Olemme nauttineet ihanista rantapäivistä ja kesäreissuista lomalla, mutta lomaan on mahtunut myös pieniä projekteja. Etenkin mökillä Villa Fregatissa on tehty yhtä sun toista, sisällä ja pihapiirissä. Kurkistetaanpas niihin puuhasteluihin nyt tarkemmin…

Kurkistetaan ensin sisälle. Sisustus on säilynyt pääosin ennallaan, mutta täydensimme kokonaisuutta uusilla verhoilla. Asensimme eteisen / keittiön kaikkiin neljään kulmaikkunaan bambukaihtimet. Oikean kokoiset löytyivät Jyskistä. Näissä kuvissa näkyy keittön kulma.

Tähän kulmaukseen asensimme myös ihanat Iittalan lasitaidekoukut seinään. Nämä olivat aiemmin meidän olohuoneessa, mutta seinien maalauksen jälkeen emme enää kiinnittäneet niitä sinne. Nämä pienet jutut viimeistelevät sisustuksen kauniisti.

Makuuhuoneeseen hankimme kauan haaveilemani puusälekaihtimen. Tilasimme sen Netraudasta mittojen mukaan. Värivaihtoehtoja oli useita ja pyrin valitsemaan mahdollisimman saman sävyn ikkunankarmien kanssa. Se oli vähän haastava homma, kun sävy piti päätellä tietokoneen ruudulta pienestä mallipalasta. Mutta sävy osui nappiin!

Tykkään valtavasti näistä puusälekaihtimista! Meillä oli tällaiset ihan ensimmäisessä yhteisessä kodissa opiskeluaikoina ja nyt huomaan, että niitä alkaa pikkuhiljaa näkyä taas enemmän (samoin kuin bambukaihtimia). Minusta molemmat, sekä bambu- että puusälekaihtimet ovat tosi ajattomia valintoja ja tuovat ihanasti lämpöä sisustukseen. Puusälekaihtimet ovat myös käytännölliset, sillä ne blokkaavat valoa tehokkaasti. Tähän makuuhuoneeseen paistaa ilta-aurinko, joten nyt saadaan huone pimeämmäksi.

Myös makuuhuoneen seinälle asennettiin pari koukkua: By Lassenin nahkaiset lenksut, jotka nekin ovat aiemmin olleet meillä kotona seinässä (makuuhuoneessa). Koukut ovat käteviä, kun niihin saa nopeasti ripustettua vaatteita tai vaikka hellehatun.

Olohuoneessa vaihtelin vähän tekstiileitä. Toin tänne kotoa sisustusjemmastani Svenskt Tennin norsu-koristetyynyjä, Marimekkoa sekä Bakerin kauniin kasviaiheisen tyynyn. Ne tuovat mökille kivaa kesätunnelmaa. Muuten sisustus onkin pysynyt ennallaan. Haluaisin vielä löytää kirppiksiltä muutaman jännän lautasen ruokailutilan seinälle. Lisäksi yläkerran toinen puoli pitäisi sisustaa oleskelunurkkaukseksi, sillä se on vielä vähän keskeneräinen. Mutta sisustus hioutuu pikkuhiljaa…

Kattoon on nyt asennettu myös huopakatto, mutta näissä kuvissa sitä ei vielä ole

Pihalla Mankku on ahkeroinut pihavajojen parissa. Ihan ensimmäiseksi hän rakensi meille pienen puuvajan, sillä mökkitontilla on paljon polttopuita, jotka pitää säilöä. Tästä tuli minusta niin hieno! Puuvaja jatkaa Villa Fregatin julkisivun rima-teemaa. Mankku ideoi itse tuon etulipan ja se on minusta tosi kiva! Myös oven puulukko on ihana yksityiskohta!

Tämän jälkeen Mankku nikkaroi vielä meidän paljun lähelle pienen minikatoksen polttopuille, joilla lämmitetään paljua. Tässäkin jatkuu sama rimateema. Tästä on helppo napata puita, kun lämmittää paljua.

Näiden kahden pienen rakennuksen jälkeen pihapiirin varasto alkoi näyttää entistäkin ankeammalta. Hankimme tällaisen valmiin varastopaketin silloin, kun rakensimme, jotta saimme työkalut yms. varastoitua. Mankku tuunasi varastosta puuvajojen kanssa yhtenäisen lisäämällä julkisivuun samaa rimoitusta. Siitä tuli paljon parempi! Villa Fregatin Instagram-tilin kohokohdissa on tallennettuna videopätkät näistä vajahommista, joten sieltä näkee miltä pihavarasto näytti aiemmin.

Lopuksi vielä järjestimme varaston sisältä kuntoon. Se oli aiemmin aivan sekaisin! Tyhjensin varaston sisällön peräkärryyn kategorioittain (työkalut, LVI-tavarat, sähköjutut jne.) ja sen jälkeen järjestin ne siististi kategorioittain varastoon. Toivottavasti järjestys pysyy yllä!

Ai niin, yhdessä kunnostimme myös vanhan puutarhakalustesetin. Se oli päässyt jo huonoon kuntoon, sillä vanha maali oli varissut pois. Hioimme huonekalut ja maalasimme ne Tikkurilan Miranol-maalilla kauniin vihreän sävyiseksi. Sävyn nimi on ”Luola”. Nyt tämä lähemmäs 20 vuotta vanha puutarhakalustesetti sai taas lisää käyttövuosia.

Villa Fregatin pihapiiri täydentyi myös parilla tunnelmavalosarjalla, jotka ostimme IKEA-reissulta. Luulen, että hankimme vielä toisen samanlaisen SVARTRÅ-valosarjan purjeen toiselle puolelle. Kesäkeittiötä koristaa valkoiset pienet SOLVINDEN-pallovalaisimet. Kesäkeittiötäkin oli tarkoitus vielä viimeistellä, mutta se projekti jäi vielä kesken.

Viikonloppuna suuntaamme taas mökille nauttimaan kesästä! Minä vietän viimeistä lomaviikonloppuani ja maanantaina alkaa taas arki. Onneksi on vielä kesää jäljellä!

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.