Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Täällä on jouluvalmistelut vielä vähän vaiheessa, mutta kuusi on sentään hankittu. Se tosin odottaa vielä ulkosalla; tarkoitus olisi viikonloppuna nostaa kuusi sisälle ja ryhtyä koristeluhommiin. Bongasin Diagnoosi sisustusmania -blogista hauskan joulukuusihaasteen ja päätin tarttua siihen itsekin. Nyt siis luvassa katsaus meidän kodin joulukuusiin viimeisen kuuden vuoden ajalta.

Ensimmäisen joulun vietimme tässä kodissa vuonna 2011. Tuon joulun kuusesta ei blogissa ole kuvaa tallella, joten aloitetaan katsaus vuodesta 2012. Vähän kyllä hirvittää kaivella vanhoja kuva-arkistoja…

Joulukuusi 2012

Tältä vuodelta löytyi vain yksi puolittainen kuva joulukuusesta. Eikä sitä oltu vielä edes koristeltu. Huomasin, että olen useana vuonna kuvannut kuusen ilman koristeita, sillä kuusi on niin kaunis sellaisenaankin. Vuonna 2012 sijoitimme joulukuusen olohuoneen “lukunurkkaukseen” paikkaan, jossa meillä on nykyisin takka. Joulusisustuksessa suosin etenkin neulottuja tekstiileitä.

Joulukuusi 2013

Vuonna 2013 sijoitimme kuusen olohuoneen toiseen reunaan. Tähän kohtaan sijoitettuna kuusi on paraatipaikalla sohviin nähden, mutta ruokailutilassa ei kuusen tunnelmasta pääse nauttimaan. Jälleen olen innostunut kuvaamaan joulukuusta ilman koristeita, vain pelkkine valoineen. Näkymä ulko-ovelta sisälle on yksi lempinäkymistäni.

Joulukuusi 2014

Vuonna 2014 sijoitimme kuusen jälleen nojatuolinurkkaukseen. Tällä kertaa olen kuvaillut kuusta koristeineen. Kuten olen aiemmin kertonut, meillä kuusi koristellaan perinteisin koristein, joista osa on kulkenut matkassa minun lapsuudesta saakka. Sekaan mahtuu niin tyylikkäitä designkoristeita kuin omia lapsuuden tekelyksiäni, kuin myös omien lasten jouluisia askarteluita. Meillä kuusen koristelu on yksi joulun ajan ohjelmanumeroista, johon kaikki osallistuvat.

Joulukuusi 2015

Vuonna 2015 laitoimme kuuseen pienet led-valot perinteisten sähkökynttilöiden sijaan. Kummat teistä on kauniimpia? Minusta sähkökynttilät ovat ihanan perinteisiä, mutta visuaalisesti pidän enemmän led-nauhan pienistä valoista. Tänäkin vuonna kuusi pääsi tähän nojatuolinurkkaukseen, sillä meillä ei vielä ollut takkaa.

Joulukuusi 2016

Jouluna 2016 olimme hankkineet takan, joten kuuselle piti löytää toinen paikka. Niinpä kuusi laitettiin tähän olohuoneen nurkkaukseen, josta se näkyy esteettä myös ruokailutilaan. Tästä kuvaparista näkee hyvin miltä kuusi näyttää koristeineen sekä ilman niitä. Latvaa olisi voinut vähän lyhentää, sillä tähti jäi hassun korkealle töröttämään.

Joulukuusi 2017

Viime vuonna kuusi löysi taas paikkansa samasta nurkkauksesta kuin vuotta aiemmin. Tuo on ihana paikka joulukuuselle myös siksi, että se näkyy siitä ensimmäisenä, kun astuu ulko-ovesta sisälle. Luulenpa, että laitamme kuusen tänäkin vuonna tähän kohtaan.

Joulukuusen suhteen olen perinteinen, enkä oikein näe meillä muovista kuusta. Yleensä olemme ostaneet aidon kuusen joko torilta tai rautakaupan puutarhamyymälästä. Kotimaisuus on noussut entistäkin tärkeämmäksi kriteeriksi kuusta hankittaessa. Ekologisinta lienee kaataa kuusi lähimetsästä, mutta ehkäpä kotimaassa viljelty kuusi on ekologisesta näkökulmasta myös aivan ok? Modernisti Kodikkaan Kerttu tiesi kertoa, että muovikuusi on ekologisempi valinta vasta 20 vuoden jälkeen.

Kuusen koristelussa ei meidän kodissa ole vuosien varrella ollut suurta eroa, mutta sisustus ympärillä on vaihdellut jonkin verran. Yllättävän monena jouluna olen innostunut piristämään sisustusta joulunpunaisella, sillä koristetyynyjemmoistani löytyy samettiset, joulunpunaiset Linumin koristetyynynpäälliset. Tänä vuonna meinaan kuitenkin pysyä mausteisen, neutraalissa värimaailmassa.

Joko teillä on jo kuusi koristeltuna?


Translation: Our Chistmas trees over the years.

Author

2 Comments

  1. Ihanan poikkeava linja monista muista sisustusblogeista, että teillä kuusen koristeluun saa osallistua koko perhe ja kuusessa voi olla kaikkien suosikkikoristeita. Myös aidon kuusen valinta ilahdutti tätä lukijaa. Oikea hyvän mielen postaus siis tämä!

    • Suvi M Reply

      Olipas kiva kuulla! 🙂 Jouluperinteet ovat minulle tärkeitä, eikä niissä aina mennä visuaalisuus edellä. 😉

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.