Pienoinen joulustressi meinasi nostaa päätään, kun viimeiset viikot ovat olleet niin kiireisiä, enkä ole ehtinyt tehdä kaikkia valmisteluita sellaisella aikataululla kuin olin suunnitellut. Mutta nyt on koti pääosin siivottu ja muutkin valmistelut tehty, joten alamme pikku hiljaa virittäytyä joulun viettoon. Tämä saattaa olla viimeinen joulumme tässä kodissa…

Tämä vuosi on ollut todella kiireinen (mutta siltä minusta tuntui kyllä jo viime vuonnakin) ja olemme Mankun kanssa miettineet monia tapoja, miten keventää arkea ja panostaa enemmän omaan jaksamiseen. Minä aloitin syksyllä nelipäiväisen työviikon ja olen alkanut harrastaa uintia säännöllisesti kaksi kertaa viikossa (koko syksyn olen käynyt, enkä ole lipsunut). En tiedä kuinka väsynyt olisinkaan ilman näitä muutoksia.

Olemme tehneet myös suuren päätöksen asumisen suhteen. Ensi vuoden alussa laitamme tämän kodin myyntiin ja muutamme sitten jossain vaiheessa aivan ihanaan ”uuteen” kotiin. Omakotitalon ja mökin yhdistelmä on melkonen ylläpidettävä muutekin kiireisessä arjessa ja lapset ovat kasvaneet jo teini-ikään, joten on aika muutokselle. Lapsetkin ovat innoissaan tulevista suunnitelmista.

Tämä päätös on vaatinut kyllä paljon sulattelua ja ensimmäisen kerran avasin ajatuksiani tästä viime keväänä täällä blogissa. Tiesimme, että jossain vaiheessa tällainen ratkaisu tultaisiin tekemään, mutta asioilla on tapana järjestyä ja niinpä tämä prosessi lähti kuin itsestään etenemään.

Toki talon myymisessä voi mennä pitkäänkin, mutta meillä ei ole kiire. Jatkossa panostamme enemmän Villa Fregattiin ja jos sinne saadaan ympärivuotinen vesi, rakennamme sinne uuden saunarakennuksen. Tiedossa on varmasti myös remonttihommia ”uudessa kodissa”, josta kerron myöhemmin tarkemmin lisää. Valkonen Harmaja brändinä ja kanavinaan tulee toki säilymään vaikka koti muuttuisikin.

Nyt kuitenkin nautimme täysillä rauhallisesta joulun ajasta tässä kodissa. Vietetään aikaa perheen kesken, nukutaan pitkään ja maleksitaan pyjamissa koko päivän jos siltä tuntuu. Katsotaan leffoja ja nautitaan jouluherkuista.

Oikein ihanaa joulun aikaa sinullekin!

Author

7 Comments

  1. Varmasti menee teidän upea kotin nopeasti kaupaksi ja ymmärrän täysin, että omakotitalo ja mökki combo on aika työläs ja vie aikaa. Odotan innolla mikä on teidän seuraava kohde 🙂 Onnea tulevaan muutokseen <3

    • Suvi M Reply

      Kiitos paljon! <3 Toivotaan, että kaikki menee hyvin. 🙂 Ihana kuulla, että myötäelät mukana.

  2. Mielenkiintoista nähdä minkälainen teidän uusi koti on. Saatte teidän talon varmasti nopeasti myytyä. Hyvää uutta vuotta 2022!

    • Suvi M Reply

      Mukava kuulla! 🙂 Toivotaan, että myynti sujuu sutjakkaasti, sillä koko prosessi on aikamoinen. Ihanaa uutta vuotta sinnekin! 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.