Tag

Ostokset

Browsing

Kävin tänään kirppiksellä pitkästä aikaa. Itse asiassa, en ole aiemmin tuolla SPR:n kirppiksellä käynytkään. Olen todella huono löytämään kirppiksiltä mitään – varsinkaan vaatteita. Tällä kertaa tein mielestäni kuitenkin oikein kivat löydöt. Parit suola-sokerisirottimet (haamut ja puiset), puinen tarjotin ja monta kynttilänjalkaa. Kaikki maksoivat yhteensä vähän päälle 20 €.…

Pyrin aina keskittämään hankinnat alennusmyynteihin jos vain mahdollista. Omat vaatteeni ostan pääasiassa nettikaupoista, mutta käyn myös koluamassa kauppojen alennusmyyntejä. Tänään olikin hyvä päivä lähteä kiertelemään pikkukaupungin putiikkeja. Lapsille löysin tosi nättejä vaatteita H&M:stä: farkkukangasta, army-vihreää, valkoista – sellaista, joka ei näytä täällä menevän kaupaksi. Hinnat vaihtelivat 5 eurosta…

Huh, nyt ollaan kotiuduttu! Olipas monipuolinen ja mielenkiintoinen reissu. Perjantaina olin Helsingissä eräässä blogiin liittyvässä koulutuksessa ja jatkoin siitä sitten matkaa Turkuun, jossa vietimme lauantaina meidän isin synttäreitä. Välissä ehdin käydä vähän ostoksillakin. Hankimme kotiin muutamia juttuja Koodista (Hay:ta taas) sekä Ikeasta kaikenlaista pientä ja tarpeellista kuten matot…

Tänään aamupäivällä oli viikkosiivouksen aika. Oikeastaan eka kerran kunnolla muuton jälkeen, sillä tähän asti ollaan vain järjestetty kaaosta pois ja imuroitu tarvittaessa (lähes joka päivä). Nyt siivosin koko kodin kerralla kuntoon ja pesin lattiat. Kattolamppua ei ole vielä kunnolla kiinnitetty Vaihdoin uudet H&M Homen lakanat makkariin.…

Eilen saimme ensimmäisen satsin pientä sisustustavaraa, jota olin tilannut uuteen kotiin H&M Homesta ja Svenskt Tennistä. Svenskt Tennistä tilasin norsukangasta, josta aiemmin kirjoittelinkin sekä muistilappuja ja servettejä. Tuosta pellavaisesta norsukankaasta aion tehdä pikkutyynyjä; se silityslaudan päällinen on vielä mietinnässä (siihen kannattaa varmaan hankkia vaaleasävyinen kangas). Norsuja Svenskt Tennistä…

Eilen tein siskon kautta tilauksen uuden kodin ensimmäisistä huonekaluhankinnoista. Tilaukseen lähti Hayn pikkupöydät olohuoneeseen sekä baarijakkarat keittiön saarekkeeseen. Tilasin myös Tom Dixonin valaisimet, joista kirjoittelin aiemmin. Ne tulevat eteiseen, mutta joskus saatamme ripustaa ne myös ruokapöydän ylle. Nämä kaikki tilattiin siis Sisustuksen Koodista (tsekkaa heidän inspiroiva bloginsa). Ai…

Vaikka talo on vielä ns. vaiheessa, mietin paljon jo sisustusta ja mitä huonekaluja laitetaan minnekin; mitä uutta tarvitaan ja mistä vanhat huonekalut löytävät paikkansa. Meidän ei tarvitse ostaa uusia huonekaluja kuin ihan muutama – onneksi. Yksi uusista hankinnoista olisi naulakko. Olin suunnitellut Hayn kaunista kolmijalkaista Loop-naulakkoa uuden talon…