Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Olen monesti sanonut ääneen kuinka tyytyväinen olenkaan sohvahankinnastamme. Laadukas sohva kestää aikaa niin visuaalisesti kuin ihan käytännössäkin. Tässäkin huonekalussa arvostan suuresti myös moni-ilmeisyyttä. Meidän sohvaa on veivattu blogissa jos milläkin tavalla ja tiedättekin, että muutan sohvan väriä päällisiä vaihtamalla. Nyt kokeilin sohvaan muutosta, jota blogissa ei aiemmin ole nähty.

Tällä hetkellä trendikkäimmät sohvat ovat sulavalinjaisia ja tyynyttömiä; kurkkaa esimerkkejä vaikka Sisustustrendit 2019 postauksestani. Sen sijaan, että ryntäisin heti sohvaostoksille, päätin kokeilla tuota trendiä omassa kodissa: vain ottamalla sohvista selkätyynyt pois. Näin sohvien ilme muuttui kädenkäänteessä.

Lopputulos ei tietenkään ole aivan sama kuin trendisohvissa, sillä meidän sohvat ovat muotoilultaan kulmikkaammat. Mutta minusta tämä ei näytä hassumalta. Tykkään! Sitä paitsi, sohvissa on kivempi loikoilla nyt, kun niistä tuli syvempiä. Meillä Mankku on aina aikaisemmin heittänyt selkätyynyt lattialle, kun on asettunut sohvalle makoilemaan vaikkapa leffan pariin.

Monikäyttöiset ja muokattavat huonekalut ovat parhaita

Hankimme nämä Adean Band-sohvat, kun saimme tämän talon valmiiksi – eli kahdeksan vuotta sitten. Pidän edelleen sohvien muotoilusta todella paljon ja ne ovat säilyttäneet ryhtinsä täydellisesti. Paitsi että sohvan ilmettä voi muuttaa päällisiä vaihtamalla (meillä on sekä valkoiset että harmaat päälliset), pidän siitä, että sohvamodulit näyttävät hyvältä sekä toisistaan irrallaan että kulmasohvamalliin aseteltuna. Ja nyt vielä tämä uusi ilme! Monikäyttöiset ja muokattavat huonekalut ovat parhaita!

Sieltä nojatuolista kurkistaa yksi pieni söpöläinen. Kisut ovat aina mukana touhuissa ja arjessa. Niin rakkaita molemmat. Joskus kynnet meinaavat tarttua sohvanpäällisiinkin, mutta pienellä vesiruiskauksella kisu oppii pian ettei sohvia saa raapia. Raapimispuu on erikseen, mutta se pääsee kuviin vain Instagram Storyissa.

Seuraan sisustustrendejä innokkaasti, mutta huonekaluhankinnat teen aina pitkällä tähtäimellä ja ajattomuutta painottaen. Muutosta saa aikaan kekseliäisyydelläkin, kun miettii tarkemmin erilaisia vaihtoehtoja miten jo olemassa olevia huonekaluja voisi soveltaa.

Lue myös: tältä olohuoneessa näytti aiemmin “Verhot tuovat uutta ilmettä”

Author

6 Comments

  1. Verho-ompelija Reply

    Katsoin verhojesi ripustusta kuvissa. Kyseessä ovat ilmeisesti painavat (sametti) verhot ? Ripustus on tehty ilmeisesti ilman rypytysnauhaa ja tosi pitkillä väleillä, kun verhot roikkuvat ikävästi. Muutenkin ehkä kauniit verhot on mytätty yhteen kasaan ? Verhot laskeutuisivat paljon kauniimmin, jos ripustus olisi kunnollinen.

    • Suvi M Reply

      Kuten jossakin jo kirjoittelin, verhoista puuttuu osa ripustuskoukuista, joten siksi ne riippuvat vähän miten sattuu. En ole vielä ehtinyt/muistanut hankkia lisää koukkuja. Verhojen asettelut eivät pysy paikoillaan kissaperheessä kovinkaan kauaa, sillä kisut tykkäävät mennä verhoihin piiloon, jolloin ne luonnollisesti laskeutuvat miten sattuu. Tämä ei ole minulle maailmanloppu. 🙂 Kuvaan blogiin kotini sellaisena kuin se on, enkä asettele tai stailaa kuvia sen kummemmin (muutakuin silloin kun teen stailauksia).

      • Itseasiassa nuo ”vähän sinnepäin” roikkuvat verhot sopivat minun mielestäni jopa paremmin kuin timmisti paikoilleen väkerretyt. Anna olla vaan!
        Taidanpa matkia tyynynpoistoideaa. Meidänkin sovat olivat 10 vuotta sitten täynnä selkätyynyjä (sellaisia isoja irtonaisia). Niitä olen poistellut pikku hiljaa vuosien saatossa, mutta nyt voisin riisua loputkin.

        • Suvi M Reply

          Kiva jos sait tästä vinkkiä sohvatyynyjen karsimiseen. 🙂 Mukavaa vaihtelua välillä.
          Rennosti roikkuvat verhot sopivat tyyliini paremmin kuin liian särmät, mutta nuo isot välit aion kyllä korjata, kunhan saan hankittua niitä verhonipsuja… 😉

  2. Olen sanonut tämän ennenkin: olet mestari loihtimaan selkeitä, viihtyisiä, rentoja ja omalla tavallaan runsaita sisustuksia. En tiedä taitavampaa sisustajaa! Pidän valtavasti maustasi, vaikka omani onkin erilainen, värikkäämpi. Kuviasi katsellessani aistin, että teidän kauniissa kodissanne saavat kissat sekä lapset olla ja elää vapaasti, ilman että täytyy pelätä äidin asetelmien puolesta. Ja nuo verhot; ne ovat täydelliset juuri noin. Pieni riitasointu täydentää kokonaisuuden ja tuo siihen inhimillisyyttä. Wau!

    • Suvi M Reply

      Voi että, kiitos valtavasti ihanasta kommentistasi! <3
      Kyllä meillä ihan vapaasti saa elää ja olla, ei minun sisustelu ole sen tiellä. 🙂 Ja en ole mitenkään kovin tarkka - sen huomaa noista verhoistakin. 😀

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.