Pitkäaikaiset lukijani varmasti tietävät, että olen heikkona valaisimiin! Uskon siihen, että upeilla valaisimilla saa nostetta mihin tahansa sisustukseen. Valaisimet ovat sisustuksessa vähän sama asia kuin kengät pukeutumisessa: laadukkaat ja näyttävät valaisimet kruunaavat kodin ilmeen samaan tapaan kuin upeat kengät asun kuin asun.
Aloitin designvalaisimien keräilyn jo vuosia sitten, opiskeluaikoina, ja ajan myötä niitä onkin kerääntynyt ihan kiva määrä. Tänä syksynä teen yhteistyötä Stockmannin kanssa ja sen myötä olen stailannut kotiamme mitä upeimmilla tuotteilla!* Yhteistyön myötä valaisinkokoelmanikin täydentyi hetkellisesti yhdellä unelmavalaisimistani: Artekin TW003-riippuvalaisimella.
Olenkin kirjoitellut tästä Artekin TW003-valaisimesta jo aiemmin Tykkään-sarjassani. WIR-polttimon muoto viehättää minua suuresti ja suhteellisen pienen kokonsa ansiosta tämän valaisimen voi sijoittaa hyvin erilaisiin paikkoihin kotona: ikkunavalaisimeksi, lukunurkkaukseen tai vaikkapa yöpöytävalaisimien virkaa korvaamaan. Nämä valaisimet näyttäisivät upealta myös usean valaisimen ryhmänä vaikkapa ruokapöydän yllä.
Olohuoneen lisäksi halusin kokeilla, miltä tämä klassikkovalaisin näyttäisi meidän makuuhuoneessa tuunaamani kirppisvalaisimen tilalla.
Somistaessani huomasin kuinka upeasti tämä Artekin TW003-valaisin sopii yhteen Iittalan Lantern-valaisimeni kanssa! Uskon, että tulen vielä hankkimaan meille tämän Artekin valaisimen – nyt se oli vain kuvauslainassa. Iittalan klassista Lantern-valaisinta löytyy muuten pienemmässä koossa sekä suurena kynttilälyhtynä Stockmannin verkkokaupasta.
Valaisinfriikkinä en varmaan koskaan lakkaa ihastelemasta kauniita valaisimia. Poimin omia lempparivalaisimia Stockmannin verkkokaupasta myös erilliseen kuvakollaasiin. Tässä onkin monta valaisinta, josta olen haaveillut jo kauan:
1. Lightyears ”Orient P1” -riippuvalaisin 22,5 cm / 2. Normann Copenhagen ”Norm69” / 3. Foscarini ”Aplomb Led” / 4. Louis Poulsen ”OJ” / 5. Louis Poulsen ”AJ” / 6. Normann Copenhagen ”Bell” S-koko / 7. Lightyears ”Caravaggio Wall” / 8. Design House Stockholm ”Work” / 9. Iittala ”Lantern” / 10. Jieldé ”Loft”
Ajattomat designvalaisimet ovat sijoitus, jotka piristävät arkea joka päivä vuodesta toiseen. Kollaasin ykköslemppareitani ovat Jieldén ”Loft” ja Louis Poulsenin ”AJ”, joista kummastakin olen haaveillut jo vuosia. Jieldé sopisi erityisen hyvin meidän saunatupaan! Täytyy varmaan vihdoin alkaa säästää tätä hankintaa varten…
Joskus valaisin on hankittava melko pikaisestikin ihan käytännön syistä, eikä ole aikaa säästää kalliiseen designvalaisimeen. Onneksi nykysin löytyy laaja valikoima myös tyylikkäitä, edullisempia valaisimia. Vai mitä sanotte näistä pihistä-panosta pareista, jotka löysin Stockmannin verkkokaupasta:
Poimin pareiksi valaisimia, joissa on samaa tyyliä. Materiaali ja koko voi vaihdella pihistä ja panosta versioiden välillä. Näistä pareista keskimmäiset ovat eniten toistensa kaltaisia.
Kynttilöillä tunnelmaa pimeään vuodenaikaan
Edessämme on vuoden pimein aika ja nyt onkin kiva tuoda extravaloa ja tunnelmaa kotiin myös kynttilöiden avulla. Kuvissani vilahtelevat näyttävät Menun Weight Here XL ja Weight Here M -kynttilänjalat sekä Stockmannin Casa-mallistosta löytämäni ihastuttavat valkoiset, origamimaiset kynttilälyhdyt kahdessa koossa: isompana ja pienempänä.
Stockmannin Casa-malliston kynttilät sopivat täydellisesti esim. Menun kynttiläjalkoihin.
Pieniin kynttilälyhtyihin voi sujauttaa ihan vain tuikun tai vaikkapa led-kynttilän, joka jää piiloon kauniiseen kippoon. Enpä malttanut olla kokeilematta näitä CASA-lyhtyjä myös pieninä maljakoina.
Näyttävät valaisimet sekä kauniit kynttilälyhdyt ja -jalat viimeistelevät kodin sisustuksen. Itse tykkään usein vaihdella kodin pieniä asetelmia, sillä pienesineillä on helppoa ja melko edullistakin tuoda vaihtelua ja kodikkuutta sisustukseen.
Vaikka elämmekin vuoden pimeintä aikaa voi ajatuksen kääntää positiiviseksi ajattelemalla, että nyt on aika nauttia upeiden valaisimien loistosta ja tunnelmoida kynttilöiden valossa.
ARVONTA stockmann.com -verkkokaupassa
Kuvissa käyttämäni tuotteet löydät Stockmannin verkkokaupasta, jossa voit osallistua myös arvontaan! Osallistuneiden kesken arvotaan upea Nespresso Lattissima Plus Mocca -kahviautomaatti (arvo 329 euroa) sekä neljä tuotepakettia, johon voittaja voi valita Casa Stockmann espresso- ja lattekuppeja tai Casa Stockmann pussilakanasetin. Tuotepakettien arvo 50 euroa.
Kilpailuaika on 15.10.-15.11.2014. Palkinnot arvotaan kilpailun päätyttyä. Voittajille ilmoitetaan voitoista henkilökohtaisesti tekstiviestillä.
Yhteistyössä:
*Kuvissa näkyvät tuotteet kuvauslainassa.
In co-operation with Stockmann
12 Comments
Weight here kynttilänjalat ovat olkeet jo pitkään suuria suosikkejani. Nyt hullareilta nappasin L koon tarjouksesta ja en malta odottaa että se tulee.
Ne ovat kyllä upeita! Tuo betoni tuntuu muuten ihanan sileältä ja yksi tuollainen kynttiläjalka on jo sellaisenaankin tosi näyttävä.
Hei!
Kiitoksia aikaisempaan vastaukseen koululaisen valaisimesta!
Tuo kollaasissa oleva Normann Copenhagen ”Norm69″ on ollut mielessäni yhtenä vaihtoehtona.
Osaatko sanoa valaiseeko se kunnolla vai olisiko tuo Le Klintin paljon parempi? Osaatko sanoa muita vastaavan tyyppisiä valaisimia? Tuo Le Klint alkaa kyllä olla jo kipurajoilla hinnan puolesta…
Huone on valkoinen yhtä vihreää seinää lukuunottamatta ja juuri noiden tyyppistä valaisinta olen sinne ajatellut. Valoa pitäisi vaan saada kunnolla eli tunnelmavaloa antava valaisin ei oikein riitä.
Kiitoksia kovasti jos vielä ehdit vastaamaan!
t. Jeppeli =)
Minulla ei ole tuollaista Norm69-valaisinta, mutta sen sijaan LeKlint löytyy. LeKlint ainakin valaisee todella tehokkaasti jos valitsee tehokkaan polttimon. Olisi varmaan parasta jos pääsisit johonkin liikkeeseen paikanpäälle katsomaan miten valaisemet valaisevat. Silloin vertailu olisi helpompaa. Tuohon kollaasiin poimin tuon Vita-valaisimen vaihtoehdoksi LeKlintille. Se varmaan kannattaisi ainakin käydä katsomassa jos mahdollista. Tai jos tilaat verkkokaupasta, niin voihan tuotteen aina palauttaa jos se ei sovikaan…
Ihastuin aikoinaan tuohon Le Klintiin nähtyäni sen blogissasi ja hankin meille olkkariin pienen ja keskikokoisen. Pidän niistä edelleen tosi paljon, rahat eivät menneet hukkaan. Designvalaisimet ovat kyllä niin ihania. Oli hauskaa bongata Stokkan sivuilta yhteistyönne, hyvä blogiyhteistyövalinta Stockmannilta. Minulla on ollut pitkän aikaa haussa olohuoneeseen yhdistyvään eteistilaan valaisimet, ja olen miettinyt vaikka mitä, mutta en edelleenkään osaa päättää.
Onpa kiva kuulla, että olet saanut minulta vinkkiä! Meillä LeKlint on ollut jo vuosia, 2000-luvun alusta saakka, opiskelukämpän ajoilta. 🙂 Kyllä kannattaa satsata ajattomiin valaisimiin. Minäkin pidän LeKlintistä edelleen tosi paljon.
Oli kyllä tosi kiva saada Stockmann yhteistyökumppaniksi! Vielä on tulossa vaikka mitä ihanaa… 🙂
Hieno postaus! 🙂 Mistä tuo tyyny on?-ella-
Kiitti! 🙂 Tyynykin on Stockmannilta. Kirjoittelen siitä kohta tarkemmin… 🙂
Ikuinen valaisimien kerääjä täälläkin. Ne vaan on niin ihania 😉 Kauniita kuvia jälleen kerran.
Kohtalotoveri siis. 🙂 On se kumma miten sitä aina keksiikin uuden, sopivan paikan valaisimelle vaikka isännän mielestä niitä onkin jo ihan tarpeeksi. 😉 Kiva jos tykkäsit kuvista. Niin innoissani teen näitä stailauksia.
Onpa kaunis tuo Artekin riippuvalaisin. Tykkään ettei se heijasta häiritsevästi silmiin.
Niinpä, se antaa kyllä tosi kauniin valon. 🙂