Näyttävät bling-bling-jouluvalot eivät ole minun juttuni, mutta minusta on silti kiva laittaa muutamia kausivaloja esille ikkunoille, pihalle ja terassille. Viime vuonna laitoimme valoverkot koristeporttiimme ikäänkuin tähtitaivaaksi (”Anna mulle tähtitaivas” postauksessa tarkemmin siitä), mutta tänä vuonna ripustin vain toisen verkon* etupihan terassin säleikköön tuomaan valoa.

valoverkko

terassivalot2

Kynttilälyhdyt ovat tämän sesongin kaunein koriste, mutta liian harvoin muistan käydä sytyttelemässä ulkolyhtyjä. Niinpä ostinkin viime viikonloppuna Clas Ohlsonilta muutaman vahapintaisen led-kynttilän, jonka ”liekki” on piilotettu kynttilän sisälle. Ja mikä parasta, kynttilöissä on hämärätunnistin eli ne syttyvät päälle itsestään aina hämärän tullessa. Kynttilät toimivat paristoilla.

ledkynttila

terassivalot

Pimeällä on niin hankala kuvata, eikä näistä kuvista ihan välity led-kynttilöiden valo todenmukaisesti. Valon sävy on mielestäni aika luonnollinen, eikä näin kellertävä kuin kuvissa ja led-kynttilän valo värähtee aitojen kynttilöiden tapaan. Minusta led-kynttilät ovat oikein hyvä vaihtoehto ulkolyhtyihin. Sisällä nautin mielummin aidon liekin tunnelmasta.

kynttelikko

jouluvalot

Ikkunoille olen asettanut pari kynttelikköä ja joulutähden. Saan usein kyselyitä kuinka paljon olohuoneemme rullaverhot peittävät näkymää, joten näistä kuvista havainnollistuu tuokin seikka.

Vielä ajattelin laittaa toisen valoverkon kirsikkapuuhumme, mutta täytyy käydä ostamassa muuntaja sitä varten. Kyllä tähän vuoden pimeimpään aikaan pitää tuoda valoa, vai mitä? 🙂

 

*valoverkot saatu aikoinaan blogin kautta

Translation: Our Christmas lights this year.

Author

12 Comments

  1. Minä ostin vastaavan kynttilän. Se kuitenkin hyytyi pihalla. Ei kestänyt pakkasta. Kerro toimiiko sinulla kylmälläkin.

    • Voi että, harmi kuulla että kävi niin. Minulla kynttilät ovat vielä kestäneet, mutta täällä ei ole ollut kovia pakkasia.

  2. Johanna Vantaalta Reply

    Täysin samaa mieltä ulkovaloista. Meillä niitä onkin aikalailla 🙂

    • Kiva kuulla! 🙂 On niin pimeää, kun ei ole luntakaan, että pakko on saada vähän valoa iltoihin.

  3. Minulla on hyviä kokemuksia Clas Ohlsonin led-vahakynttilöistä. Tietenkään valo ei vedä vertoja aidon kynttilän liekille, mutta kauempaa katsottuna se on ihan hyvä. Ja hämäräkytkin on tosi näppärä. Ei tarvitse muistaa erikseen sytytellä valoja.

  4. Kiitos vinkistä, nuo ledit sopisivat meidän kattoterassille mainiosti. Ilman ulkovallat tätä pimeyttä ei kestäisi, meillä ledit kiertyivät pyörän ympäri:).

  5. Tuo valoverho on kaunis, sillä saa nätisti tunnelmaa. Ja hämärätunnistin on kaikessa plussaa. Ulkovalojen asennus ajastimellakin olisi hyvä idea, iltaisin niitä kuitenkin pääasiassa katsellaan.

    • Niinpä, kätevintä on että kaikki ulkovaisimet toimivat hämäräkytkimellä. Onneksi se on helppo nykyisin toteuttaa. 🙂

    • Kiitos kivasta kommentista! 🙂 Koristeportti oli yksi syy miksi alunperin ihastuin Harmaja-talomalliin.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.