Tag

Valaistus

Browsing

Edellisessä olohuonepostauksessa ”Zigzagia olohuoneeseen” kerroin, että keksin miten voin saada haaveilemani roikkuvan valaisimen olohuoneeseen ilman, että tarvitsee lähteä valaisinkaupoille. Oikeastaan päätarkoituksenani oli testata voisiko olohuoneeseemme ylipäätään laittaa roikkuvaa valaisinta, tulisiko kattovalaisimia liikaa (kun läheisessä eteisessäkin on niitä kaksin kappalein) ja miten roikkuva valaisin sopisi yhteen olohuoneen Tolomeo Megan…

Eteisen vaatehuoneen fiksaus on vihdoin saatu tehtyä ja nyt voidaan taas nauttia toimivammasta vaatesäilytyksestä. Ongelmana oli se, että seinässä olleet Ikean ”Vippa”-koukut olivat irtoilleet ja vaatehuoneeseen oli kertynyt liikaa tavaraa. Nyt tavaraa on karsittu ja koukut on kiinnitetty tukevammin seinään kiinni. Vaatehuoneen valaistus uusittiin myös, sillä aiemmin siellä…

Olenkin ohimennen maininnut, että olen ihan hullaantunut vanhoihin designhuonekaluihin ja -valaisimiin. Toki olen ihastellut niitä aina, mutta täydellinen hurahtaminen tuli viime syksynä, kun löysin eräät ihanat vintagetuolit nettikirppikseltä. Sitten ostin vanhat punaiset Bertoiani, mutta edelleen pidän silmäni auki aarteiden toivossa. Muutamia viikkoja sitten näin Instagramissa, että Kodin kulmia…

Tosi pitkään olen saanut lykättyä vaatekaappien ja vaatehuoneen siivousta, mutta nyt se on aloitettu! Makuuhuoneen yhteydessä olevan vaatehuoneen kaapit on pääosin siivottu ja seuraavaksi olisi vuorossa eteisen vaatehuone. Se onkin ollut vähän retuperällä jo jonkin aikaa: seinästä on irronnut koukkuja ja sinne on kertynyt liikaa tavaraa (muutakin kuin…

1. La lampe Gras: ”Mantis S2” / 2. Vitra: ”Potense” / 3. Flos: ”265” / 4. By Rydéns: ”Bazar” / 5. Gubi: ”Bestlite BL10” / 6. Luceplan ”Counterbalance” Minusta tuntuu, että nykyisin sisustuskuvissa näkee todella paljon seinävalaisimia. Etenkin Flosin 265-valaisinta tuntuu näkyvän ihan ”joka paikassa”. Vai johtuuko se…

Näyttävät bling-bling-jouluvalot eivät ole minun juttuni, mutta minusta on silti kiva laittaa muutamia kausivaloja esille ikkunoille, pihalle ja terassille. Viime vuonna laitoimme valoverkot koristeporttiimme ikäänkuin tähtitaivaaksi (”Anna mulle tähtitaivas” postauksessa tarkemmin siitä), mutta tänä vuonna ripustin vain toisen verkon* etupihan terassin säleikköön tuomaan valoa. Kynttilälyhdyt ovat tämän sesongin…

Vihdoin meillä on pihavalot! Pihavalaisimien kytkentää ei saa tehdä itse, vaan se on laillistetun sähkömiehen hommia. Niinpä olimme jälleen sopineet Sähkötreffit ja Mikko Poikkimäki Lestijokiseudun sähkö oy:stä saapui niitä asentamaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, sillä hankimme ensiksi väärät maatuet! Olimme sopineet sähkötreffit perjantaille 17.10. ja edellisiltana…

Pitkäaikaiset lukijani varmasti tietävät, että olen heikkona valaisimiin! Uskon siihen, että upeilla valaisimilla saa nostetta mihin tahansa sisustukseen. Valaisimet ovat sisustuksessa vähän sama asia kuin kengät pukeutumisessa: laadukkaat ja näyttävät valaisimet kruunaavat kodin ilmeen samaan tapaan kuin upeat kengät asun kuin asun. Aloitin designvalaisimien keräilyn jo vuosia sitten,…

Olipas eilen ihana aurinkoinen sunnuntai! Me hääräiltiin koko iltapäivä pihalla. Minä istuttelin kukkasipuleita. Jotta muistaisin sitten ensi keväänä mitä kukkasia sieltä penkeistä mahdollisesti nousee, päätin kirjata ne tänne ylös. Yllä olevassa kuvassa näkyy tämän vuotiset sipuliostokseni. Leikkimökin kulmalle istutin ”Laukkaseos” pussin sipulit. Pojan huoneen ikkunan alla kasvaa aika…

Ale-kausi alkaa taas. Tuntuu, että joka vuosi alennusmyynnit alkavat aiemmin ja aiemmin. Huomioni kiinnittyy ensimmäiseksi sisustusalennusmyynteihin; tällä kertaa kävin läpi Finnish Design Shopin ja Stockmannin alennustarjonnan ja poimin omat tärppini alla oleviin kollaaseihin. 1. Normann Copenhagen: Tablo-pöytä / 2. Normann Copenhagen: Norm 69 XXL -valaisin / 3. Iittala:…

Minun mielestäni yksi viehättävimmistä tunnelmista, mitä kotiin voi tulla on ilta-auringon säteiden luoma hehku. Meidän kodissamme aurinko alkaa tähän aikaan vuodesta paistaa sisälle olohuoneen suurista ikkunoista iltapäivällä ja ne valaisevat n. klo 21 asti. Eräänä perjantai-iltana päätin taltioida nuo auringonsäteet valokuviin. Todellisuushan on kuitenkin se, että kesäisin aurinko…

Toimiva sähkösuunnitelma parantaa kodin viihtyisyyttä ja lisää sähkölaitteiden käyttömukavuutta. Rakennusvaiheessa voi olla hankalaa miettiä esim. pistorasioiden paikkoja ja tarvittavaa määrää, ja ainakin meillä kävi niin, että moni asia havainnollistui vasta käytännössä muuton jälkeen. Ensimmäisenä huomasin joidenkin kytkimien epäloogisen toimintatavan ja esimerkiksi sen, että vaikka etuoven luona oli iso…