Olen vuodenvaihteessa perinteisesti listannut menneen vuoden keskeisimpiä sisustushankintoja, sillä minusta on tärkeää arvioida omia hankintojaan ja sitä kuinka luontevasti ne ovat sulautuneet osaksi omaa kotia. Sisustushankinnoissa panostan ajattomuuteen ja laatuun ja vältän väliaikaisratkaisuja.
Suurimmat huonekaluhankinnat olemme tehneet jo vuosia sitten ja sellaiset teemme pitkällä tähtäimellä, ajatuksena että huonekaluista olisi joskus iloa myös omille lapsille. Vapaa-ajan kodin Villa Fregatinkin sisustus alkaa olla valmis ja se on sisustettu yhdistelmällä, jossa on ripaus uutta sekä meidän olemassa olevia huonekaluja.
Vuonna 2020 sisustushankinnoissani korostui vahvasti jo olemassa olevien huonekalujen muuntelu: täydensimme vanhaa säilytysjärjestelmää, tuunasimme sohvia ja upgreidasimme lipaston ulkoasua. Toki mukana on myös täysin uusia hankintoja.
String-järjestelmän laajennus
Yksi viime vuoden parhaimmista sisutustäydennyksistä oli hankkia lisäosia jo olemassa-olevaan String System -järjestelmäämme. Meillä oli ennestään String-hyllyjä kotona ja kun hankimme niiden lisäksi pari sivupaneelia sekä pöytälevyn, saimme oivan työpisteen mökin yläkertaan.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, kun kerran satsaa laadukkaaseen säilytysratkaisuun, voi sitä hyödyntää vaikka millä tavoin tulevina vuosina ja lisäosia on varmasti saatavilla. Työtuolina on kolmisenkymmentä vuotta meidän perheessä kulkenut Artekin 66-tuoli, joita meillä on yhteensä neljä kappaletta kotiin ja mökille sekaisin sijoitettuna.
Lue lisää: Pieni työpiste Villa Fregatissa
Lipaston tuunaus uusilla peitelevyillä
Toinen onnistunut sisustuspäivitys mökillä oli se, kun hankimme jo olemassa olevaan IKEA:n Bestå-tasoomme uudet ovet, sivulevyt ja jalat kotimaiselta Doorielta (osat saatiin kaupallisessa yhteistyössä). Meillä oli aiemmin mökin olohuoneessa sivutasona kotoa tuotu vanhan sohvapöydän puolikas, joka oli kyllä ihan ok yksikertaisen muotoilunsa ansiosta (aiemman ilmeen näet täältä). Mutta kaipasimme kuitenkin säilytystilaa sekä viimeistellympää ilmettä. Siitä se idea sitten lähti…
Siirsimme mökin yläkerrasta IKEA:n Bestå-tason alakertaan ja asensimme siihen Doorien ”Stripes” ovet sekä sivu- ja päätylevyt. Osien sävy on nimeltään “Warm Mud”. Sävy sopii hienosti betonilattiaan sekä olohuoneen muuhun sisustukseen. Lisäksi hankimme Doorielta mustat kalustejalat, jolloin tasosta tuli korkeampi. Lopputulos on meille oikein mieluinen.
Lue lisää: IKEA-kalusteiden uusi ilme
Woodnotes My Outdoor -säkkituolit
Aiemmin nostinkin jo esille Woodnotesin My Outdoor -säkkituolit yhtenä vuoden 2020 parhaimpina huonekaluhankintoina. Toki ne täytyy mainita tässäkin yhteydessä. Haaveilin näistä säkkituoleista kymmenisen vuotta, mutta onneksi ne tuli hankittua vasta nyt myöhemmin, kun saatavilla on ulkokäyttöön soveltuva versio.
My Outdoor -säkkituolit ovat täydelliset meidän mökin terassille ja ne ovat kaikkien lempipaikka. Sadesäällä ja näin talvella säkkituolit nostetaan sisälle ja ne ovat osa mökin olohuoneen sisustusta. Erittäin hyvä esimerkki monikäyttöisestä ja kauniista muotoilusta, jollaista arvostan suuresti! Tuolit on suunnitellut Ulla Koskinen.
Lue lisää: Kauneimmat ja mukavimmat oleskelutuolit – Woodnotes My Outdoor
Sohvien uusi ilme päällisiä vaihtamalla
Kotona näkyvin sisustusmuutos vuonna 2020 oli sohviemme uudistus uusilla sohvanpäällisillä. Nämä kotimaisen Adean “Band” sohvat ovat olleet meillä pian 10 vuotta. Kun rakensimme tämän kodin, halusimme ensimmäistä kertaa satsata kunnon sohviin – sellaisiin, jotka kulkisivat mukana vuosikaudet. Ja sellaiset nämä sohvat ovat todellakin olleet! Nyt oli aika pienesti uudistaa sohvia hankkimalla niihin uudet irtopäälliset (päälliset saatiin osana kaupallista yhteistyötä).
Meillä oli ennestään sohviin jo kahdet irtopäälliset: harmaat ja valkoiset. Haaveilin lämpimän beigestä sävystä ja ajankohtaisemmasta materiaalista. Adean Osaka-kankaassa (sävy 05) on kaunis struktuuri, jonka myötä sohvat ikäänkuin päivittyivät tähän aikaan. Olemme tykänneet näistä päällisistä todella paljon, enkä olekaan vaihtanut päällisiä kertaakaan näiden hankkimisen jälkeen. Tämäkin on loistava esimerkki siitä, kuinka laadukasta huonekalua on mahdollista päivittää ajan myötä, eikä tarvitse hankkia kokonaan uutta.
Lue lisää: Sohvat uudistuivat irtopäällisillä
Artek 60 jakkara
Yksi viime vuoden mieluisimmista sisustushankinnoista oli myös tämä harmaa Artekin 60 jakkara. Löysin jakkaran paikallisesta liikkeestä kivasti alennettuun hintaan, kun tämä väri oli poistumassa valikoimasta. Artekin jakkarat ovat tärkeä osa sisustustamme ja meillä on niitä ennestään kolmin kappalein (vanhin kulkenut matkassa lapsuudenkodista saakka) niin kotona kuin mökillä.
Pidän näistä jakkaroista siksi, että ne ovat niin monikäyttöisiä: ne sopivat lisäistuimiksi, mutta eniten käytämme niitä sivupöytinä olohuoneessa. Jakkara kannetaan aina sinne missä sitä tarvitaan laskutasona.
Lue lisää: Jakkaroiden klassikko Artek 60
Iittalan Putki-valaisin
Viime vuonna kodin valaistus täydentyi upealla Iittalan Putki-valaisimella (saatu pr-lahjana). Valaisin löysi heti paikkansa olohuoneen tasoltamme. Pidän valtavasti sen kauniista kuparin sävystä! Olen tietenkin laittanut valaisimen sisälle Philips Hue -polttimon, jota voi himmentää, jolloin valon määrää voi kivasti säätää. Valo siivilöityy tosi kauniisti lasin läpi. Kiva on tietää myös se, että Putki-valaisimet suupuhalletaan Iittalan lasitehtaalla Suomessa.
Lue lisää: Suuri koostepostaus: meidän valaisimet
Viime vuonna sisustus täydentyi luonnollisesti myös muutamilla tekstiileillä. Uusin lakanakaappia mm. Marimekon Unikko-lakanoilla sekä Iittalan Taika-lakanoilla. Lisäksi ostin muutaman Marimekon koristetyynynpäällisen ja ihanat Biskophidesin istuinaluset ruokailutilaan. Mökillä sisustus täydentyi upeilla Bonden Livingin tekstiileillä. Tekstiilit ovat niin helppo ja kätevä tapa uudistaa sisustusta!
*
Vuodelle 2021 minulla ei ole valtavan suuria sisustussuunnitelmia. Tällekin vuodelle tavoitteena on panostaa siihen, että tavaroiden suunta on enemminkin pois päin kotoa. Haluaisin löytää aikaa tavaroiden karsimiseen ja kierrättämiseen ja kaappien selkiyttämiseen. Tämä koskee pääosin kuitenkin pientavaraa ja vaatteita.
Toiveissa olisi saada toimivampi työpiste kotiin. Meidän työhuoneeseen olisi hyvä saada parempi säilytysjärjestelmä ja tärkeää olisi myös parantaa Mankun etätyöpistettä saunatuvalla. Mankku tekee osan viikosta etätöitä kotona ja nykyinen työpiste on kyhätty vanhasta levystä ja hyllyistä. Minä teen harvemmin etätöitä, mutta silloin kun teen, niin linnottaudun ruokapöydän ääreen, joten olisi kiva itsellekin saada hyvä työpiste, sillä työhuoneen taso ei on liian kapea.
Haaveilen myös uudesta lipastosta makuuhuoneeseen sekä uudesta sohvapöydästä olohuoneeseen. Nykyisilläkin pärjätään vallan mainiosti, mutta pieniä sisustushaaveita voi aina olla…