Tag

Huonekalut

Browsing

Terveisiä Stockholm Furniture & Light Fair messuilta, eli Tukholman huonekalumessuilta! Vietin messuilla kaksi päivää imien inspiraatiota ja nauttien upeasti kootuista messuosastoista ja esillepanoista. Ajattelin koota blogiin vielä tunnelmia ja ajatuksia messujen annista, vaikka Instagramin puolella pääsittekin jo mukaan kierrokselle. Ilahduttavinta messuilla Mukavinta oli huomata se, miten ajattoman sisustuksen…

* tähdellä merkityt tuotteet hankittu kaupallisessa yhteistyössä Olen perinteisesti koonnut vuoden lopussa yhteen mieluisimmat sisustushankinnat ja ajatukseni niistä. Vuoden 2019 osalta kooste tulee vähän näin jälkijunassa, mutta koen että se on tarpeen tehdä. On hyvä arvioida omia hankintojaan ja rehellisesti nostaa esille parhaimmat. Ja entä hutiostokset, tuleeko niitä?…

Kurkistetaanko jo vähän jouluun? Meidän kotona joulu ei vielä näy, mutta mielessä se pyörii jo vahvasti. Finnish Design Shop jakoi insprioivia joulukuviaan, joten niiden innoittamana päätin aloittaa jo joulufiilistelyt täällä blogissa. Nyt on aika kerätä inspiraatiota omiin esillepanoihin ja joulukoristeluihin – kohta on sitten toteutuksen aika. Odotan kyllä…

Kaupallinen yhteistyö: Gedigo Täältä meiltä Kokkolasta löytyy upeita, kotimaisia design-yrityksiä, joita nostan mielelläni esille. Nahkatuotteistaan tunnetusta Gedigosta olen kirjoitellut blogiin aiemminkin, mm. kun sovittelin iki-ihanaa Odda-penkkiä meidän kotiin. Ihastuin penkkiin valtavasti ja nyt vihdoin se kotiutui Villa Fregattiin. Valitsimme Villa Fregattiin uuden, tummanruskean mallin Odda-penkistä Odda-penkki valmistetaan luonnonnahasta…

Kaupallinen yhteistyö: Adea Sohva on yksi kodin suurimmista huonekaluhankinnoista. Me satsasimme laadukkaaseen ja ajattomaan sohvaan, kun sisustimme nykyistä kotiamme. Adean Band-sohvamme on ollut erinomainen valinta ja kahdeksan vuoden käyttökokemuksen jälkeen oli selvää, että valitsisimme myös Villa Fregattiin sohvan kotimaiselta Adealta. Tärkeimpinä kriteereinä sohvan hankinnassa pidän laadukkuutta ja kestävyyttä,…

Kaupallinen yhteistyö: Hakola Ehkä saatatkin muistaa pähkäilyni uudesta ruokapöydästä. Nyt on tullut aika kurkistaa tarkemmin minkä pöydän valitsimme ja miksi. Uusi ruokapöytä on ollut osa arkeamme nyt muutamien viikkojen ajan, emmekä voisi olla tyytyväisempiä – se on niin ihana ja sopii täydellisesti arkeemme! Olen jo pienestä asti oppinut…

Kaupallinen yhteistyö: Hakola Teimme Villa Fregattiin muutaman uuden huonekaluhankinnan. Hankinnoissa painotimme ennen kaikkea ajattomuutta ja laatua: huonekalujen tulee olla sellaisia, jotka säilyttävät arvonsa ja joista on iloa vuosikausiksi eteenpäin niin visuaalisuuden kuin kestävyyden näkökulmasta. Yksi uusista huonekaluista on ihastuttava nahkainen nojatuoli: kotimaisen Hakolan Noma. Arvostan todella paljon sitä,…

Kesäloman yksi kohokohdista oli ehdottomasti se, kun pääsin aloittamaan mökin sisustamista pikkuhiljaa. Sisustus on vielä keskeneräinen, mutta sisustuksen päälinjat ovat jo selkeästi havaittavissa. Villa Fregatin sisustus muodostuu yhdistelmästä uutta ja vanhaa. Kokonaisuuden punaisena lankana on ajattomuus. Villa Fregattia sisustaessa olen ehdottomasti halunnut pitää kiinni siitä ajatuksesta, että mökille…

Kerroinkin jo aiemmin ohimennen, että olemme hankkimassa kotiin uutta ruokapöytää. Nykyinen muuttaa mökille ja ruokailutila kaipaa lämpöä liiallisen valkoisuuden vastapainoksi. Poimin koosteen upeimmista puisista ruokapöydistä – toivottavasti tästä on apua muillekin ruokapöydän vaihtoa miettiville. Ruokapöytä on viimeinen suurempi huonekalu, johon emme ole vielä satsanneet. Aluksi meillä oli edellisestä…

Meidän kodin nurkat alkavat tällä hetkellä olla täynnä kaikenmaailman pahvilaatikoita ja tavaroita, jotka ovat matkalla mökille. Kodin sisustusta ”täydentää” (kirjaimellisesti) myös muutama ylimääräinen tuoli. Jokainen niistä on hankittu vuosiksi eteenpäin, eikä miksikään väliaikaisratkaisuksi. Ajatuksenani oli koota mökin pöydän ympärille sekalainen kokoelma erilaisia design-tuoleja – mieluiten second handina. Tuoli-friikkinä…

Pitkäaikaiset blogilukijani tietävätkin, että olen tuoli- ja valaisinfriikki. Valaisimia on ehkä tullut hankittua viime vuosina tuoleja useammin, mutta nytpä meidän koti on päivittinyt yhdellä unelmatuolillani sekä saman sarjan rahilla! Yksi monien vuosien sisustusunelmista toteutui, kun kotiin saapui iki-ihana Y-tuoli. Y-tuoli, wishbone chair, CH24-tuoli – rakkaalla lapsella on monta…

Hiihtoloma kotosalla on tuntunut ihanan rentouttavalta. Aikaa on jäänyt sopivasti myös sisustelulle. Päätin keventää olohuoneen ilmettä vaihtamalla sohvapöytää. Keväisempää ilmettä tuovat lempisisustuselementtini: kukkaset ja kauniit oksat. Lähdin kukkaostoksille toiveissani löytää jotain uutta ja vähän erilaista. Kukkaset olivat kuitenkin melko perinteisiä niissä liikkeissä, joissa kävin. Ostin kuitenkin jotain minulle…