Ruska on upeimmillaan ja luonnon väriloisto inspiroi monella tavalla. Kuvasin meidän pihapiiriä parisen viikkoa sitten, kun vaahterapuun lehdet eivät olleet vielä lähteneet varisemaan. Tehdäänpäs siis pieni pihakierros!

Meillä oli viime viikonloppuna pojan rippijuhlat, joten en järjestelykiireiltä ja juhlilta ehtinyt päivitellä blogia, mutta nyt näytän teille kurkistuksen meidän kodin pihapiiriin. Olen iloinen, että olemme valinneet sellaisia pensaita ja puita, jotka näyttävät upeilta syksyisissä väreissä. Vähän pitäisi trimmerillä viimeistellä nurmikon reunoja yms. – meidän pihapiirissä jossain aina vähän rennosti repsottaa.

Vaahtera saa syksyisin upean keltaiset lehdet

Lempipuuni taitaa olla tämä etupihan vaahtera, joka on kasvanut ihan mukavasti. Se on upea syksyllä keltaisine lehtineen. Pihaa kiertää koristearonian pensaat kahdelta puolen ja nekin saavat syksyllä upeat oranssinpunaiset lehdet. Näissä kuvissa lehdet ovat vielä aika vihertävät, mutta kuvien ottamisen jälkeen ne ovat muuttaneet väriään.

Pihassamme on myös suuri pihlaja, jonka siirsimme rakennusvaiheessa tontin reunalta saunatuvan kulmalle. Onneksi se selvisi siirrosta ja on kasvanut komean kokoiseksi vuosien varrella. Tämä taisi olla ensimmäinen vuosi, kun puuhun saatiin pihlajanmarjoja.

Syksyisin puutarhainnostus ei ole ylimmillään, mutta laitoin ruukkuihin kuitenkin kanervaa ja callunoita. Tarkistin myös lyhtyjen kunnon; niissä olisi vähän fiksattavaa kyllä. Meillä on ollut lyhdyissä led-kynttilöitä, mutta ne ovat jo useamman vuoden vanhat, eivätkä toimi enää kunnolla, joten taidanpa ostaa lyhtyihin uudet ledit. Sellaiset ajastettavat olisivat kätevät!

Näissä kuvissa muuten huomaa sen rimoitusten lohkeilevan maalin, josta mainitsin edellisessä postauksessa ”Koti 10 vuoden asumisen jälkeen”. Ensi kesänä pitää kyllä tarttua maalisutiin!

Pihakaapissa säilytän puutarhatarvikkeita

Säilytän kaiken sekalaisen puutarhasälän (kuten ruukut, tarvikkeet, työkalut jne.) tässä Pihakaapissa, jonka suunnittelin vuosia sitten Kannustalolle. Tämä on ollut kyllä kätevä! Leikkimökissä säilömme puutarhakalusteet talven ajan. Lasten leikkimökkiaika on jo mennyt ohi. Ihan vielä emme ole laittaneet pihakalusteita säilöön, mutta luulenpa, että se pitää tehdä ihan pian – ei meistä kukaan enää istuskele terassilla.

Upeiden aurinkoisten päivien jälkeen tänään onkin ollut vähän pilvisempää. Meillä oli aikomus suunnata tänään mökille, mutta taidammekin jäädä kotiin, kun näyttää vähän sateiselta. Mökilläkin olisi kyllä syyshommia, mutta ehtiihän sitä…


Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.