Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Tag

Fiiliksissä

Browsing

Aika moni on varmasti kanssani samaa mieltä siitä, että säiden suhteen on aivan mahtava kesä! Minun kesälomani loppui tänään ja vaikka loma onkin “ihmisen parasta aikaa”, oli töihin oikein mukava palata. Tässäpä muutamia kesälomani kohokohtia. Lämpimät vedet. Tänä kesänä olemme uineet todella paljon! Kerran kävimme lasten kanssa uimahallin…

Me olemme nauttineet lämpimistä kesäpäivistä täysin sydämin ja blogikin huilasi viikonloppuna. Varmasti tekin nautitte mielummin kesäpäivistä muulla tavoin kuin netin ääressä? Eilen sunnuntaina teimme aivan mahtavia retkiä lähiympäristöön ja päätin koota blogiin palasen kauneinta Kokkolaa retkiltämme. Tässäpä muutama vinkki täällä Keski-Pohjanmaalla reissaaville. Tankar Tankarin saari on yksi idyllisimmistä…

Me suuntasimme hetken päähänpistosta juhannukseksi Viron Pärnuun. Alunperin meidän oli tarkoitus telttailla juhannuksena mökkitontilla, mutta suunnitelmat muuttuivat kun katsoimme sääennusteita. Niinpä varasimme vajaata viikkoa ennen juhannusta laivamatkan ja pienen villahuoneiston Virosta. Tällaiset spontaanit matkat ovat niin hauskoja! Emme olleet aikaisemmin käyneet Pärnussa ja mielikuvissani siinsi kauniit hiekkarannat ja…

Ihana keskikesän juhla on käsillä ja siitä alkaa myös minun reilun neljän viikon kesälomani. Täytyy myöntää, että olen odottanut tätä jo pitkään! Tämä hetki, kun loma on juuri alkamassa on ehkä loman kohokohta: koko kesäloma on vielä edessä. Olemme viettäneet monta juhannusta kotona. Kotijuhannukseen voi kehitellä omat perinteet.…

Yksi parhaimpia asioita kesässä ovat lämpöiset ja aurinkoiset aamut. Minusta on aivan ihanaa hipsiä ulos juomaan aamukahvia ja nauttia hiljaisesta aamusta. Tänään heräsin aikaisin ennen muita ja keittelin itselleni aamukahvin. Kaksi kuppia nautiskelin nojatuolin nurkassa, mutta kun aurinko alkoi lämmittää enemmän, siirryin takapihalle nauttimaan vielä yhden pienen kupillisen…

Kuinka meitä nyt hellitäänkään aurinkoisilla päivillä! En muista milloin olisi ollut näin lämmin äitienpäivä. Me olemme viettäneet äitienpäivää rennosti kotosalla ja mökkitontilla. Tontilla käytiin vain fiilistelemässä ja kahlaamassa meressä. Äitienpäiväkakuksi sain ihanaa New York cheese cake -kakkua mansikkakastikkeella. Niin hyvää! Ja pieni lahjakin oli tosi mieluinen; sen valitsimme…

Huh, terveiset mökkitontilta ja puusavotasta! Jäät ovat vihdoin lähteneet ja meri on näkyvissä. Rannan lepikkoa on harvennettu ja näkymä merelle alkaa avautua kunnolla. Olemme tänään koko perheen voimin ahkeroineet tontilla kasaten risuja ja polttopuita pinoihin (Instagram Storiesista voi vielä hetken kurkata tunnelmia). Mankku on isänsä kanssa kaatanut jo…

Ylellisyydellä ja luksuksella taitaa nykypäivänä olla vähän negatiivinen kaiku. Kun olemme tulleet entistä tietoisimmiksi vastuullisesta kuluttamisesta ja luonnovarojen suojelusta, ovat megatrendeiksi nousseet toisenlaiset arvot: esimerkiksi kestävyys, hyvinvointi ja vastuullisuus. Ylellisyys ei nykypäivänä välttämättä tarkoita hulppeita lukaaleja ja ökyautoja, vaan se voi olla jotain aivan muuta. At Home -blogin…

Aurinkoista sunnuntaita! Täällä viikonloppu on kulunut tyttären kymppivuotissynttäreitä juhliessa ja kylläpäs olikin ihanat juhlat. Koti on vielä vähän hyrskynmyrskyn, mutta tänään ehtii hyvin siivota. Aamun olen viettänyt rennosti, sillä parasta viikonlopuissa on hitaat aamuhetket. Tähän aamupäivään sopiikin hyvin tämä 8 x aamu haaste, jonka bongasin Villa H -blogista.…

On aivan mahtavaa, että kevät tulee vihdoin ja lumet sulavat kovaa vauhtia! Ennen kuin kaikki lumet ehtivät sulaa, haluan postata nämä kuvat mökkitontilta, jotka otin viime viikonloppuna. Merisumu piilotti horisontin ja tunnelma oli erityislaatuinen. Nappasin kuvat iPhonellani, eikä niitä ole käsitelty mitenkään. En voi sanoin kuvailla kuinka paljon…

Minun piti tulla heti kertomaan teille, että löysin tänään unikoita kukkakauppiaaltani! Juurihan niistä ehdin haaveilla ja nyt ne somistavat meidän kotia. Tällä hetkellä on tarjolla mitä mahtavin valikoima kauniita kukkasia: näiden lisäksi saatavilla on mm. magnoliaa, leinikeitä ja erilaisia tulppaaneja. Nyt on valinnanvaraa! Kauniiden unikoiden lisäksi nautin tänään…

Meillä alkoi hiihtoloma! Olemme jo ehtineet tehdä kaikkea kivaa, vaikka loma on vasta alussa. Saimme siskonikin meille vierailulle. Loman alussa on aina mitä parhain fiilis! Vaikka jotkut asiantuntijat sanovatkin, että arjesta pitäisi rakentaa sellainen, että siitä ei tarvitse lomaa, ajattelen itse toisin. Minulla ei ole tapana lukea elämäntaito-oppaita,…