Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kesälomaterveisiä! Loma on sujunut tähän mennessä vahvasti kotoilun ja mökin viimeistelyjen parissa. Olen saanut kaipaamani lepoa ja huomaan kuinka sitä tulee vain entistäkin väsyneemmäksi jos ei koko päivänä “tee mitään”. Tänään innostuin pikkuisen siivoilemaan ja sisustelemaan kotona.

Innoittajana toimivat omalta pihalta eilen poimimani pionit. Ne olivat ihan fuksian punaiset, mutta jo yhden yön jälkeen maljakossaovat kukkaset vähän muuttaneet väriään. Minusta ne ovat nyt tosi kauniin väriset. Eivät ole enää tuoreimmillaan, mutta näyttävät minusta silti tosi ihanilta.

Sisustustyyliini kuuluu modernien ja klassisempien elementtien yhdistely. Nyt kesällä tekee mieli kaivaa esille kasviaiheisia kuoseja ja niinpä laitoin olohuoneeseen vuosia sitten hankkimani Bakerin koristetyynyn. Ehkäpä sain innoituksen siskoni ja Pihkalan Maijan blogeista, kun he ovat innostuneet somistamaan petausta Bakerin kankailla. Bakerin kuosit ovat todella ajattomia ja tuovat moderniin sisustukseen juurikin ripauksen sitä klassisuutta, josta pidän.

Tykkään tällä hetkellä hirmuisesti myös tuosta okran ruskeasta väristä, jota näkyy Elloksen vohvelikankaisessa tyynyssä (saatu) sekä ruokapöydän päädyssä olevassa Muuton tuolissa. Okra tasapainottaa kasvikuosia ja tuo juuri sopivan ripauksen väriä. En edelleenkään halunnut luopua lempikoristetyynyistäni, jotka ovat nuo pilkulliset. Näin muodostui sopivan sekalainen setti olohuoneeseen.

Olohuoneen pöydällä on pari laukkaa, jotka pelastin nekin omalta pihalta. Tuuli oli katkonut kukkasten varret ja ne olisivat pian kuihtuneet, ellen olisi laittanut kukkasia maljakkoon.

Pörröinen sisustusassistentti seurasi taas koko ajan silmä tarkkana touhujani. Suloinen Pörrö! Pehmis-kissalle puolestaan maistuu unet, eikä hän jaksa enää kiinnostua minun puuhailuistani samalla tavalla.

Villa Fregatin sisustamisen ollessa ajankohtaista olen pohtinut valintoja eri näkökulmista. Huomaan, että meitä sisustajia taitaa olla kahden tyyppisiä: toiset keskittyvät vahvasti yksityiskohtiin ja miettivät tarkasti yksittäisiä asioita, kun taas toiset katsovat laajemmin kokonaisuutta ja saattavat tehdä kompromisseja ratkaisujen löytämiseksi. Itse olen selkeästi jälkimmäisen tyyppinen sisustaja. Minun silmääni ei pistä jos jokin pieni yksityiskohta ei ole täydellinen, enkä jaksaisi miettiä liian kauaa jotain ratkaisuja. Pidän kontrasteista ja siitä, ettei kaikki ole liian täydellistä. Minusta liian “täydellinen” sisustus jää hengettömäksi ja kontrastien puuttuessa lopputuloksesta tulee yhtä puuroa. Nämä ovat tietysti makuasioita.

Sisustajia taitaa olla kahta tyyppiä: toiset keskittyvät vahvasti yksityiskohtiin ja toiset taas katsovat laajemmin kokonaisuutta

Aina, kun olemme rakentaneet, olen pyrkinyt välttämään sillä hetkellä erittäin pinnalla olevia valintoja. Hyvä esimerkki on meidän keittiö. Pidän siitä edelleen tosi paljon, mutta jos olisimme silloin 2010-2011 valinneet trendien mukaan esim. ovet, olisi meillä ollut joko erittäin mattapintaiset tai korkeakiiltoiset ovet. Valitsimme perusmaalipintaiset ovet ja alakaappeihin ajattomat lankavetimet. Oikeastaan ainoa asia, jonka muuttaisin meidän keittiössä on se, että haluaisin integroidut kylmälaitteet. Mutta näin on oikein hyvä.

Kunhan tässä innostun, niin istutan keittiön tasolle maljakkoon jääneen fiikuksen pistokkaan omaan ruukkuun. Myös tuo kolmiokäenkaali on vain jäänyt tason päälle siksi, että muistaisin kastella sen tarpeeksi usein. Tykkään siitä, että keittiössä on kasveja, mutta nämä eivät kuitenkaan ole niitä tyypillisimpiä keittiön tason päälle valittavia kasveja.

Kesälomapäivät ovat kuluneet joko kotoillen tai mökkiä viimeistellen. Ihaninta on se, että lomalla ei ole kiire mihinkään ja saa tehdä sitä mitä huvittaa. Nyt kun Mankullakin alkaa tänään loma, niin teemme varmaan jossain vaiheessa pienen kesälomareissun ja puuhailemme mökkiraksalla. Odotan kovasti, että sähkömies tulisi viimeistelemään hommat mökillä, jotta voisimme saada käyttöönottotarkastuksen sovittua vielä lähiviikkoina; ennen sitä ei mökkeilyä oikein voi aloittaa. Mutta silti voimme nauttia omasta mökkirannasta ja siitä, että saamme rauhassa laittaa mökkiä kuntoon – asioista löytyy aina positiiviset puolet.

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.