Heii! Onpas kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoittelin blogiin! On ollut ikävä, mutta on tehnyt hyvää levähtää kunnolla ja olla ottamatta paineita mistään. Haluan kuitenkin edelleen dokumentoida tänne muistoksi kotityyliä, joten nyt on aika palata ja kurkistaa miltä meidän (”uuden”) kodin olohuone näytti tänä kesänä. Viime kevät…
Ai että, olen niin fiiliksissäni auringonpaisteesta ja valon lisääntymisestä! Paikallisessa kukkakaupassa myytiin leikkokukkia isoina puntteina periaatteella osta 3 maksa 2 ja kokosin niistä monta ihanaa kimppua. Kotiin tuli ihana kevättuulahdus! Leikkokukkasesonki on parhaimmillaan ja kukkakaupoista saa nyt monia upeita lajikkeita. Kukilla voi niin helposti piristää kodin sisustusta ja…
Miten onkaan nykyisin niin korkea kynnys kirjoitella blogiin ihan vain kuulumisia…? Tuntuu, että nykyisin blogipostauksen pitäisi olla todella informatiivinen, jotta se kannattaa tehdä. Mutta kyllähän omaan blogiin saa kirjoittaa mitä haluaa, vaikka somemaailma muuttuu. Nyt teki mieli tulla kirjoittelemaan kotikuulumisia helmikuulta. Remonttikertausten väliin on kiva tehdä tällaista sisältöä.…
Blogissa on ollut viime aikoina hiljaisempaa, sillä uuden kodin remontti sekä muutto ovat pitäneet meidät kiireisinä. Muutto isosta omakotitalosta oli aikamoinen urakka ja kaiken lisäksi vielä kotiin, joka on osittain keskeneräinen. Mutta täällä ollaan uudessa kodissa! Olemme asuneet uudessa kodissa nyt reilun viikon ja kodissa vallitsee vielä melkoinen…
Meidän uuden kodin remontti alkaa olla loppusuoralla ja muuttopäivä häämöttää jo pelottavan lähellä! Kurkistetaan uuden kodin nurkkiin remonttikuulumisten kera… Instagramissa olleen Stockmann-yhteistyön myötä sisustelin syystunnelmaa muutamaan nurkkaukseen uudessa kodissa, joten annetaan niiden kuvien siivittää tätä remonttikertomusta. Olohuoneessa on vielä vanhempieni toinen sohva sekä sohvapöytä, joten sisustus tulee kyllä…
Hei! Mitäs tänne kuuluu? Blogissa on ollut kesän ajan hiljaisempaa ja on tullut jo vähän ikäväkin tänne. Täytyy kyllä tunnustaa, että tuskin enää palaan normaaliin usemman blogipostauksen viikkotahtiin, mutta aion jatkossakin kirjoitella blogia säännöllisesti. Nyt ajattelin kertoa vähän kuulumisia sekalaisten kotikuvien kera. Kuvatkin ovat kesäkuulta, eli olen pitänyt…
Tänä vuonna kevät tuntuu saapuvan todella hitaasti! Onneksi aurinko sentään paistaa, vaikka ilma onkin kolea. Vuoden paras leikkokukkasensonki on kuitenkin täällä ja kukkasten avulla on helppo tuoda kevätpiristystä oman kodin sisustukseen. Meidän kotia somistaa nyt muutamat lempikukkaseni… Olen viime aikoina ihastellut monella kauniita, rentoja sekakimppuja ja niinpä päätin…
Ihanaa pääsiäistä! Täällä blogissa on ollut vähän hiljaisempaa, kun tavoitteenani on kuitenkin kirjoitella tänne juttuja joka viikko. Muutaman pääsiäiskuvan ohessa ajattelin kirjoitella teille vähän kuulumisia. Ja muutaman sanasen sesonkisisustamisesta. Olemme viettäneet melko rauhallista pääsiäistä. Pitkän viikonlopun aikana olemme ehtineet lomailla niin kotona kuin mökilläkin. Pääsiäinen näkyy kodin sisustuksessa…
Aurinkoiset päivät houkuttelevat mökkeilemään ja olemmekin viettäneet aikaa Villa Fregatissa niin usein kuin mahdollista. Innostuimme myös vähän rymsteeraamaan ja olohuoneessa on nyt kiva, entistä toimivampi järjestys. Tilaan avautuva näkymä on minulle tärkeä kriteeri huonekalujen sijoittelussa Kun mietin huonekalujen sijoittelua, yksi tärkeimmistä kriteereistä minulle on se millainen ensi näkymä…
Kaupallinen yhteistyö: Stockmann & Asennemedia Sisustusfilosofiani perustuu vahvasti ajattomuuteen ja aikaa kestäviin hankintoihin. Olen rakentanut sisustuksen perustuksen aikaa kestäväksi niin visuaalisuuden kuin laadun näkökulmasta kuitenkin siten, että sisustusta on helppo muunnella pienin keinoin. Panostan ajattomuuteen, mutta samaan aikaan haluan maustaa sisustusta trendijutuilla – se onnistuu lopulta melko helposti…
Viime viikon sunnuntaina napputtelin kotimme myynti-ilmoituksen Etuoveen. Kodin myyntiin liittyy monenlaisia tunteita ja varsinkin ennen myynti-ilmoituksen tekemistä fiilikset heittelivät edestakaisin. Välittäjät ovat arvioineet kotimme, ilmoitus on julkaistu ja nyt innolla odotamme mitä tämä matka tuo tullessaan. Joulun alla kerroin blogissani myyntipäätöksestä ja siitä, kuinka päätös on vaatinut sulattelua.…
Joulun jälkeen hyvin tyypillisesti iskee karsimisvimma ja runsaiden koristusten jälkeen kaipaa kotiin selkeämpää ilmettä. Tämä toistuu joka vuosi. Tein kodin sisustukseen pieniä muutoksia, jotka saivat raikkautta ja ilmavuutta aikaan. Sitä tässä tammikuussa kaivataan, kun ei malttaisi odottaa kevään saapumista! Ensimmäinen ilmavuutta lisäävä tekijä oli se, että irroitin sohvamodulit…