Minulta kysytään usein meidän kotimme maalisävyistä. Etenkin työhuoneen, olohuoneen ja makuuhuoneen maalisävyt tuntuvat kiinnostavan lukijoitani. Niinpä päätin koota kaikki kodissamme käytetyt maalisävyt yhteen postaukseen. Seinän maalaaminen on nopea ja helppo tapa päivittää kodin sisustusta ja sävyt saattavat muuttua jossain vaiheessa, mutta näitä värejä löytyy kodistamme tällä hetkellä.

Olohuone

Yksi olohuoneemme seinistä on maalattu Kalklitirin vaaleanharmaalla sävyllä ”Palladio”. Aiemmin seinässä oli saman valmistajan tummempi ”Winter Primo -sävy”, jonka sudin epätasaisesti seinän pintaan (kuvia täällä ja ohjeet täällä) Palladio-sävyä meillä oli aikaisemmin makuuhuoneessa (kuvia täällä) ja kun makuuhuone sai uuden värityksen, aloin kaivata Palladiota. Niinpä maalasin viime kesänä tämä seinän uudestaan ja läikykäs betonimainen seinä sai väistyä.

Palladio on hyvin vaalean harmaa, mutta sävy erottuu valkoista vasten selvästi. Kalkkimaali jättää pinnan kauniin mattaiseksi. En kuitenkaan enää maalaisi mitään seiniä kalkkimaalilla, sillä sitä on melkoisen hankala saada pois ja käsittääkseni sen päälle ei voi maalata tavallisella maalilla enää. Makuuhuoneessa hioimme kalkkimaalin seinästä pois ennen kuin maalasimme seinän ns. perinteisellä maalilla. Jatkossa jos haluan muuttaa tämän olohuoneen seinän väriä, on minun valittava jokin kalkkimaali, sillä hiomishommiin ei huvita enää ryhtyä.

Makuuhuone

Ihastuin aikoinaan päätäpahkaa Jotun Lady -maalin sävyyn ”St. Paul’s Blue”. Jotunin maaleja ei myydä Suomessa, mutta minun piti tietysti saada juuri tuota maalia ja juuri tuossa sävyssä. Onneksi Mankun pohjoisessa asuva kaveri oli niin kiltti, että kävi ostamassa meille tätä maalia Haaparannasta.

Maalasimme makuuhuoneen kaikki seinät sekä sängynpäädyn tällä tummansinisellä sävyllä. Tykkään tästä sävystä edelleen todella paljon, vaikka välillä haaveilenkin vaaleammasta makuuhuoneesta. Maalin metsästämiseen käytettiin kuitenkin niin paljon vaivaa, että vielä emme ole maalaamassa seiniä uudella sävyllä.

Työhuone

Siivosimme ja remontoimme meidän työhuoneen viime talvena (Työhuoneen uusi harmoninen ilme). Maalasimme tämän pienen huoneen rakennusvaiheessa Tikkurilan sävyllä ”Kätkö” ja nyt tuntui siltä, että huone kaipasi vaaleampaa ilmettä. Sävyksi valitsin Tikkurilan kauniin pehmeän greigen sävyn ”Ajopuu”*.

Olen niin tyytyväinen, että fiksasimme työhuoneen kuntoon! ”Ajopuu” sävy sopii nätisti yhteen viereisen tilan, eli olohuoneen, ”Palladio” sävyn kanssa, ja nyt pitää tämänkin huoneen ovea mielellään auki.

Lastenhuoneet

Lastenhuoneet remontoimme viime kesänä. Rakensimme molemmille parvisängyt ja maalasimme seinät ja sängyt samalla sävyllä. Tytön huoneeseen valikoitui lämmin harmaa sävy ”S 1502-Y” Teknoksen värikartasta (oikea kuva). Pojan huoneen harmaa sävy on aavistuksen viileämpi ”S 1502-G”, sekin Teknoksen värikartasta (vasen kuva). Pohdin maalisävyjä postauksessa Maalisävyt lastenhuoneisiin.

Luulen, että nämä sävyt säilyvät lastenhuoneissa pitkään, sillä neutraali harmaa sopii myös teini-ikäiselle – sisustus taitaa muuttua vain muilta osin. Molempien huoneista puuttuu vieläkin matot, joten sellainen hankinta olisi vielä edessä.

Saunatupa

Saunatuvan seinät ja sisäkaton maalasimme toissakesänä samalla kun uusimme tilan äänentoiston ja vaihdoimme videotykin paikkaa. Sävyksi valikoitui hyvin tummaharmaa ”Kuje” Värisilmän maalikartasta (Saunatuvan uusi kujeinen ilme)*. Rakensimme tilaan myös kiinteän hyllyseinän, joka maalattiin samalla sävyllä. Saunatuvan tumma, hämyinen ilme on kivaa vaihtelua talon puolen pääosin vaaleaan värimaailmaan.

Muut tilat

Kotimme muut tilat (olohuoneen toinen puoli, ruokailutila, keittiö, eteinen, kodinhoitohuone…) on maalattu ajattoman valkoiseksi rakennusaikana. Täydelliseksi valkoisen sävyksi valikoitui Tikkurilan ”Paperi”. Seitsemän vuoden asumisen jälkeen pinnoissa on havaittavissa aika paljon kolhuja, naarmuja ja kulumista, joten nämä pinnat on uusittava jossain vaiheessa.

Olen miettinyt, että pitäisikö kuvassa näkyvä ruokailutilan takainen seinä maalata jollain muulla sävyllä kuin valkoisella. Mutta toisaalta pidän siitä, että kodissa on myös ns. neutraalia, valkoista seinäpinta-alaa, eikä joka tilassa ole jotain tehosteväriä.

*

Kotimme seinäväreissä painottuu neutraali värimaailma: on monta eri harmaan sävyä, viileämmästä lämpimään. Toisaalta meiltä löytyy voimakkaita, tummia sävyjä saunatuvasta ja makuuhuoneesta. Kun muutimme sisään, olivat kaikki huoneet valkoisia lukuunottamatta silloista tummaa työhuonetta. Sävyt valikoituivat pikkuhiljaa kotiin tutustuessa ja sisustustrendejä seuratessa.

*Työhuoneen ja saunatuvan remontit toteutettu kaupallisessa yhteistyössä


Translation: These are the paint colours that we have used in our home. We have different shades of grey and also couple of spaces with dark tones (bedroom and our sauna house). Rest of the rooms are painted with white.

Author

2 Comments

  1. Missäs kaupassa Haaparannalla myydään Jotunin maaleja? Ikeassa bongasin yhden esittelyhuoneen seinämaalin, joka miellytti kovasti. Jotunin maaleja sekin.

    • Suvi M Reply

      Voi että, en muista enää mikä maalikauppa se oli. Mutta googlettamalla se löytyi… 🙂 Kuulemma myös jotkin rautakauppojen maalikoneet tunnistavat Jotunin maalisävyjä, joten kannattaa käydä kysymässä sieltä jos sävyn nimi on tiedossa.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.