Tänään olen sisustellut kotona pitkästä aikaa. Vaihdoin tekstiileitä ja esillepanoja vähän syksyisemmiksi. Mitään uutta en ole hankkinut, vaan pyöräyttelin kotoa jo ennestään löytyviä juttuja uusin tavoin. Ah, niin rentouttavaa! Makuuhuoneen valkoinen petaus trikoolakanoineen pehmentyi luonnollisin, lämpimin sävyin.

Minun täytyy myöntää, että olen potenut ehkä vähän sisustusähkyä. Tietysti oma vaikutuksensa on ollut meidän mökkiprojektilla; kaikki energia on mennyt sen suunnitteluun ja toteutukseen, eikä intoa ole riittänyt kodin sisusteluun. Mutta tunnetusti syksy herättää sisustusinnostuksen ja niin käy minullekin joka vuosi. Kesän jälkeen on ihana taas keskittyä sisätiloihin, tunnelmointiin ja ihaniin syyssävyihin.

Trikoolakanat ovat superpehmoiset! Kun niiden sisään sujahtaa, tuntuu kuin olisi vaahtokarkissa.

Makuuhuoneessa en sinänsä suurta muutosta tehnyt. Petauksesta löytyvät loppukesästä Annon alesta -70% hintaan hankitut trikoolakanat, jotka ovat aivan ihanat! Olenkin näitä jo Instagramissa hehkuttanut. Meillä ei varsinaisesti ole lakanoista pulaa, mutta tuli aika hankkia uudet valkoiset lakanat. Valkoiset pellavalakanani kuluivat kirjaimellisesti puhki ja olen etsinyt uusia tilalle. Koska rakastan erilaisia materiaaleja, päätin vihdoin testata trikoolakanoita.

Trikoolakanat ovat superpehmoiset! Kun niiden sisään sujahtaa, tuntuu kuin olisi vaahtokarkissa. Näissä lakanoissa on myös se hyvä puoli, että trikoo ei rypisty niin helposti kuin muut lakanamateriaalit, joten meilläkin on kerrankin vähän siloisempi petaus. Vaikka minusta rennon muhkea ja vähän ryppyinenkin petaus on kutsuvampi kuin tikkusuora, särmä petaus.

Pientä päivitystä loin makuuhuoneeseen vaihtamalla sängynpäädyn esillepanoa ja heittämällä jalkopäähän torkkupeiton somisteeksi. Petauksen viimeistelin olohuoneen puolelta nappaamallani lempikoristetyynylläni. Tuo Afroartin pilkullinen tyyny on vuosia vuosia vanha ja se on aina vaan lempparini. Meinasin hankkia mökille samasta kuosista riisipallovalaisimen ja nyt bongasin sellaisen Habitare-kuvista Bo LKV:n osastolta. HAY:n Crickle-torkkupeitto on myös useamman vuoden vanha ja sekin aivan lempparini, mutta harvemmin se on ollut osana petausta.

Kaikki on valmiina tunnelmallisiin syysiltoihin

Syksyistä tunnelmaa makuuhuoneeseen tuo asetelman kuivahtanut kukkanen (joka oli aiemmin ruokapöydän päällä) sekä kaapista esille nostettu tuoksukynttilä. Laitoin muuallekin kotiin nyt enemmän kynttilälyhtyjä esille. Makuuhuoneen oven vieressä olevalle hyllylle vaihdoin vaihteeksi Iittalan Leimu-valaisimen*, joka kauniissa syksyisessä sävyssään korostaa tätä vuodenaikaa. Kaikki on siis valmiina tunnelmallisiin syysiltoihin.

Samat lempituotteet pitävät pintansa vuodesta toiseen

Sanotaan, että nykyisin trendien sykli on hidastunut, mikä on tietysti valtavan hyvä asia ekologisessa mielessä. Huomaan itsestänikin, että en enää yhtä usein hurahda johonkin villitykseen kuin aiemmin. Kotia olen toki aina sisustanut pitkäjänteisesti, jo ensimmäisestä opiskeluasunnosta saakka, mutta olen maustanut sisustusta aina pienillä, trendikkäillä jutuilla. Samat lempituotteet kuitenkin pitävät pintansa ja esimerkiksi pallokuosisista tekstiileistä ja pyöreän muotoiset maljakoista on tullut vakio-osa meidän kodin sisustusta – ei niitä edes tee mieli vaihdella.

Kurkkaa myös miltä meidän makuuhuoneessa näytti viime syksynä: Syksyistä tunnelmaa makuuhuoneessa 2018.

Author

5 Comments

  1. Hei, oliko teillä Finlaysonin pellavalakanat? Millaisia kokemuksia kyseisistä lakanoista?

    • Suvi M Reply

      Juu, oli. Ne oli kyllä hyvät lakanat muuten, mutta kuluivat tosiaan ihan reikäpuhki. Samoin on käynyt kyllä Balmuirin pellavaiselle aluslakanalle. Ehkä syy saattaa olla siinä, että kuivaan lakanat kuivausrummussa, mikä tietysti kuluttaa materiaalia enemmän…

  2. Hei Suvi. Kiitos hyvin mielenkiintoisesta postauksesta. Olen pitkään etsinyt yksivärisiä trikoolakanoita, joten olisi kiva kuulla kokemuksia. Ovatko pussilakanat pysyneet hyvänä useammankin pesun jälkeen? Kuivaatko narulla vai kuivausrummussa? Onko kangas yhtään nyppääntynyt/mennyt muuten huonoksi?

    • Suvi M Reply

      Kiva kuulla, että aihe oli hyödyllinen. 🙂 Ostin nämä trikoolakanat loppukesästä, enkä ole vielä ehtinyt kovin montaa kertaa niitä pestä. Kuivausrummussa olen kuivattanut. Tähän mennessä ovat säilyneet uudenveroisina, mutta tosiaan käyttöä on vasta niin vähän…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.