Terveisiä syysloma-arjesta! Me täällä lomaillaan lasten kanssa ja eilen teimme pienen reissun Kalajoelle. Lapset odottivat SuperParkiin pääsyä ja minä taas halusin piipahtaa Iittala Outlet -myymälässä ihastelemassa syksyn uutuuksia. En malttanut odottaa jouluun, joten toteutin pienen sisustushaaveeni ja ostin Iittalan uuden lasisen Nappula-kynttilänjalan.

Nappula-kynttilänjalan vieressä on siskoltani saatu Tanskan tuliainen: ARKET:in tuoksukynttilä. Aivan ihana sekin! Nämä muodostavat minusta kauniin parin. Tummanvihreä sävy viehättää juuri nyt kovasti.

Tiedän yleensä aina ensi näkemältä mistä pidänIittalan uusi Nappula pöytäkynttilänjalka on hyvä esimerkki siitä. Ihastuin kynttilänjalkaan heti, kun näin siitä kuvia netissä ja olin varma, että hankin sen vielä joskus omaan kotiini. Pyrin nykyään ostamaan kotiin vain sellaisia juttuja, jotka saavat aikaan tuon varman tykkäysfiiliksen. En enää osta mitään ”ihan kivaa” vain siksi, että tekee mieli jotain uutta. Mielummin haluan eroon liiasta tavarasta.

Pyrin tällaisissa pienissäkin sisustushankinnoissa panostamaan ajattomuuteen ja laatuun. Haluan hankkia kotiini sellaisia sisustustuotteita, joista on joskus myöhemmin iloa omille lapsille. Uskon, että kotimaisten laatubrändien arvo säilyy vuosia eteenpäin ja toivon, että omat lapseni ottavat jonain meidän iittaloita ja marimekkoja mielellään omaan kotiinsa.

LUE MYÖS: Vinkkejä pieneen sisustuspäivitykseen


Translation: I love the new Nappula candle holder from Iittala.

Author

2 Comments

  1. Aivan ihana! Tuo pitää kyllä seuraavalla Suomen matkallani ostaa kotiin. Minulle rakkaimmat astiat olen perinyt mummoltani. Vanhat Arabiat, jotka hän on saanut häälahjaksi. Rahallista arvoakin niillä on, mutta tunnearvo on korvaamaton.

    Ihanaa päivää sinulle!

    • Suvi M Reply

      Tunnearvo on mittaamaton perityissä astioissa. Minullakin on kaapissa tallessa lapsuuteni muki, jota en edes raaski käyttää.

      Ihanaa päivää sinnekin! 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.