Nyt voi virallisesti sanoa syksyn olevan täällä ja on sopiva aika tehdä pientä yhteenvetoa kesästä. Me vietimme kesällä mahdollisimman paljon aikaa mökillä Villa Fregatissa ja se oli aivan ihanaa! Pääsääntöisesti rentouduimme, mutta kyllä teimme myös pieniä kivoja projekteja. Sekin on rentoutumista meille.

Alkukesästä laitoimme tietenkin viljelyslaatikot kuntoon. Tällä kertaa päätin laittaa toiseen laatikkoon ainoastaan kukkasia, sillä olemme todenneet, että yksi hyötykasvilaatikko riittää meille. Hyötykasvilaatikkoon istutin salaattia, rucolaa, tilliä, basilikaa sekä raparperin, kun en ensin keksinyt sille paikkaa. Ruohosipuli oli laatikossa ennestään ja se voi erittäin hyvin. Annoin sen kukkia, sillä kukat olivat tosi kauniita.

Kesäloman alussa siistin myös viljelyslaatikoiden ympärystän, laitoin siihen suodatinkankaan ja ripottelin sen päälle koristekiviä.

Kukkalaatikkoon istutin keväällä kotona esikasvattamani daaliat ja niiden kasvua on ollut jännittävä seurata. Loput kukat kasvatin siemenistä. Ripottelin laatikkoon useampaan eri siementä ja lopulta niistä lähti kasvamaan Kalifornian unikko, auringonkukat, malvikki sekä valkoinen kukkanen, jonka nimeä en enää muista.

Daalioista puna-valkoinen lajike kasvoi todella vahvasti ja alkoi kukkimaan. Cafe au lait -lajikkeen puhkeamista kukkaan vielä odottelen; nuput ovat kyllä jo suuret. Samoin auringonkukat kukkivat pian. Itse asiassa voi olla, että ne kukkivat jo – en ole tänä viikonloppuna vielä käynyt mökillä, mutta pitää kyllä mennä.

Istutimme pihaan myös monivuotisia kasveja, kuten magnoliapuun, syyshortensiaa, atsaleaa sekä koristeomenapuun. Näistä en ottanut tarkempia kuvia nyt, mutta Villa Fregatin IG-tilin kohokohdista löytyy tallesta kaikki kesän puutarha-stoorit.

Nikkaroimme suuren terassin reunaan pergola-seinämän. Tässä terassilla ei ole tullut vietettyä niin paljon aikaa, kuin toivoisimme ja ajattelin, että oleskelu ehkä lisääntyisi jos tekisimme siitä pesämäisemmän. Pergola-seinämä koottiin meillä jo ennestään olevista rimanpätkistä. Luonnostelin niitä eri tavalla ennen kuin päädyimme tähän lopulliseen muotoon. Maaliakin löytyi vielä ennestään. Siitä tuli aika kiva!

Istutimme pergola-seinämien reunoille villiviiniä sekä viinirypäleitä. Ihastuin täysin noihin viinirypäleisiin, kun näin niitä puutarhamyymälässä! Lajike on sellainen, joka kestää -30 asteen pakkasta, mutta toki niiden alaosa pitää suojata talveksi. Satoa alkaa jo tulla! Tämä nurkkaus muokkautuu lopulliseen muotoonsa ajan kuluessa, kun köynnöskasvit kasvavat. Pergola-seinämästä julkaisin IG reelsin, joten siellä vielä tarkempaa juttua siitä.

Siirsimme tähän terassin kulmaan myös keinumme, jolle ei aluksi meinannut löytyä sopivaa paikkaa (se siis matkasi tänne muuton yhteydessä aiemmasta kodista). Nyt siinä on tosi kiva keinutella, kun terassi on viihtyisämpi. Suuri aurinkovarjo vahvistaa pesämäistä tunnelmaa. Ostimme tähän samanlaisen aurinkovarjon kuin meillä on alusta asti ollut toisella terassilla. Se on kestänyt paikallaan useamman vuoden kesät ja talvet, tuulet ja tuiskut. Loistava siis! Varjo on Prisma Raudan House-sarjaa.

Mökin sisällä sisustus on säilynyt hyvin ennallaan. Toin mökille vain lisää Marimekon koristetyynynpäällisiä, sillä minusta ne sopivat ihanasti mökin kesätunnelmaan. Ajatuksena oli kyllä käydä eteisen kaapisto läpi ja järjestää se, mutta eipä tullut tehtyä.

Kun myimme omakotitalomme, otimme sieltä mukaamme robottiruohonleikkurimme ja tänä kesänä se asennettiin kulkemaan mökin pihapiirissä. ”Eksy” tekee todella hyvää työtä, eikä mökillä tarvitse enää itse leikata nurmikkoa.

Mökkirannassa karsimme kaislikkoa ja kaadoimme muutaman puun, jotta näkymä merelle avautuisi. Haluamme kuitenkin säilyttää rannan mahdollisimman luonnonmukaisena. Mankku nikkaroi rantaan portaat, jotta sinne on helpompi laskeutua. Rantaa oli helppo niittää veden ollessa matalalla, mutta loppukesästä vesi olikin sitten pitkään korkealla ja ulottui portaikon alimmalle askelmalle.

Veden ollessa korkealla oli myös helppo lähteä pienille veneretkille rannasta. Unohtumattomin retki oli eräänä elokuisena iltana, kun oli todella tyyntä ja päätimme lähteä käymään tuttujen mökillä vastarannalla. Auringonlasku oli todella upea! Emme kuitenkaan ehtineet valoisaan aikaan takaisin, joten oli melkoisen jännittävää löytää perille pimeässä. Onneksi pihavalot johdattivat takaisin mökille.

Kesä oli aivan ihana! Uimme paljon ja vietimme koko perheen leffailtoja mökillä. Uimme pääasiassa omassa mökkirannassa, sillä meillä on todella lämmin vesi matalasta rannasta johtuen. Kävimme vain kerran upealla Lahdenkroopin rannalla Vattajassa uimassa. Onneksi mökkeilykausi ei ole ohi, vaan mökkeily jatkuu läpi vuoden.

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.