Olemme asuneet tässä kodissa nyt kymmenen vuotta. Harmaja-talomme valmistui keväällä 2011 ja se on ollut meille valtavan ihana koti. Vuosien varrella jotain on tarvinut uusia ja osa uudistuksista on vasta suunnitteluasteella, mutta selvää on, että koti kaipaa päivittämistä. Tässä kooste siitä, mikä on mennyt rikki tai missä nyt vähän repsottaa.

Haaveilen siitä, että uusisimme keittiön kaapinovet

Keittiö

Keittiö taisi olla se, missä alkoi ensimmäiseksi olla kulumisen merkkejä. Mikro on mennyt rikki ja se on ainoa keittiössä uusimista vaatinut kodinkone. Jääkaappi-pakastin ei tosin ole ihan täysin terässään, sillä toisesta ovesta puuttuu kahva. Alunperin jääkaapin puoleinen kahva meni rikki, mutta vaihdomme siihen pakastimen puoleisen kahvan, koska jääkaappia avataan enemmän. Pelkkä kahva maksaa yllättävän paljon ja se on jäänyt uusimatta. Minä haaveilen integroidusta jääkaappi-pakastin-systeemistä, mutta tuntuisi turhalta laittaa toimiva vekotin pois.

Keittiössä toteutui yksi kaikkien aikojen sisustushaaveeni, kun hankimme hanaksi Arne Jacobsenin suunnitteleman Vola-hanan. Vuosien varrella se alkoi kulua ja pari vuotta sitten hanan juoksuputki ei enää pysynyt paikoillaan. Saimme sen korjattua ”jeesusteipillä” ja teipattu hana olikin meillä käytössä pari vuotta ennen kuin sain aikaiseksi hankkia varaosat. Onneksi varaosia on saatavilla (ja kuinka kauniissa paketissa ne tulivatkaan) ja nyt hana on kuin uusi.

Keittiön kaapinovissa alkaa olla kolhuja siellä täällä ja värikin on tainut vuosien kuluessa vähän kellastua. Niinpä haaveilen siitä, että uusisimme kaapinovet – rungot ovat ihan hyvässä kunnossa. Kaapinovien uusimisella keittiö päivittyisi upeasti! En kylläkään yhtään tiedä millaiset ovet valitsisin, kun nytkyisin on niin paljon upeita ovimalleja ja materiaaleja.

Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuone on nyt vähän rempsallaan, kun yhdestä kaapista lähti vedin irti. Se on onneksi helposti korjattavissa, mutta jos uusisimme keittiökaappien ovet, niin sama juttu pitäisi tehdä täälläkin, sillä tilat ovat vierekkäin.

Alunperin meillä oli kodinhoitohuoneessa Mielen pesutorni, jossa oli pesukone, jonka olimme hankkineet joskus opiskeluaikoina. Se alkoi reistailla, joten päivitimme pesutornin kuivaavalla pesukoneella. Kuivaava pesukone on ajatuksena oikein kätevä ja oli se sitä kyllä käytännössäkin, mutta lopulta kyllästyin ryppyisiin pyykkeihin. Nykyisin kuivaan lähes kaiken pyykin telineessä. Erillisessä kuivausrummussa pyykki ei mennyt yhtä ryppyiseksi.

Kylpyhuone olisi pienten päivitysten tarpeessa

Kylpyhuone

Meidän aikuisten kylpyhuone-wc olisi myös pienen päivityksen tarpeessa. Seinä-wc:n painike on ollut rikki ja onneksi niitäkin saa varaosina ja se on nyt korjattu. Lavuaarissa on aika iso kolhu, joten olen miettinyt lavuaari-allaskaapin uusimista. Peilin yläpuolella oleva Flosin valaisin reistailee koko ajan, vaikka siihen vaihtaisi polttimon, joten senkin voisi vaihtaa kokonaan. Pyöreä valopeili voisi olla kiva ratkaisu.

Suihkupäitä emme ole vielä vaihtaneet, mutta näin kymmenen vuoden jälkeen sille olisi kyllä tarvetta. Se olisi pieni ja helposti toteutettava päivitys.

Kylpyhuoneessa haaveilen myös suihkujen taustaseinän laatoituksen muuttamista, mutta se tarkoittaisi sitä, että vedeneristyskin pitäisi uusia, eli kaikki laatat menisivät uusiksi. Näin suureen remonttiin ei ole kuitenkaan tarvetta. Ehkä kimaltavan tehosteseinän voisi päällystää mikrosementillä tms…?

Kodin tilat yleisesti

Vuosien varrella olemme uudistaneet kodin maalipintoja melko ahkerastikin. Eniten muutosta on kokenut makuuhuone, joka on ollut valkoinen, harmaa, tummansininen ja nyt viimeisenä keltainen. Myös lastenhuoneet ja työhuone ovat kokeneet muutoksia vuosien varrella. Suuressa olohuone-ruokailutilassa olemme maalanneet päätyseiniä. Näiltä osin pinnat ovat hyvässä kunnossa, mutta kaikki ne seinät, jotka ovat vielä alkuperäisellä valkoisella maalipinnalla, alkavat olla uusimisen tarpeessa.

Valkoisia alkuperäisiä seinäpintoja meillä on enää eteisessä, keittiössä ja olohuoneen kiintessä kaapissa. Ajatuksena on, että nämä maalattaisiin edelleen valkoisella, mutta hivenen eri sävyllä, jotta vuosien varrella hitusen kellastuneet väliovet näyttäisivät raikkaammilta. Siskoni Annen blogissa on hyviä vinkkejä valkoisen sävyn valintaan väliovien näkökulmasta. Maalauksen yhteydessä uusisimme myös listat näiltä seiniltä – muissa tiloissa listat on jo vaihdettu pintamaalauksen yhteydessä.

Luulenpa, että olisi aika myös hioa parketti, sillä siinä on jonkin verran kulumaa. Pojan huoneessa parketti on kulunut työtuolin alta melko pahastikin ja sinne meinaamme vaihtaa osan parketista kokonaan; onneksi meillä on vielä tallella tätä samaa parkettia. Pojan huoneessa tulemme toteuttamaan isomman remontin jossain vaiheessa, sillä teini-ikäinen ei enää tarvitse sänkyä, jonka alla on paljon säilytystilaa. Lastenhuoneiden kaapithan uusimme joitakin vuosia sitten siten, että Mankku nikkaroi molemmille korkeat sängyt, joiden alla on paljon säilytystilaa leluille yms.

Valkoiset seinäpinnat kaipaisivat uutta maalia

Talotekniikka

Talotekniikka on toiminut vuosien varrella pääosin moitteettomasti. Muutama vuosi sitten meidän piti uusia paisuntasäiliö teknisessä tilassa, koska sen kiinnityskierteiden kohdalla oli halkeama. Lähiaikoina myös meidän vesimittari uusitaan.

Kesällä päivitimme talotekniikkaa, kun hankimme taloomme ilmalämpöpumpun. Se hankittiin puhtaasti mukavuussyistä, sillä kesät tässä kodissa ovat olleet tukalan kuumia isojen ikkunoiden johdosta. Ilmalämpöpumpusta on varmasti hyötyä nyt myös säiden kylmetessä, mutta talomme ensisijainen lämmönlähde on maalämpö.

Ulkopuolelta talomme kaipaisi maalausta ainakin osittain, sillä maali on alkanut halkeilla esim. kaiteissa ja rimoituksissa. Julkisivun maali on vielä oikein hyvässä kunnossa. Enkä ensi kesänä maalaamme rimoituksia.

On tärkeää pitää huolta omakotitalosta ja huolehtia korjauksista ajoissa. Minusta on myös tärkeää päivittää kodin pintoja aika-ajoin. Maalaaminen on yksi helpoimmista ja nopeimmista tavoista saada uudistusta ja ehostusta aikaan. Toivoisin, että voisimme jo pian aloittaa pienet uudistukset pojan huoneessa sekä mahdollisesti kylpyhuoneessa. Lisäksi haaveilen kyllä taas makuuhuoneen seinävärin vaihtamisesta…

Lue myös:

Viisi vuotta tässä kodissa

8 kysymystä ja vastausta kodin tiloista

 

Author

14 Comments

  1. Postauksiasi on kyllä ilo lukea, teksti on niin oikeakielistä ja sujuvaa. Kiitos! ? Ja tämä oli todella mielenkiintoinen postaus! Näinhän se talo ajan myötä kuluu. Mainitsemillasi päivityksillä olisi varmasti suuri vaikutus!

  2. Oli mielenkiintoinen postaus, koska oma talo on kohta 10-vuotias. Meillä ei varsinaisesti ole remontteja tehty. Yksi seinä on vain maalattu uudelleen. Olen edelleen tyytyväinen materiaalivalintoihin! Makuuhuoneen seinät haluaisin maalata ja lasten huoneissa tulee varmasti kohta remontin tarvetta kun muumitapetti käy lapselliseksi! Muuallakin alkaa olla jälkiä seinissä ja maalauksen tarvetta ehkä olisi. Keittiössä haluaisin vaihtaa kaapistojen vetimet, mutta harmillisesti en ole löytänyt samalla ruuvivälillä vetimiä. Liesituuletin lähtee myös jossain vaiheessa vaihtoon. Onneksi kodinkoneet ovat toimineet! *kop kop* Mikroa on kerran korjattu, mutta sekin hoitui pienkonekorjaajalla. Pääoven haluaisin uusia. Siinä on käytön jälkeä. Ulkovuori kaipaisi paikoittain maalia.

    Pitkäjänteisellä suunnittelulla ja materiaaleihin panostamalla luulen säästyneeni isoimmilta rempoilta! Äitini oli paljon apuna talon suunnittelussa, koska hänellä oli kokemusta lapsiperheen arjen pyörityksestä. Olen ikuisesti kiitollinen ideasta tehdä pyykkinhuoltotilat yläkertaan, jossa vaatteita myös säilötään! Olen säästynyt portaissa ramppaamiselta pyykkipäivinä ja vaatteet menee näppärästi paikoilleen eikä loju kasoina pitkin kotia.

    • Suvi M Reply

      Hienoa kuulla, että olet vielä tyytyväinen materiaalivalintoihin! Niin minäkin olen pääsääntöisesti, mutta maaleilla on kyllä kiva leikitellä ja tuoda vaihtelua. 🙂

      Toimiva pohjaratkaisu on kyllä tärkeä juttu arjessa! Meillä olen kokenut, että kodinhoitohuone olisi saanut olla hitusen suurempi, jotta pyykkejä ei tarvisi kuivatella olohuoneessa. 😀 Tosin silloin, kun rakensimme, meillä oli erillinen kuivausrumpu ja ajattelin etten tarvitse pyykinkuivatustilaa. Niin se mieli muuttui, kun kuivaavasta pesukoneesta kaivaa ryppyisiä pyykkejä. 😀

  3. Meillä myös saman ikäinen kivitalo. Remontintarvetta ei viisihenkisen lapsiperheen + isohko koira käytössä ole vielä tullut ja näköjään silloin valitut materiaalit, mm. betonimaiset suuret laatat, ovat edelleen pinnalla. Integroitu Siemensin kahvikone on ollut huollossa, mutta muuten huoltotarvetta ei ole ollut. Ulkonakaan ei ole onneksi huollettavia pintoja, kun rappauksen lisäksi löytyy vain tehosteena alumiinisia levyjä.
    Meillä viilennetään talo maaviileällä, mikä on osoittautunut erinomaiseksi (kahden kerroksen korkuisia ikkunoita sekä Etelään että Pohjoiseen).

  4. Oli todella kiva lukea tämä teksti! Meillä myös saman ikäinen talo ja onpa kiva huomata, että myös muilla vähän repsottaa ja on asumisesta jäänyt jälkiä. Itseäni nämä on viime aikoina alkanut häiritsemään oikein kunnolla ja luulenkin, että sain siskosi maalivinkeistä kipinän juurikin näiden yleisseinien värin päivitykseen (alunperin maalattu Tikkurilan Paperilla). Lisäksi yhdeksi tehosteseinäksi olen pohtinut Tikkurilan Batistia olohuoneeseen. Kaikkia makuuhuoneita onkin lasten kasvaessa päivitetty, mutta sielläkin valkoiset seinät kaipaavat maalia. Uskoisin, että maalaus olisi nyt hyvä suorittaa kun ajatuksena on uusia jalkalistat. Ne ovat alusta asti häirinneet silmää. Rakennusmiehemme ovat ne aikanaan hutiloineet paikoilleen. Onko tuo Tikkurilan Batisti mielestäsi enemmän harmaa vai beige sävy?

    • Suvi M Reply

      Kiva kuulla, että postaus oli mieluinen! 🙂 Maalaus tuo kyllä kivasti vaihtelua ja uutta ilmettä. Minusta tuo Batisti on sellainen greige – eli beigen ja harmaan sekoitus. Ehkä enemmän kuitenkin harmaa kuin beige. 🙂

  5. Hei, kiitos, olipa taas kiva ja ”elämänmakuinen” kirjoitus. Ja ihanaa, kun on vielä joku blogi, joka päivittyy. 🙂

    • Suvi M Reply

      Onpa tosi mukava kuulla! 🙂 Kiva tänne on kirjoitella.

  6. Jep, vähän samantyyppisiä juttuja täällä. Kuivaavaa pesukonetta ei meillä ole, eikä taida tuon ryppykommentin jälkeen tullakaan. Ihanan reippaasti ootte huoneita maalannut, itse paljon laiskempi vaikka mieli tekisi. Parketti on meilläkin muutamasta paikasta pahasti kulunut, pohdittu miten sen helpoiten saisi vaihdettua. No, jos jossain vaiheessa… 🙂

    • Suvi M Reply

      Tutulta kuulostaa. 🙂 Miehellä on ensi viikolla loma, joten luulenpa, että sitten fiksaillaan ainakin jotain paikkoja… 🙂

  7. Tosi mielenkiintoinen juttu! Löysin alunperin blogiisi, kun rakennettiin edellistä taloa ja etsin jotain rakentamiseen liittyvää asiaa internetin ihmeellisestä maailmasta. Päädyttiin noin vuosi sitten uuteen projektiin ja helmikuun lopussa edellista taloa tyhjentäessä ja siivotessa totesin, että hyviä valintoja oli tullut sinne tehtyä ja yllättävän hyvässä kunnossa talo on, mutta sieltä täältä olisi löytynyt pientä fiksaamista ja kulumistakin elämä oli pintoihin maalannut. Yhdeksän vuotta ehti kertyä elämää siellä ja nyt ollaan toisenlaisessa.

    • Suvi M Reply

      Todella mukava kuulla ja ihanaa, että löysit tänne! 🙂
      Kieltämättä mekin olemme välillä miettineet, että jaksaisiko vielä rakentaa uuden kodin, mutta tässä on vielä kuitenkin niin hyvä olla.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.