*maalit saatu osana Instagram-yhteistyötä Tikkurilan kanssa

Meidän makuuhuone on kokenut pienoisen muodonmuutoksen, sillä päätimme maalata seinät uudella sävyllä. Instagram-seuraajani ovatkin muutoksen jo nähneet, mutta tietysti haluan esitellä uudistuneen makuuhuoneen myös blogissa runsaiden kuvien kera.

Aiemmat keltaiset seinät rajoittivat liikaa tekstiilivalintojani

Ajatus makuuhuoneen seinien maalaamisesta (taas!) kypsyi mielessäni jo pidemmän aikaa. Keltainen makuuhuone oli aivan ihana ja tykkäsin tosi paljon Tikkurilan Himmeli-sävystä. Mutta koska olen innokas sisustaja ja vaihtelen kodin ilmettä erilaisin tekstiilein (makuuhuoneessa lakanoin), rajoitti keltaiset seinät liikaa tekstiiilivalintojani. Ennen keltaista makuuhuoneemme oli tummansininen ja nyt monien vuosien jälkeen kaipasin taas neutraalimpaa ilmettä.

Halusin löytää meille kauniin vihreään taittavan harmaan sävyn. En halunnut valita jotain sellaista sävyä, joka olisi liian tuttu. Joistakin sävyistähän nousee suosittuja sisustuspiireistä ja sitten moni valitsee niitä. Siinä ei tietenkään ole mitään pahaa ja suositut sävyt ovat poikseutta kauniita. Mutta omaan kotiin haluan valita sävyt ensisijaisesti oman sisustussilmäni mukaan ja sisustusvaikuttajana tarjota myös seuraajilleni uusia ideoita.

Omaan kotiin haluan valita sävyt ensisijaisesti oman sisustussilmäni mukaan ja sisustusvaikuttajana tarjota myös seuraajilleni uusia ideoita

Hain rautakaupasta nipun värimallipaloja ja karsin niistä suosikkejani valinnan loppusuoralle. Teimme vielä testimaalauksetkin kolmella sävyllä ja näin varmistui oikean sävyn valinta: Tikkurilan K947 Atlas. Maalasimme kaikki makuuhuoneen seinät, ei vain päätyseinää. Seinien maalauksesta on nyt useampi viikko aikaa ja olemme kyllä tykänneet uudesta sävystä todella paljon! Se elää kauniisti valon mukana.

Sängynpäädyn maalasimme taas tietenkin samalla sävyllä kuin seinät, mutta maalina kannattaa käyttää kalustemaalia, jotta pintaa on helpompi pyyhkiä ja puhdistaa. Meillähän on ollut tämä sama, Mankun nikkaroima sängynpääty jo lähemmäs 15 vuotta ja se on vain saanut aina uuden maalipinnan samaan aikaan kun huoneen seinätkin.

Olen iloinen, että nyt voin paremmin käyttää kaikkia ihania lakanakaapin lakanoitani, eikä seinäväri rajoita tekstiilivalintoja. En keksi mikä väri ei sopisi yhteen tämän harmaan sävyn kanssa. Nyt ensimmäiseksi petasin sänkyyn ihanat Balmuirin vedenvihreät tyynyliinat, joita olen aiemmin voinut käyttää vain mökillä.

Maalaaminen on lopulta todella helppo ja nopea tapa uudistaa kodin ilmettä! Minulle se ei merkitse pelkästään remontoimista, vaan maalaaminen on yksi tapa sisustaa kotia.

Kaikki makuuhuoneemme seinävärit olen koonnut omaan blogipostaukseen ”Makuuhuoneen seinävärit”, joten sieltä näkee eri versiot vuosien varrelta. Tämä uusin sieltä nyt luonnollisesti puuttuu.

Author

8 Comments

  1. Aiempi keltainen väri oli kiva, mutta onhan tämä nyt aivan ihana nyt. Ja tykkään, kun taittaa vähän vihreään sävyyn.

    • Suvi M Reply

      Minusta tämä sävy on niin ihana! Juuri se hienovarainen vihreän vivahde. 🙂

  2. Keltainen väri oli hetken kaunis, mutta nyt siitä kaipais eroon. Olen miettinyt vaihtoehtoja, mutta vielä on mietinnässä värivaihtoehdot. Harmaa sopisi kyllä, kun sitä voisi kalusteilla värittää.

    • Suvi M Reply

      Neutraalit värit ovat kyllä ajattomia ja niihin on helppo yhdistää värikkäämpiäkin sävyjä.

  3. Laitettii myös tää atlas olohuoneeseen mutta meillä näyttää ihan pelkältä harmaalta. Ei taita yhtään vihreään, mitä ois ripaus haluttu. Tosi suuri pettymys.

    • Suvi M Reply

      Tilaan tuleva valo vaikuttaa todella paljon seinäsävyyn, eli siksi kannattaa aina tehdä testimaalaukset siinä tilassa, mihin on valitsemassa maalia. Ikävä kuulla jos teillä valinta ei ollut mieluinen.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.