Tag

Valaistus

Browsing

Tehän tiedätte, että valaisimet ovat lähellä sisustussydäntäni (samoin kuin upeat tuolit). Niinpä en malta olla jatkamatta blogin puolella vielä uutuusvalaisimien ”Valovoimaa” juttua, jonka kokosin lokakuun Avotakkaan (10/2016). Huomasin uusimmasta marraskuun numerosta, että valaisinkoosteeni oli saanut kivaa palautetta ja lisää valaisinjuttujakin oli toivottu. Joten ehkäpä tämä jatko-osa on paikallaan.…

Kerroinkin aiemmin, että kun maalasimme makuuhuoneen tummansiniseksi, minua mietitytti näyttäisikö se liian synkältä kesäisin. Kesällä kun pitää nauttia valoisuudesta ja raikkaudesta – synkkä tunnelmointi kuuluu minusta syksyyn. Onneksi huoleni ei ole käynyt toteen, vaan etenkin ilta-aurinko pitää huolen siitä, että makuuhuone kylpee valoisuudessa. Kesäistä tunnelmaa olen korostanut sisustusvalinnoilla.…

Uskallanko tunnustaa, että olen vähän haaveillut uudesta valaisimesta. Tai no, valaisinfriikkillehän se on ihan luonnollista. Nyt mielessä ovat olleet pöytävalaisimet, etenkin nämä: Pöytävalaisimelle olisi paikka meidän makuuhuoneessa, sängynpäädyn päällä. Jielde-jalkavalaisimen olen siirtänyt sieltä olohuoneen puolelle, joten makkarissa on vain yksi yöpöytävalaisin tällä hetkellä. Jo aikoja sitten myin meidän…

Kaupallinen yhteistyö: Ellos Ennen kuin paljastan kuka voitti Ellos-tuotepaketin, haluaisin vielä vinkata tuoteryhmistä, joita Ellokselta kannattaa erityisesti tsekata. Trendikkäiden sisustustuotteiden (etenkin valaisimien) lisäksi Elloksen valikoimasta löytyy myös monia ajattomia sisustustuotteita. Erityisesti ihailen Basics-sarjan tekstiileitä. Ellokselta löytyy myös paljon ihania mattoja. Taitavasti stailatut interiöörikuvat antavat paljon inspiraatiota oman kodin…

Minusta tuntuu, että tällä hetkellä Flosin ”Snoopy” valaisinta näkee joka puolella: inspiroivissa sisustuskuvissa ja etenkin ruotsalaisissa sisustusblogeissa. Minä olen aina ajatellut, että tämä valaisin on ihan hassu – onhan siinä tietynlaista leikkisyyttä, mihin nimikin viittaa. Hassua on myös se, että se on nyt yhtäkkiä noussut niin suosituksi sisustuskuvien…

Syksyn saapuminen näkyy myös meidän olohuoneen sisustuksessa: sisustuslehtikasat kasvattavat korkeuttaan, lampaantaljat ilmestyvät tekstiilien joukkoon ja kynttilät ja tuikkukupit hallitsevat sisustusasetelmia. Vielä en ole hakenut somisteeksi havunoksia – ne saavat odottaa pikkujouluaikaan. Maljakoihin olen sirotellut Halloween-kimpustani jääneitä oksia. Siirsin Iittalan Leimu* valaisimen keittiön seinäkaapin päältä tarjoiluvaunuun, sillä tuo…

Edellinen postaus oli pullollaan meidän kodin kuvia, joten nyt tekee mieli postailla jotain ihan muuta. Kuten tiedätte, valaisimet ovat lähellä sydäntäni ja nyt olen löytänyt uuden ihastuksen. Tai eihän tätä yli viisikymmentä vuotta sitten suunniteltua yksilöä ihan uudeksi voi kutsua – mutta uusi tuttavuus se on minulle. Kyseessä…

Eilen vietimme täydellistä kesäiltaa: kävimme uimassa pitkään ja nautimme auringosta. Mielessä kävi, että se saattoi olla tämän kesän viimeinen uintireissu. Tänään meininki olikin jo ihan toinen: valot sai sytyttää melkein heti töiden jälkeen ja taivas on harmaa. Sade rummuttaa kattoa. Toisaalta sitä odottaakin jo tunnelmallisia syysiltoja ja on…

Siivoilin tavallista perusteellisemmin yhtenä päivänä kotosalla ja panin merkille, että talo alkaa olla jo pienen fiksailun tarpeessa. Seinänkulmista on lohkeillut paloja ja lattialistoista lähtenyt maalia. Varsinkin kodinhoitohuoneessa seinät tarvitsisivat uutta maalia, sillä siellä maalattu seinä on ollut kovalla koetuksella (onneksi toinen seinä on kokonaan laatoitettu). Eteisestä puuttuu vieläkin…

Viime aikoina on ollut melkoista hässäkkää, mutta ollaan kuitenkin saatu yksi lamppu kattoon. Eikä se vaatinut kuin yhden blondin. 😉 Artekin TW003-valaisin, josta olen kirjoittanut ties kuinka monta kertaa, on vihdoin kotiutunut paikalleen olohuoneeseemme. Tykkään ihan hirmuisesti! Kyllähän se itsetuunattu valaisin näytti kieltämättä aika kököltä, mutta olihan se…

Olohuoneen uusi kattovalaisimeni saapui eilen. Päädyin siis hankkimaan kauan haaveilemani Artekin TW0003-valaisimen Sisustuksen Koodista Tapio Wirkkalan suunnitteleman kauniin muotoisen polttimon kera. Näitä Artek-Airamin polttimoita voi siis ostaa erikseenkin, joten pelkästään polttimoa vaihtamalla voisi saada kivan design-valaisimen kotiin jos johto löytyy jo ennestään – vink vink. 😉 Syksyllä ajattelin…

Nyt kun on tullut varmistettua, että olohuoneeseen sopii riippuva kattovalaisin ihan nätisti (postauksessa ”Uusi olohuoneen valaisin vanhaa tuunaamalla”), olen tietysti miettinyt eri valaisinvaihtoehtoja. Kirppisvalaisimesta tuunaamani versio on myös kiva, mutta ajattelin nyt kuitenkin toteuttaa erään valaisinhaaveeni. Tässäpä joitakin olohuoneeseen sopivia malleja: 1. Normann Copenhagen: ”Amp” / 2. &tradtition:…