Tag

Inspiraatio

Browsing

Kuvissa näkyvät kuviolliset tekstiilit saatu osana IG-yhteistyötä Boråstapeterin kanssa Monena vuonna olen vuodenvaihteessa tehnyt katsauksen seuraavan vuoden sisustustrendeihin. Parin viime vuoden aikana moisen listauksen tekeminen ei ole enää tuntunut yhtä mielekkäältä kuin aikaisemmin. Toki trendit kiinnostavat minua edelleen, mutta sitäkin enemmän minua kiehtoo oma tyyli ja sen heijastuminen…

Kaupallinen yhteistyö: IKEA Suomi Minun sisustusfilosofiani perustana on ajattomuus. Vaikka olenkin intohimoinen sisustaja ja seuraan mielenkiinnolla sisustustrendejä, on minulle kuitenkin tärkeää, että kodin perustyyli säilyy samanlaisena vuodesta toiseen. Innostun eniten siitä, miten voin pienin keinoin päivittää kodin sisustusta – eikä se tarkoita sitä, että pitäisi ostaa jotain uutta.…

Nyt ollaan kuulkaas päästy siihen pisteeseen, että olemme aloittaneet remonttihommat uudessa kodissa! Päätin aloittaa uuden postaussarjan, jossa käyn läpi uuden kodin sisustusvalintoja. Aloitetaan kylpyhuoneesta. Meillä on ollut iso urakka tyhjentää vanhempieni vanhaa kotia, josta tulee meidän perheen uusi koti. Nyt olemme vihdoin saaneet asunnon suurin piirtein tyhjennettyä ja…

Kaupallinen yhteistyö: IKEA Suomi Olen innoissani suunnitellut tulevan kotimme remonttia ja pyöritellyt eri vaihtoehtoja mielessäni. Vaihtoehtoja on niin paljon sekä tyylillisesti kuin materiaalien osalta! Kävin hakemassa inspiraatiota ja vahvistusta omille valinnoille Ouluun juuri avatusta IKEA Suunnittelustudiosta. Ideoiden ja inspiraation lisäksi IKEA Suunnittelustudiosta saa apua kodin eri tilojen suunnitteluun.…

Sisustustrendien aikajänne on selvästi pidentynyt, eivätkä trendit muutu enää niin nopeasti kuin ennen. Tämä on myönteinen kehitys vastuullisuuden näkökulmasta. Trendit eivät kuitenkaan ole kadonneet ja edelleen on hyvin aistittavissa, millaiset jutut ovat pinnalla sisustamisessa. Tässä minun vuoden 2022 sisustustrendikatsaukseni. Epäröin jonkin verran teenkö sisustustrendikatsausta tänä vuonna ollenkaan, sillä…

Koti-Live toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Marimekon kanssa Nyt aloitetaan joulufiilistelyt! Vuoden pimeimpään aikaan kannattaa keskittyä positiivisuutta tuoviin pieniin asioihin: tunnelmointiin ja yhdessäoloon. Jos siltä tuntuu, niin hyvin voi jo aloittaa joulufiilistelyn ja valmistelut. Me starttasimme Annen kanssa joulukauden torstaina pidetyssä superkivassa livelähetyksessä. Meillä vietään joulua aika rennon kaavan mukaan,…

Tällaisen intohimoisen sisustajan koti ei varmastikaan koskaan tule täysin valmiiksi. Sisustus hioutuu ja muuntuu ajan myötä ja sisustusintoilijana nautin siitä, että saan keksiä uusia, pieniä keinoja muuttaa kodin sisustusta. Kaiken punaisena lankana on kuitenkin ajattomuus. Mutta kuinka toteuttaa ajattoman sisustamisen periaatteita ja samaan aikaan tuoda kodin sisustukseen vaihtelua?…

Olen huomannut, että sunnuntaisin tekee mieli höpötellä tänne sekalaisia kuulumisia. Nyt innostuin tekemään asujuttua, kun päivitin hiljattain farkkuvalikoimaani. Pukeutumistyylini on aika rento ja ajatonkin, mutta kuten sisustusta, sitäkin tykkään maustaa pienillä trendijutuilla. Pillifarkut ovat kuulemma out. No, minä uskon, että niistä on vuosien varrella tullut vaatekaapin klassikko, enkä…

Sisustusintoilijana seuraan aktiivisesti eri brändien mallistoja ja tästä innostuksesta aloitinkin aikoinaan Sisustusuutiset-sarjan. Välillä on myös kiva kurkistaa tarkemmin lempibrändien uutuusmallistoihin ja tilastoista päätellen tekin olette pitäneet sellaisista postauksista. Niinpä kurkistetaan nyt tarkemmin jo ensi syksyyn ja Marimekon AW2021 kodinmallistoon. Tänä vuonna juhlitaan Marimekon 70-vuotista taivalta. Syksyn 2021 mallisto…

Mitkä voisivat olla vuoden 2021 kuumimpia sisustustrendejä? Onko trendilistausten tekeminen kyseenalaista, kun ennemminkin pitäisi keskittyä vastuullisempiin ja kestäviin valintoihin? Juuri siksi minusta onkin tärkeää tunnistaa trendit, näin osaa erottaa millaiset valinnat ovat niitä pitkäkestoisimpia. Trendisykli on selvästi hidastunut, mutta sisustustrendit eivät ole kadonneet mihinkään. Minulla on ollut tapana…

Kurkistetaanko jo vähän ensi kevääseen? Marimekko on julkaissut kuvia ensi kevään kodinmallistosta ja se näyttää ihanalta! Marimekko täyttää ensi vuonna 70 vuotta ja kevätmallisto rakentuukin Marimekon perustaan, omaperäisiin väreihin ja kuvioihin. Marimekolta kerrotaan, että kevään kodinmalliston kantavia teemoja ovat abstrakti taide sekä geometria, jotka näyttäytyvät malliston muotokielessä monin…

Mökki metsän keskellä, meren rannassa on vahvistanut valtavasti luontosuhdettani. En varmastikaan koskaan lakkaa ihmettelemästä kuinka upeita näkymiä luonto tarjoaa. Merellä tylsän harmaa sääkin näyttää kauniilta ja taivaanrantaan tulee kiinnitettyä enemmän huomiota. Arjen kiireessä kaupungissa ei välttämättä edes pysähdy katsomaan taivasta. Tiiviisti asutetulla omakotitaloalueella näkymät ovat suppeita, eikä silmä…