Kaupallinen yhteistyö: IKEA Suomi & Asennemedia

Nyt alkaa jouluttelu! Kuinka ihanaa onkaan, että tunnelmallinen joulun aika alkaa olla käsillä ja pimeydestä surkuttelun sijaan nyt voi hyvin alkaa keskittyä joulukoristeluun ja fiilistelyyn. Joulukauteen sisältyy monenlaista juhlahetkeä: pikkujoulut, itsenäisyyspäivä, jouluaatto ja joulupäivä sekä ja uusi vuosi. Kokosin viisi vinkkiä joulukauden kattauksiin – näillä periaatteilla syntyy meidän perheen joulutunnelma ja joulukattaus.

Meidän perheen joulu syntyy rennolla meiningillä. Tärkeintä on tunnelma ja hyvä fiilis. Kattauksessa haluan kuitenkin panostaa juhlallisuuteen, sillä onhan joulu vuoden ykkösjuhla ja minulle on tärkeää noudattaa meidän perheelle muodostuneita perinteitä. Tämän kattauksen kokosin lempituotteistani, jotka valitsin IKEA Suomen valikoimasta noudattaen periaatteitani: ajattomuus, muunneltavuus, tunnelmallisuus, kestävät valinnat sekä arjen helppous. Uusi VINTER2020-mallisto sisältää ihania joulu-uutuuksia ja herkkuja, mutta poimin lemppareitani myös muista IKEA-sarjoista.

1. Unohda säännöt

Ensinnäkin unohda säännöt ja pingottaminen! Luota kattauksessa omaan silmään. Itse esimerkiksi asettelen aina aterimet siten, mikä omaa silmää miellyttää. Poikkeuksena ovat tietysti arvokkaat juhlatilaisuudet, mutta nyt katetaan pöytää omalle perheelle ja lähipiirille, joten etiketistä voi minusta aivan hyvin joustaa. Toki yleensä sijoitan haarukan ja veitsen oikeille paikoille, mutta joskus olen asettanut nekin esimerkiksi suoraa lautasten päälle.

Tässä joulukattauksessa käytin TILLAGD-sarjan mustia aterimia, jotka tuovat kivasti kontrastia kattaukseen. Asettelin tällä kertaa aterimet omaan mittapuuni mukaan melko perinteisesti, mutta lusikat löysivät paikkansa sieltä missä ne minusta näyttivät kauniimmilta.

Sovella! Astioille voi keksiä uusia käyttötarkoituksia tarpeen mukaan: juomalasiin voi annostella jälkiruuan ja tarjoilukulhoa voi käyttää myös jälkiruokakulhona. Hyödynnä myös kodin tekstiileitä monipuolisesti: keittiöpyyhkeitä voi käyttää myös kangasservetteinä – kurkkaa vaikka kuinka tyylikkäästi siskoni Anne sen toteutti!

Kattauksessani SÄLLSKAPLIG-tarjoilukulho on asetettu nimenomaan tarjoilukulhoksi esimerkiksi mätimousselle, mutta yhtä hyvin SÄLLSKAPLIG-kulhoja voisi hyödyntää jälkiruokakulhoina ja asettaa jokaiselle ruokailijalle oman kulhon.

2. Yhdistele eri astiasarjoja

Omissa astiavalinnoissani panostan aina ajattomuuteen ja muunneltavuuteen. Minulle on tärkeää, että astiat toimivat niin arjessa kuin juhlassa ja että eri astiasarjat sopivat yhteen. Samoja astioita voi aivan hyvin käyttää arkena ja juhlahetkinä, sillä ero tunnelmassa syntyy muista jutuista.

Varmasti meistä monella astiakaapin perustan luovat perusvalkoiset lautaset. Ne toimivat kaikenlaisissa kattauksissa. Tässä kattauksessa on VARDAGEN-sarjan ruokailulautaset, jotka ovat erinomainen astiakaapin perusta. Yhdistin niihin STRIMMIG-sarjan alkuruokalautaset, jotka tuovat ripauksen juhlantuntua klassisella kuvioinnillaan. Erilaisia astiasarjoja voi hyvin yhdistellä keskenään!

Lisää kontrasteja! Itse pidän kontrasteista, sillä ne tuovat mielenkiintoa kokonaisuuteen. Kontrasteja voi luoda materiaaleilla, väreillä sekä yhdistämällä eri tyylisiä astioita toisiinsa. Kun kattauksen perusasiat, kuten ruokalautaset ja juomalasit, ovat ajattomia on niiden kanssa helppo yhdistellä näyttäviä, eri tyylisiäkin astioita tai tarjoilukulhoja. Tähän kattaukseen valitsin STORSINT-sarjan ajattomia juomalaseja ja punaviinilaseja, jotka ovat kuten perineistä kristallia, mutta ne on valmistettu lyijyttömästä ja vahvasta vaihtoehtoisesta materiaalista. Siltikin lasi kiiltää kirkkaasti ja soi kauniisti kilistettäessä.

3. Satsaa yksityiskohtiin

Yksityiskohdat luovat kokonaisuuden ja juhlatunnelman. Klassinen ja ajaton valkoinen pöytäliina tuo vahvasti juhlan tuntua, samoin kuin kangasservetit. Luonnollisesti myös kukat ja kynttilät nostavat tunnelmaa. Koristeet viestivät perinteisesti siitä, mikä juhla on kyseessä.

Valkoinen GULLMAJ-pöytäliina on pellavan ja puuvillan sekoitusta. Pellavan rento olemus sopii minun tyyliini, sillä sen luonteeseen kuuluu muutamat rypyt siellä täällä. Usein pöytäliinan kanssa joutuu olemaan vähän varovainen ettei se tahriintuisi välittömästi. Tähän avuksi tulevat IKEA-malliston tyylikkäät, messinginväriset GLATTIS-lasinaluset. Lasinaluset myös viimeistelevät kattauksen kauniisti.

Huomioi ruokailijan persoona kattauksessa. Kaapista jo ennestään löytyvien kangasservettieni ympärille kiepsautin  VINTER2020-sarjan narua, jolla solmin VINTERSAGA-piparkakun koristeeksi; näissä pipareissa on valmiiksi reikä, joten niitä voi soveltaa monenlaiseen koristeluun. Piparkakkuun voisi myös kirjailla jokaisen ruokailijan nimen sokerimassalla tai koristella jokaiselle ruokailijalle persoonallisen piparin.

DRÖMSK-maljakkoon valitsin viime vuosina jo perinteeksi muodostuneen joulukukkayhdistelmän: amaryllis sekä eucalyptyksen lehdet. Nämä nappasin mukaani ihan ruokakaupasta ja yhdistin kimpun kotona. Harmaan sävyistä lasia oleva DRÖMSK-maljakko on minusta valtavan kaunis ja siihen on helppo koota kimppu itsekin, kun kapea suuosa kokoaa kasvit kauniisti yhteen.

4. Panosta kestäviin valintoihin

Ajattomuus, muunneltavuus ja laadukkaat materiaalit takaavat pitkän käyttöiän astioille ja tavaroille ja näin ne muodostuvat kestäviksi valinnoiksi. Joka juhliin ei tarvise ostaa uusia koristuksia, sillä kestävä valinta on hyödyntää kaapista jo ennestään löytyviä somisteita – kangasservetit ovat hyvä esimerkki tästä. Jouluna kannattaa muistaa kohtuullisuus ja vastuullisuus myös ruokavalinnoissa: kuinka paljon ruokaa kantaa kotiin ja kuinka hyvin ruokahävikki on hyödynnettävissä.

Huomioi ruokien säilyvyys jo kattauksessa ja esillepanoissa: kauniit säilytysastiat voi nostaa vaikka suoraa juhlapöytään. Ruokailun jälkeen vain kansi päälle ja rasia jääkaappiin. IKEA +365 -sarja on yksi suosikeistani ja sarjan osat ovat kulkeneet meidän kodissa aina opiskeluajoista saakka. Nyt olen erityisen ihastunut näihin lasisiin IKEA +365-säilytysrasioihin, joissa on tiiviit, bambuiset kannet. Kokosin rasiat osaksi juhlakattausta pöydän päähän, akaasiapuusta valmistetun SMÅÄTA-leikkuulaudan päälle. Osan jouluruuista voi kattaa suoraa pöytään ja näin saa esimerkiksi laatikoita otettua helposti lisää ilman, että tarvitsee nousta pois pöydästä.

Lasiset säilytysrasiat ovat paitsi kauniita myös käytännöllisiä: kun ne on pinottu jääkaapissa päällekäin, näkee helposti mitä rasian sisällä on. Kauniista rasiasta on paljon miellyttävämpää ottaa ylijäännyttä ruokaa kuin rumasta muovikiposta – fiilis on aivan eri! IKEA +365-sarjan rasioihin on saatavilla myös pakastukseen soveltuvia kansia. IKEA +365-sarjan säilytysrasiat ovat myös uuninkestäviä, joten niitä voi käyttää ihan ruuanlaitossakin. Lasinen astia ei ime hajuja tai väriä (esim. tomaattikastikkeesta), joten puhtaanapitokin on helppoa.

5. Tunnelma on tärkein – korosta sitä valolla

Tärkeintä jouluisessa kattauksessa on tunnelma. Tunnelma syntyy ennen kaikkea fiiliksestä – siitä, että kaikilla on hyvä olla – mutta kyllä siihen vaikuttavat myös visuaaliset seikat. Valaistus on minusta tärkein tunnelmanluoja. Kattauksessa se syntyy useista eri valonläheistä: ruokailutilan valaisimista, kynttilöistä ja takkatulesta.

Kynttilät viimeistelevät tunnelman kattauksessa. Kokeat kruunukynttilät asettelin FULLTALIG-kynttilänjalkoihin ja lisäsin sekaan myös ekologisia led-tuikkuja. Led-tuikut tuovat kaunista tunnelmaa turvallisesti myös pikkulapsiperheeseen. IKEA GODAFTON-led-kynttilät sopivat täydellisesti FINSMAK-tuikkukuppiin. Ihastuin aivan päätä pahkaa näihin led-tuikkuihin, sillä ne syttyvät päälle itsestään samaan aikaan seuraavana päivänä ja sammuvat myös itsestään kuuden tunnin kuluttua. Nyt olen ripotellut niitä ympäri olohuonetta ja näin saamme itsestään tunnelmaa aikaan joka päivä. Ihastuin kovasti myös STRÅLA-led-lyhtyyn, joka myös syttyy itsestään päälle ja pois.

Joulutähti tuo perinteisesti joulun ajan tunnelmaa meidän kotiin ja tänä vuonna sijoitin monisäikeisen STRÅLA-tähden paraatipaikalle olohuoneeseen. Sieltä se valaisee koko suurta olohuone-ruokailutilaa. Monisäikeinen tähti on todella näyttävä ja sopisi mainiosti toimittamaan myös valaisimen virkaa ruokapöydän ylle. STRÅLA-tähti näyttää tosi kauniilta myös silloin, kun siinä ei ole valoa päällä.

Olohuoneen pöydälle kokosin lisää SÄLLSKAPLIG-sarjan kulhoja, joihin sujautin IKEA herkkuja jälkiruuaksi. Jouluisissa VINTERSAGA-toffeissa maistuu ihanat maut: piparkakku, glögi ja piparminttu. Niin hyviä! Joko muuten katsoit minun ja Annen viimeisimmän Koti-Liven, missä maistelimme IKEA-jouluherkkuja ja VINTERSAGA-glögijuomaa ja juttelimme joulutunnelman luomisesta sekä jouluperinteistä?

Ihanaa joulun aikaa! Nautitaan yhdessäolosta, tunnelmasta ja kodin lämmöstä.

Author

1 Comment

  1. Pirjo Jaakkola Reply

    Kiitos vinkeistä, erityisesti nuo bambukantiset säilytysrasiat ovat tosi kauniita ja käytännöllisiä!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.