Tag

Ostokset

Browsing

Täällä on sujunut syysloma oikein mukavissa merkeissä – alkupäivien lepo on vaihtunut leppoisaan puuhasteluun kotosalla. Tänä aamuna leivoimme jo ensimmäiset joulutortut lasten toiveesta. Sain tänään myös kauan odottamani paketin – meille tuli nimittäin uudet samettiverhot. Päätin jo kesällä tilata Linumin samettiverhot, mutta tässä oli monenlaista mutkaa matkassa. Valitsemani…

Useimmat meistä toivovat kodin sisustukseen ripauksen kerroksellisuutta. Muistot ja suvussa vuosikaudet kulkeneet esineet ovat tärkeitä ja niitä halutaan mielellään tuoda osaksi sisustusta. Meiltäkin löytyy monia huonekaluja ja pienempiä tavaroita, jotka ovat peräisin lapsuudenkodistani. Minusta ei kuitenkaan pidä myöskään unohtaa nykyhetkeä, sitä arkea, jota parhaillaan elämme. Sinun arkesi on…

Yksi kesäloman parhaista puolista on ehdottomasti se, että ehtii sisustella ja järjestellä kotona. Tokikaan ei ole tarkoitus koko lomaa näissä merkeissä viettää, mutta siihen saakka kunnes miehenkin loma alkaa, aion viettää sisustelupäiviä kotona lasten kanssa. Somistin makuuhuonetta ihailemallani oljen sävyllä, mutta taitaapa koko huoneen katseenvangitsija olla uusi, näyttävä…

On ihan sattumaa, että meidän kotiin on viime aikoina kotiutunut monta uutta juttua. Kuun alussa meille saapui uusi olohuoneen matto, viime viikolla Muuton sivuhylly ja vielä olisi yksi uusi tulokas esiteltävänä. Kaikki hankinnat ovat kuitenkin sellaisia, jotka ovat olleet jo pitkään ostoslistalla – ne vaan sattuivat saapumaan kaikki…

Ehkä muistattekin hyllypohdintani viime kesältä. Kaikki sai alkunsa Kannustalon Pohjanmaa-asuntomessutalosta, jonka sisustuksesta inspiroiduin niin, että kehittelin itselleni himotuksen mustaan sivuhyllyyn (Uusi hylly?). Pohdiskelin eri vaihtoehtoja syksyllä “Sivuhylly hakusessa” -postauksessa. Vahvoilla oli Ikean Vittsjö-hyllykkö, joita sittemmin onkin näkynyt monessa paikassa. Mutta minä päädyin toiseen vaihtoehtoon ja syksyllä laitoin oman…

Meillä on aivan ihana pieni kirsikkapuu! Näin tällaisen ensimmäisen kerran Kuistin kautta -blogissa (kannattaa muuten klikata sinne!) ja sitten snäppikaverini-Riitta vinkkasi, että näitä puita saisi Kodin Terrasta, joten pakkohan se oli heti lähteä katsomaan josko niitä löytyisi myös meidän myymälästä. Minulla kävi tuuri: sain viimeisen kappaleen. Pieni, hento…

Kiitos ihan valtavasti kommenteista ja tykkäyksistä edelliseen postaukseeni! ♡ Avautuminen tuosta aiheesta jännitti melkolailla ja olen huojentunut, että ymmärsitte mitä ajoin takaa. Nyt tuntuu helpommalta taas jatkaa bloggailua, kun sain kertoa millaisia ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni koko alkuvuoden. Tänään ajattelin kertoa teille pienestä ja pyöreästä sisustuksen piristäjästä, jonka…

Päivän pitenemisen huomaa jo selkeästi: enää ei ole pimeää, kun lähtee neljän maissa töistä kotiin. Tänä aamunakaan ei tuntunut enää yhtä pimeältä kuin ennen. Valon määrästä innoissani räpäisin muutaman kuvan heti kun pääsin töistä kotiin: viikonlopun Helsingin reissun tuliaisiani meidän eteisessä. Näistä on piristystä sekä arkisiin asuihin että…

Tiedän tiedän, vuodenvaihde lähestyy ja monissa blogeissa muistellaan kulunutta vuotta. Minusta se on kiva perinne ja luen mielelläni muiden koosteita. Mutta ennen kuin julkaisen oman koosteeni blogivuodesta 2016, ajattelin listata tämän vuoden mieluisimmat sisustushankintani. Vuoden 2016 suurin hankintamme oli tietysti takka. Ei sitä puhtaaksi sisustushankinnaksi voi kutsua, mutta…

Viime viikonloppuna ostin pitkästä aikaa “kukkasia”. Legeraan on tullut myyntiin kauniita kasveja, joten en voinut vastustaa ihanan punertavia eucalyptyksen oksia. Ostin myös perinteikkäämpiä vihreitä eucalyptyksia. Ehdin ehkä jo vähän kyllästyä risuihini, joten on kiva kun kotona on taas eläviä leikkokukkia. Mukaani tarttui myös uusi Skandinaviskin kynttilä “Lempi”. Aivan…

Kävimme eilen Kodin Terrassa ihan muilla asioilla, mutta heräteostoksena ostin pari kaktusta. Varsinkin tuo pienempi oli niin söpö etten millään voinut vastustaa sitä. Siellä oli vaikka kuinka upeita suuria kaktuksia, mutta ehkä on järkevämpi koettaa onneaan ensin näillä. Meillä on ennestään yksi kaktus, mutta en ole yhtään varma…

Innokkaat sisustajat tietävät, että muutokset sisustuksessa saattavat helposti aiheuttaa ketjureaktion, jolloin alkuperäinen suunnitelma laajenee kodin muihinkin tiloihin. Kun me uudistimme saunatuvan kesällä, tiesin että se tarkoitti muutoksia myös muualle kotiin. Saunatupaan piti saada matto, joten päätimme ostaa uuden maton mielummin olohuoneeseen ja siirtää olohuoneen matto saunatupaan. Olohuoneessa meillä…