Tag

Tekstiilit

Browsing

Ruskean sävyt ovat kyllä olleet lemppareitani tänä vuonna. Erilaiset vaalean beigen sävyt aina tummemman ruskeisiin väreihin saakka ihastuttavat kovasti. Nyt petasin sänkyyn pienen tauon jälkeen taas ihanat Midnattin Dromedary-lakanat* ja kuinka ihanilta ne näyttävätkään myös kesällä! Ihastuin erityisesti ruskean ja vaaleansinisen yhdistelmään, jota sovelsin tässä petauksessa. Valkoinen ja…

Kesälomaterveisiä! Loma on sujunut tähän mennessä vahvasti kotoilun ja mökin viimeistelyjen parissa. Olen saanut kaipaamani lepoa ja huomaan kuinka sitä tulee vain entistäkin väsyneemmäksi jos ei koko päivänä ”tee mitään”. Tänään innostuin pikkuisen siivoilemaan ja sisustelemaan kotona. Innoittajana toimivat omalta pihalta eilen poimimani pionit. Ne olivat ihan fuksian…

Kaupallinen yhteistyö: Pentik & Suomen Blogimedia Juhannus on minusta aivan ihana juhla! Olemme viettäneet monta juhannusta ihan kotona, rauhallisissa tunnelmissa. Lämmittäneet saunaa ja syöneet hyvin. Minulle on muodostunut pieniä juhannusperinteitäkin tähän kotiin. Tämän vuoden juhannus taitaa olla viimeinen, jonka vietämme (ainakin osittain) kotona, sillä sitten juhannuksen vietto siirtyy…

Kaupallinen yhteistyö: Ellos Enää muutama hassu viikko kesälomaan…olen miettinyt, että jos tänä kesänä pitäisi kunnolla kesälomaa, mikä minun kohdallani käytännössä tarkoittaisi breikkiä myös blogista. Toisaalta jos inspiraatio iskee vahvasti, niin olisi ikävä jarrutella vain siksi, että on päättänyt olla päivittämättä. Luulenpa, että menen fiiliksen mukaan – niin olen…

Kaupallinen yhteistyö: Ellos Kesällä pidän eniten raikkaista ja ilmavista petauksista. Meillä on tummansininen makuuhuone, joten sen vastapainoksi valitsee mielellään raikkaita sävyjä. Nyt petasin sänkyyn hennon vaaleanpunaiset lakanat. Liiallisen hempeää ilmettä rikkoo ihastuttava sinapinkeltainen, konjakkinen sävy. Onko sinulla tarve päivittää kodin tekstiileitä? Postauksen lopusta löydät -40% alekoodin Ellokselle! Kirjoittelin…

Kevään kunniaksi tekee mieli rymsteerata vähän kotonakin. Tai no, milloinpa ei mieli tekisi, minulle kun tuo sisustelu on rentouttavaa ja palauttavaa puuhaa. Viikonloppuna hääräsin olohuoneessa: vaihdoin maton ja sohvapöydän ja pyöritin vielä sohvatkin toisin päin. Marmorikansilla tuunaamani HAY:n Tray-pöydät ovat toimineet pitkään sivupöytinä olohuoneessa, mutta nyt halusin ne…

Petasin pitkästä aikaa sänkyyn valkoiset lakanat. Samalla päivittelin makuuhuoneen tason asetelmaa. Pienetkin muutokset tuovat kaivattua vaihtelua kotiin. Valkoisen sävyt ovat nyt muutenkin pyörineet vahvasti mielessä, kun Villa Fregatissa maalataan… Olin jo listannut valkoiset lakanat ostoslistalleni, sillä meidän valkoiset pellavalakanat ovat jo kuluneet puhki. Kaapista löytyy pari muutakin valkoista…

Ulkona vihmoo sellainen viheliäs lumituisku, että mieluiten viettäisi koko sunnuntaipäivän kotona lämpimän peiton alla. Meidän makuuhuoneessa jatkuu pitkälle sama värimaailma kuin olohuoneessa ja yhtenäistä ilmettä tuo samettiverho, jonka toisen osan olen ripustanut makuuhuoneeseen. Olen aivan supertykästynyt näihin kermansävyisiin samettiverhoihin! Yksi setti tuo kivasti pehmeää tunnelmaa kahteen eri tilaan…

Kun oma sisustustyyli on löytynyt ja pääosa kodin huonekaluista on hankittu sillä silmällä, että ne miellyttävät ja kestävät vuosikaudet, syntyvät sisustuksen uudistukset pienin keinoin. Tänä viikonloppuna päivitin olohuoneen sisustusta vain lisäämällä pitkän verhon ikkunaan ja kuivakukkia maljakkoon. Ilme muuttui heti astetta trendikkäämmäksi. Olohuoneen suuri sohvapöytä on nyt myös…

Vuoden lopussa blogeissa tehdään perinteisesti erilaisia katsauksia menneeseen vuoteen. Minä olen listannut mieluisimmat sisustushankintani useana peräkkäisenä vuotena, enkä tänä vuonna aikonut tehdä poikkeusta. Kotimme sisustus on rakentunut pikkuhiljaa vuosien varrella laadukkuutta ja ajattomuutta painottaen, joten luonnollisesti hankintojen tarve on vähentynyt. Tämän listan sisustushankinnat ovatkin samalla myös ainoat koko…

Tänään olen suunnitellut joulukauden kattauksia ja esillepanoja. Somistin pöytään puurokattauksen, jollaisen ajattelin loihtia aattoaamuksi, kun herkutellaan riisipuurolla. Kattauksen tyylin pohjana on ”moderni kaitaliina”, jollaisen hankin aiemman joulustailaukseni innoittamana. Modernin kaitaliinan idean kerroinkin teille jo aiemmin: liina on perinteistä kaitaliinaa leveämpi ja tällaisen voi taitella tavallisesta pöytäliinastakin, kun sen…

Itsenäisyyspäivän myötä saimme viettää pidennetyn viikonlopun, joten piipahdimme siskoni luona Turussa, kuten moni varmaan Instagramin Storiesista näkikin. Toin reissulta kotiin muutaman tuliaisen ja nyt olohuoneesta löytyy monta tämän hetkistä lempijuttuani. Tiesin jo etukäteen, että Sisustuksen Koodista haluan ostaa ihanan Overosen tuoksukynttilän. Minulla on tapana ostaa uusi, laadukas tuoksukynttilä…