Kurkistetaan pitkästä aikaa lastenhuoneisiin! Meidän lapset ovat kasvaneet jo teini-ikään, joten on luonnollista, että huoneita pitää päivittää iän tuomien tarpeiden mukaan. Pojan huone koki muutoksen muutama viikko sitten.…
Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia Odotan innolla pientä syyslomaa lokakuussa ja sisustin mökille Villa Fregattiin syystunnelmaa lomapäiviä silmälläpitäen. Yläkerrassa rymsteerasin nukkumapaikatkin uuteen uskoon. Valitsin lemppareitani Iittalan iik-kampanjasta, jossa…
Tuntuu, että syyskuu hujahti ohi salaman nopeasti ja nyt jo on taas aika päivitellä sisustusuutisia! Mukana tällä kertaa monipuolisesti sisustusuutuuksia pohjoismaisilta brändeiltä. Kuvat: Woodio Kotimainen puukomposiitti-altaistaan tunnettu Woodio…
Sisustelin olohuoneeseen hitusen syksyisempää ilmettä. Parasta on, kun huonekalut ovat muunneltavia, jolloin muutosta saa aikaan helposti. Nyt asettelin sohvamodulit niin, että niistä muodostui kotoisa kulmasohva. Pienet esillepanot viimeistelevät…
Sisustusuutiset ovat taas täällä kesätauon jälkeen! Nyt summataankin uutuusjuttuja koko kesäkaudelta. Mukana on ihanaa sisustusinspiraatiota syksyyn! Kotimainen Lundia lanseeraa uuden Hetki-nimisen sohvan. Sohvassa on massiivipuinen runko ja muhkeat…
Kaupallinen yhteistyö: IKEA & Asennemedia +ale-koodi IKEA-verkkokauppaan Tasapaino – sitä meistä moni tavoittelee ruuhkavuosien ja kiireisen arjen keskellä. Itse pyrin rakentamaan kodista sellaisen, joka tukisi tasapainoista arkea monelta…
Kesän ajan vähän uinuvissa ollut sisustusinnostus alkaa taas heräillä ja innostuin pienesti muuttamaan tekstiileitä ja esillepanoja kotona. Pienet muutokset ovatkin se tämän sisustusintohimon suola – ilo siitä kuinka…
*Pyyhkeet ja lakanat saatu Midnatt:lta Rantapäivät olivat kyllä meidän kesäloman yksi lempijutuista! Oli ihanaa päästä mereen uimaan ja sen jälkeen kietoutua isoon pyyhkeeseen aurinkoon kuivattelemaan. Toinen lempijutuista oli…
*lakanat saatu Familonilta Huh hellettä! Täällä meilläpäin ollaan vältytty pahimmilta helteiltä, mutta on täälläkin välillä ollut tuskallisen kuumaa. Kuumuus saattaa häiritä myös yöunia ja siksi pyrin aina kesäisin…
Toukokuu on ollut minulla erittäin kiireinen, enkä ole ehtinyt päivittää blogiakaan niin usein kuin olisin toivonut. Mutta nyt kyllä kerrataan toukokuun sisustusuutiset, sillä tiedossa on ihanan tuhti paketti…
Tuntuu, että kevät etenee todella nopeasti ja pian on jo kesä! En ole vielä ehtinyt tehdä juurikaan puutarhavalmisteluita, mutta sateisena päivänä touhusin kotona sisällä ja vaihdoin olohuoneeseen vähän…