Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Suomen Blogimedia

Meidän kodissa työhuoneesta on muodostunut sellainen tila, jonne säilötään harvemmin käytössä olevia juttuja ja sitten vedetään ovi kiinni. Tuntui ihan älyttömältä, että kodissa oli tila, jota kukaan ei varsinaisesti käyttänyt. Päätimme selättää kaaoksen ja muuttaa huoneen sellaiseksi, jossa viihtyy. Pinnat uusimalla työhuone muuntautui yhdessä viikonlopussa kuin uudeksi.

Sovimme, että työhuoneesta saisi tulla minun valtakuntani. Käyttäisin sitä jatkossa blogin kirjoittamiseen sekä sisustusrekvisiitan säilömiseen. Koska olen intohimoinen sisustaja ja tykkään vaihdella kodin ilmettä suhteellisen usein, kertyy meille aika paljon ylimääräisiä tekstiileitä ja sisustusesineitä. Ne eivät ole turhia, vaan ne pääsevät kyllä aika-ajoin käyttöön. Välillä ne täytyy tietysti säilöä jossain ja nyt meillä on siihen paremmin suunnitellut tilat. Ja mikä tärkeintä, työhuone näyttää nyt myös siltä, että ovea ei enää tee mieli vetää kiinni.

Tavoitteenani oli luoda työhuoneseen rauhallinen ja harmoninen värimaailma. Huone on pieni (7 m2) ja vaikka aiempi tumma väri toi syvyyttä tilaan, nyt oli aika tuoda sinne lisää avaruutta ja valoisuutta. Meidän kodista löytyy niin monta tummaa tilaa, että kaipasin vaihteeksi jo vaaleampia sävyjä. Löysin aivan ihastuttavan sävyn Tikkurilan Color Now 2018 Minerals -värikokoelmasta. Sävyn nimi on ”Ajopuu” (V484) ja se on täydellisen sopiva sekoitus harmaata ja beigeä.

Mankku rakastaa paklaamista ja maalaamista (oikeasti!), joten jätin toteutuksen mieluusti hänelle. Meidän työhuoneen seinässä oli aika paljon reikiä tauluasetelmien jäljiltä, joten homma alkoi seinien paklauksella ja puhdistuksella. Sitten vain tarvittava suojaus lattiaan ja kattoon, maalin sekoitus ja maalaus.

Koska huone oli aiemmin maalattu todella tummalla sävyllä (sävy Tikkurilan ”Kätkö”) Tikkurilan maalilinja suositteli, että maalaisimme seinät ensiksi Varma-pohjamaalilla. Pohjamaali sävytettiin V484 ”Ajopuun” sävyyn, jolloin peittävää pintaa ei tarvitse maalata montaa kerrosta. Pohjamaalin jälkeen riittikin enää yksi kerros varsinaista Harmony-sisustusmaalia. Harmony levittyy tasaisesti ja lopputuloksesta tulee valtavan kaunis, täyshimmeä pinta. Tarkemmat ohjeet totetutukseen löytyvät Tikkurilan sivuilta.


Tikkurilan Color Now 2018 Minerals -värikokoelmasta löytyy minusta tänä vuonna erityisen kauniita, luonnonläheisiä sävyjä. Työhuoneen seinien sävyvaihtoehtoina pyörittelin ”Ajopuun” lisäksi ”Merinoa”, ”Piazzaa” ja ”Himmeliä”. Oikean sävyn löytämiseksi Tikkurilalta voi tilata A4-kokoisia värimalleja, jotka toistavat värin juuri sellaisena kuin se tulee maalattuna näyttämään. V484 ”Ajopuu” sävyllä työhuoneesta tuli juuri sen sävyinen, josta olin haaveillut.

Sain kotiin ripauksen myös kaunista Y458 ”Merino” sävyä, sillä Mankku nikkaroi minulle jo kauan haaveilemani sisustuspodiumin! Nythän tällaiset sisustuskuutiot ja pilarit ovat erittäin trendikkäitä. Niiden päälle rakennellaan sisustusasetelmia tai sijoitetaan patsaita tai maljakoita. Näppäränä isäntänä Mankku nikkaroi pilarin kädenkäänteessä mdf-levystä. Pilari maalattiin aluksi Otex Akva -tartuntapohjamaalilla ja sen jälkeen lopullinen pinta Tikkurilan Helmi 10 -kalustemaalilla. Pilarin väriksi valitsin seinien V484 ”Ajopuu” sävyn kanssa harmonisesti yhteensopivan Y458 ”Merino” sävyn. Pilarin maalausohjeet löytyvät myös nyt Tikkurilan sivuilta.

Minä nautin, kun pääsin sisustelemaan ja järjestämään kaikki tavarat paikoilleen. Aiemmin sivuseinällä olleesta kaapistosta tehtiinkin nyt työpöytä, kun se sijoitettiin huoneen päätyyn. Näin ollen saimme laitettua Elfa-hyllyjä oven taakse lähes lattian rajasta kattoon saakka. Hyllyille saan kätevästi säilöttyä toimistotavaraa, tekstiileitä sekä sisustusrekvisiittaani ja suurin osa hyllystä jää avoinna olevan oven taakse piiloon.

Maalaaminen on kyllä niin helppo ja nopea tapa uudistaa kodin ilmettä! Yhdessä viikonlopussa saimme loihdittua työhuoneeseen uuden, rauhallisen ilmeen. Tikkurilan verkkosivun osiosta ”Maanläheinen ja rauhoittava työhuone” pääset katsomaan miltä huone näytti aiemmin ja sieltä löytyy myös tarkemmat ohjeet niin seinien kuin tuollaisen pilarin maalaamiseen.

Kaupallisessa yhteistyössä:


Translation: We transformed the look in our study in collaboration with Tikkurila. The room used to be very dark, almost black, and now it has lighter, beautiful and harmonious look. Love it! The before picture can be seen on Tikkurila’s web site.

Author

22 Comments

  1. Tietenkin tuo sävy pitää nähdä vielä livenä, mutta ehdotin jo miehelle, että maalataan yhden makuuhuoneen seinät tuolla sävyllä. ?

    Olemme asuneet reilut 7 vuotta talossamme, joissa kaikki seinät on maalattu Tikkurilan valkoisella Lumi-maalilla. Nyt alan kaivata vähän lämpöä ainakin osaan huoneita. Kiitos ihanista kuvista ja inspiraatiosta!

    • Suvi M Reply

      Kiva jos saitte tästä vinkkiä! 🙂
      Valkoisen kauden jälkeen kyllä kaipaa helposti enemmän sävyjä. Meillä on kaikki muut tilat maalattu jollain sävyllä paitsi keittiö ja suuri eteinen-olohuone-ruokailutila. Kun saunatupa ja makuuhuone ovat tummia, niin kaipasin työhuoneeseen nyt vaihteeksi neutraalia, vaaleaa sävymaailmaa.

  2. Todella kaunis kokonaisuus ja ihana sävymaailma. Miten tuo pöytälevy on kiinnitetty seinään, jossa ei ole kaappeja kannattelemassa?

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos, tosi kiva kuulla! 🙂
      Pöytälevy on kiinnitetty L-muotoisilla raudoilla sieltä päästä, missä ei ole kaapistoa.

  3. @ladonelamaa Reply

    Todella kaunis! Olen suunnitellut työ/vierashuoneen sisustusta ja tästä sain rutkasti ideoita, kiitos!

    • Suvi M Reply

      Se on kyllä minustakin tosi kaunis sävy ja ajaton nimenomaan. Pitääpäs kurkata uudestaan sinun kuvat, kun en yhtään hoksannut, että teillä on samaa sävyä…

  4. Aivan upealta näyttää! Sävy on todella onnistunut ja muutenkin kokonaisuus o ihanan rauhallinen ja seesteinen. Varmasti inspiroiva työskentelypiste! Minullakin on hillitympi maali jo odottamassa työpisteen taustaseinään… 🙂

    • Suvi M Reply

      Ihana kuulla Essi! 🙂 Kyllä luulisi, että tuolla viihtyy nyt paljon paremmin. Karsimme myös todella paljon tavaraa, joten sekin vaikuttaa paljon viihtyvyyteen. Jännä nähdä minkä sävyn olet valinnut teidän työpisteeseen! 🙂

  5. Hei!

    Todella kaunis sävy! Ja ihanan rauhallinen kokonaisuus! Tuossa huoneessa varmasti viihtyy muutenkin kuin töitä tehdessä.
    Todella ihana tuo työpöytä kokonaisuus!
    Mistä se on hankittu?
    Itselläni olisi tarvetta juurikin vastaavanlaiselle eleettömällä kalusteelle, kun työpöytä pitäisi saada osaksi makuuhuonetta, jolloin ilmeen on oltava ihan supe rauhallinen, että samassa tilassa saa myös levolliset unet.

    • Suvi M Reply

      Kiitos paljon! 🙂
      Työpöytä on rakennettu hyllyistä, jotka ovat samaa sarjaa meidän keittiön kanssa. Meillä oli keittiötoimituksessa hässäkkää silloin raksa-aikana, joten osa kaapeista piti uusia. Näitä ylimääräisiä käytimme sitten muualla. Työtasoksi löytyi vaneria meiltä ennestään. Eli itse nikkaroimalla voi rakentaa tällaisen.

  6. Todella upea muutos! Ihana sävy! Saanko kysyä mistä tuo lattialampu on hankittu?

    • Meillä on tuo sama valaisin, hankittu noin 20 vuotta sitten. Tykkään siitä edelleen vaikka se onkin ollut aika kauan pois käytöstä, johtuen siitä että kupu on kovin klommoinen. Mahtaisitko Suvi tietää, saisiko uutta kupua vielä jostain? Muistaakseni niitä oli useita kokojakin. Nyt kun näin valaisimen työhuoneessanne, tuli mieleeni, että se sopisi hyvin poikamme huoneeseen. Meillä on saman sarjan valaisin myös semmoisena nipistin-mallisena. Pitäisi ottaa sekin käyttöön…

      • Suvi M Reply

        Maria: Hauska kuulla! 🙂 Juuri huomasin ettei tuota valaisinta varmaankaan enää valmisteta. Meillekin se on kulkeutunut siskolta joskus vuonna 1998. 🙂 Luulen siis ettei kupujakaan enää saa… :/ Minusta tuo on oikein ajaton ja kaunis valaisin, vaikka tosiaan vähän lommoinen…

        • Hei, Kriptoniten valaisinta on edelleen saatavana Divaanista. Myös varjostimia löytyy varastosta Turusta heti toimituksella. Ystävällisin terveisin, Cristina

          • Suvi M

            Voi mahtavaa, että niitä saa vielä! Kiitos tiedosta Cristina! 🙂

  7. On kaunis värisävy. Tummat ja lähes mustat seinävärit ovatkin väistymässä pikku hiljaa, vaikka ne ovatkin kyllä nättejä seinissä.

    • Suvi M Reply

      Kiitos, onpa kiva kuulla! 🙂 Ehkäpä ne tummimmat sävyt alkavat jo pikkuhiljaa tosiaan väistyä…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.