Tag

Kasvit

Browsing

Tänä keväänä olen iloinnut siitä miten meidän pihan kasvit voivat kerrankin oikein mainiosti. Nurmikko vihertää paremmin kuin koskaan ja kukkapenkeistäkin löytyy monia ilon aiheita. Ja kyllä sitä kitkemistäkin riittäisi… Ehkä kaikista kivoin juttu on se, että toinen meidän omenapuista on räjähtänyt oikein kunnolla kukkaan. Koko puu on aivan…

Kaupallinen yhteistyö: Plantagen & Suomen Blogimedia Ruukkupuutarhan lisäksi olen tänä keväänä ehtinyt tehdä myös pieniä istutuksia meidän pihalle. Olen keskittynyt etupihaan ja sen viihtyisyyden lisäämiseen huomioiden myös elintärkeät mehiläiset. Etupihan istutukset täydentyivät uusilla, ihanilla kasveilla. Meidän kartiovalkokuuset ovat kärsineet kevätauringossa, koska kova tuuli irroitteli sänkkikankaita, jotka suojasivat havuja…

Kaupallinen yhteistyö: Plantagen & Suomen Blogimedia Vaikka en pidäkään itseäni mitenkään taitavana viherpeukalona, nautin silti puutarhahommista ja pihan somistamisesta. No, rikkaruohojen kitkemistä inhoan ja siksi meidän pihalla ei olekaan suuria perennaistutuksia. Istutan kukat mielummin kauniisiin ruukkuihin. Tänä vuonna etupihan ruukkupuutarha ihastuttaa vihreydellään ja rennolla tyylillään. Pidän kovasti erilaisista…

Joskus voi käydä niin, että sitä yllättää itse itsensä. Kun on monta rautaa tulessa ja touhuaa kovasti, niin pienet yksityiskohdat saattavat päästä unohtumaan. Kuten vaikkapa se mitä kukkasipuleita sitä tulikaan maahan kaivettua syksyllä. Huhuilin tuossa maaliskuussa erään ihanan kukkasen perään, joka oli tullut vastaani monessa paikassa. Blogiin poimin…

Meidän olohuonetta somistaa uusi kaunis kasvi: kolmiokäenkaali. Tätä kasvia on näkynyt sisustuskuvissa jo pitkään, mutta minulla kesti useamman vuoden, että vihdoin sain omani. Olen ihaillut tummanviolettia kolmiokäenkaalia sisustuskuvissa vuosikaudet. Olen useamman kerran kysynyt kasvin perään kukkakaupassa, mutta mistään en sitä saanut käsiini. Kunnes muutama viikko sitten tavallisella kauppareissulla…

Viikonloppuna hääräilin kotona: vaihdoin olohuoneen tekstiileitä ja ihailin viikonloppukukkasia. Jostain syystä pehmeä mustavalkoinen sisustus kiehtoo minua juuri nyt. Se ei ole vielä liian kesäistä, mutta tuo kuitenkin kaipaamaani raikkautta sisustukseen. Pehmeällä mustavalkoisella sisustuksella tarkoitan sitä, että koti ei ole jyrkän graafisen mustavalkoinen, vaan mukana on pehmentäviä elementtejä. Mustavalkoisuutta…

Hiihtoloma kotosalla on tuntunut ihanan rentouttavalta. Aikaa on jäänyt sopivasti myös sisustelulle. Päätin keventää olohuoneen ilmettä vaihtamalla sohvapöytää. Keväisempää ilmettä tuovat lempisisustuselementtini: kukkaset ja kauniit oksat. Lähdin kukkaostoksille toiveissani löytää jotain uutta ja vähän erilaista. Kukkaset olivat kuitenkin melko perinteisiä niissä liikkeissä, joissa kävin. Ostin kuitenkin jotain minulle…

Olen huomannut, että tähän aikaan vuodesta ihastun usein erityisesti murretun vaaleanpunaisesta sävystä. Näin on käynyt monena vuonna ja oletukseni varmistui, kun selasin blogiarkistoja taaksepäin. En tiedä miksi tämä ihastus tuntuu painottuvan aina helmikuulle. Ehkä syynä ovat magnolian kukat, jotka jaksavat viehättää kauneudellaan vuodesta toiseen… En mitenkään tietoisesti sisustanut…

Tänään on ollut kivan puuhakas päivä. Päätin iskeä sormeni multaan ja vaihtaa viherkasveille uudet kasvualustat. Meidän fiikus oli alkanut notkahtamaan toiseen suuntaan, joten nyt oli tartuttava toimeen. Tässä samalla pieni kurkistus meidän toiseen kylppäriin, joka näkyy harvemmin blogissa. En ole mitenkään taitava viherpeukalo ja on suoranainen ihme, että…

Yksi kevätkauden monista ihanista jutuista on se, että kukkasesonki alkaa ja meitä hemmotellaan vuoronperään mitä upeimmilla lajikkeilla. Tulppaanikausi on nyt käsillä ja tuo perinteinen maljakon sulostuttaja tuntuu tähän vuodenaikaan raikkaalta valinnalta. Nappaan yleensä valkoisen tulppaanikimpun ostoskoriini, mutta tällä kertaa päädyinkin toiseen väriin. Valkoiset tulppaanit olivat loppuneet ruokakaupasta, joten…

Täällä on jouluvalmistelut vielä vähän vaiheessa, mutta kuusi on sentään hankittu. Se tosin odottaa vielä ulkosalla; tarkoitus olisi viikonloppuna nostaa kuusi sisälle ja ryhtyä koristeluhommiin. Bongasin Diagnoosi sisustusmania -blogista hauskan joulukuusihaasteen ja päätin tarttua siihen itsekin. Nyt siis luvassa katsaus meidän kodin joulukuusiin viimeisen kuuden vuoden ajalta. Ensimmäisen…

*Kuvissa näkyvät kukat saatu Otin pienen varaslähdön joulukukkavalmisteluihin, kun hääräsin joulustailauksen parissa jo marraskuulla. Ihana Kukkakauppa Mari Havia lahjoitti minulle kukat kuvauksiin ja sen jälkeen ne pääsivät osaksi meidän kodin sisustusta. Tässä katsaus lempijoulukukkiini. Hyasintit Hyasintin tuoksu tuo minulle vahvasti mieleen lapsuuden joulut. Meillä oli aina paljon joulukukka-asetelmia,…