Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Pitkän pimeän kauden jälkeen sitä iloitsee pienistäkin valonsäteistä ja päivien pidentymisestä. Meidän kotiin aurinko alkaa paistaa aamulla ensimmäiseksi keittiön ja eteisen puolelta. Eräänä aamuna oli niin ihana valo, että oli pakko napata muutama kuva muistoksi. Eteinen näkyy harvemmin blogissa, joten ajattelin jakaa nämä kännykällä tallennetut kuvat tännekin.

Blogeissa ja some-kanavissa on käyty paljon keskustelua some-sisältöjen aitoudesta, algoritmi-kikkailusta yms. ja vaikka itse olinkin yksi keskustelunherättäjistä Instagramissa, olen sittemmin jo vähän kyllästynyt koko teemaan. Hyvä niin, tulipahan asia käsiteltyä ja nyt voi miettiä muita asioita. Mutta yksi tärkeä pointti, joka tuosta keskustelusta minulle jäi päälimmäisenä mieleen on Maiju Saw:n mainitsema “paluu juurille” ajattelu. Eli se, että blogia voi päivittää rennommalla otteella ja välillä julkaista vain niitä kännykkäräpsyjäkin. Kuten Maijukin totesi, liiallinen hifistely voi viedä energiaa, jolloin kivojakin postauksia saattaa jäädä tekemättä.

Toki olen jatkuvasti julkaissut blogissa myös kännykällä otettuja kuvia; esimerkiksi lähes kaikki mökkiprojekti-postausten kuvat on otettu kännykällä. Nykypäivänä suurin osa lukijoista lukee blogeja kännykällä, joten kuvien tekninen laatu ei välttämättä enää ole yhtä tärkeää kuin aiemmin – ja toki myös kännykkäkamerat ovat kehittyneet huimasti, eikä laatu enää ole yhtä huono kuin vaikkapa kolme vuotta sitten. Eipä sitä aina jaksaisi raahata kameraa mukanaan ja usein kaunis hetki saattaa yllättää niin nopeasti ettei kameraa ehtisi edes hakea.

Valo – se on minusta tärkein tunnelmanluoja

Tuollainen yllättävä kaunis hetki oli juuri sinä aamuna, kun nämä kuvat nappasin eteisestä. Aurinko loi ihastuttavia valoja ja varjoja eteiseen. Valo – se on minusta tärkein tunnelmanluoja, olipa sitten kyseessä hämäryys tai huikaisevan valaiseva tila. On myös kiehtovaa katsoa kotia joskus peilin välityksellä. Sitä löytää aivan uudenlaisia näkymiä ja kuvakulmia.

Tänä viikonloppuna on luvassa kivoja työhommia liittyen Kannustalon Fregatti-talomallistoon – en malta odottaa, että pääsen kertomaan siitä teille tarkemmin! Mökillekin pitäisi lähteä hommiin Mankun kaveriksi ja kotikin pitäisi siivota. Paljon olisi siis tekemistä, mutta kaikki oikein kivoja sellaisia (jopa siivoaminen innostaa nyt), joten taitaa tulla oikein mukava viikonloppu.

Author

2 Comments

  1. Kaunis eteinen. Mut ’yllättävän’ tästä tekee kyllä se se, et jos teillä on tuon näköistä ’yllättävällä’ hetkellä’. Ei kenenkään eteinen ole noin fiini, tuskin edes siivouksen jälkeen. Mut kukapa sitä arkeaan haluaisi esitellä.

    • Suvi M Reply

      Juuri Instagramissa kerroinkin, että eteinen pysyy meillä aina siistinä, koska kuljemme pääasiassa kodinhoitohuoneen ovesta ja kaikki kenkä- ja takkikasat keskittyvät sinne. 😀 Tässä eteisen yhteydessä on myös kivan kokoinen vaatehuone, jonne saa kaikki kengät ja takit oven taakse piiloon, joten siksikin eteinen pysyy siistinä. Tältä se näyttää vaikka muualla olisikin kaaos. Arkea esittelen kyllä Instagram-Storyssä melko ahkerasti. ;D

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.