Joulun jälkeen hyvin tyypillisesti iskee karsimisvimma ja runsaiden koristusten jälkeen kaipaa kotiin selkeämpää ilmettä. Tämä toistuu joka vuosi. Tein kodin sisustukseen pieniä muutoksia, jotka saivat raikkautta ja ilmavuutta aikaan. Sitä tässä tammikuussa kaivataan, kun ei malttaisi odottaa kevään saapumista!

Ensimmäinen ilmavuutta lisäävä tekijä oli se, että irroitin sohvamodulit taas toisistaan. Kulmasohva on mukavuudeltaan aivan ihana, kun voi käpertyä kulmanurkkaukseen, mutta samalla se on kuitenkin aika raskaan näköinen. Meillä on useammin sohvamodulit irti toisistaan ja nyt se tuntui taas hyvältä ratkaisulta. Pidän siitä, että olohuoneeseen voi kulkea myös sohvien välistä.

Paukkupakkasilla sytytimme takkaan tulen ja sen tunnelma on kyllä niin ihana! Pitäisi polttaa useammin takassa tulta…

Sitten karsin jonkin verran tekstiileitä. Sohvilla on vain pari koristetyynyä ja sohvan omat lisätyynyt tuovat kaivattua pehmeyttä. Biskophidesin lampaantaljainen tyyny sopii ihanasti talvikauteen, enkä todellaan halunnut vielä laittaa sitä sisustusjemmaan.

Sohvapöydälle jätin kynttiläasetelman. Näistä kuvista näette miltä hehkuttamani led-kynttilät näyttävät silloin, kun ne eivät ole päällä.

Vuoden parhain kukkasesonki on alkamassa ja saataville tulee mitä ihanimpia tulppaanilajikkeita, unikkoja ja vaikka mitä muita ihania kukkasia. Itse en ole vielä ehtinyt kukkakauppaan, joten jätin ruokapöydän päällä olevaan Nappula-ruukkuun vielä hyasintit. Vaikka hyasintit ovat kukkineet jo ajat sitten, on kiva että esillä on jotain tuoretta vihreää. Ehkä tänään kauppareissulla ostan vuoden ensimmäiset perustulppaanit…

Makuuhuoneeseessa halusin kokeilla uutta väriyhdistelmää ja petasin sänkyyn Midnattin vaniljankeltaiset lakanat. Haalean keltaisen ja seinissä olevan harmaan yhdistelmä on minusta tosi kaunis. Edelleen kyllä vähän tuskailen Midnattin lakanoiden kanssa sitä, että niihin tarttuu kaikki kissankarvat ja pölyhiukkaset kiinni ja lakanoita saisi olla sutimassa teippiharjalla.

Odotan kovasti kevättä ja päivien pidentymistä! Viimeiset päivät ovat olleet aika harmaita ja huomaan heti, kuinka se laskee omia energiatasoja. Instagramissa on kiertänyt haaste, jossa pyydetään jakamaan kesämuistoja ja kesäkuvia ja -videoita selatessa iskee valtava kaipuu kesään! Vuoden paras aika on vasta edessä, joten täytyy ajatella, että on ihanaa että on jotain mitä odottaa.

Tänä viikonloppuna aiomme siivota ja järjestellä kotona, sillä nurkissa pyörii vielä jotain joulun ajan isoja pahvilaatikoita ja edelleenkin osa pojan huoneen tavaroista odottaa pääsyä varastoon. Aion myös järjestää työhuoneen, sillä minullakin on nyt etätyöt taas lisääntyneet koronatilanteen takia ja on paljon kivempi tehdä töitä siistissä työhuoneessa.

Author

4 Comments

  1. Hei, olen Lööppilehden innoittamana katsastamassa eka kertaa täällä. Tai siis katsoin, että joku myy asuntoaan. Jäin ihmettelemään etuoven ilmoitusta tai siis tätä kotia. Sinulla on tilava kodinhoitohuone. Mitä teet siellä? Sinulla ei ole kuivausrumpua vai onko, ei näy mankelia, kai edes silityslauta on vedettävässä laatikostossa.
    Et kai kuivata lakanoita tuossa väkkyrässä? Nukutko ryppylakanoissa?
    Harmittaa vaan, kun usein tälläiset perheen äidille tärkeät apuvälineet unohdetaan.

    • Suvi M Reply

      Normaalisti en julkaisisi tätä kommenttia, sillä minulla on nollatoleranssi ilkeilylle kanavissani. Somessa kannattaa kirjoittaa sellaisia kommentteja, jotka voisi sanoa tuntemattomalle esim. kahvipöydässä. Toivottavasti perheenäitinä muistat opettaa käytöstavat lapsillesi. Ja ehkä myös sen, että arkea voi elää monin eri tavoin, eikä siinä ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa. Asiallisiin kysymyksiin vastaan mielelläni, mutta en ivallisiin ilkeilykysymyksiin.

  2. Hei Suvi! Meille on tulossa sama takka kuin teillä, ja pohdin että otammeko sisähalkaisijaltaan 130 mm vai 150 mm hormin, kuulemma molemmat toimivat. Osaatko sanoa kumpi teillä on? Tai mikä on teidän hormin ulkomitta? 🙂

    • Suvi M Reply

      Nyt en valitettavasti kyllä enää muista tällaista yksityiskohtaa.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.