Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Viime viikolla tontilla tapahtui muutakin kuin sokkelin rappausta. Magnus soitteli torstai-iltapäivänä aikaisemmin valitsemaamme porakaivofirmaan ja ilmoitti, että talopaketin saapumiseen on parisen viikkoa, joten kalliolämpöreikää saisi tulla poraamaan. Vähän ajan kuluttua puhelin soi ja he ilmoittivat tuovansa kaluston tontille jo seuraavana päivänä, eli viime viikon perjantaina.

Lauantaina he aloittivat poraamisen.

 

 

Kallio tuli vastaan kuudessa metrissä ja kaiken kaikkiaan reikä porattiin 220 metrin syvyyteen. Porakaivo putkitettiin 12 metriin saakka, jolloin kallion osuus kokonaispituudesta on 208 metriä. Tiistaina porakaivoon käytiin asentamassa keruuputket pohjapainon avulla. Lue lisää ekologisesta kalliolämmöstä täältä.

Valitettavasti emme itse olleet paikalla todistamassa porausta, sillä vietimme viikonlopun Turussa. Turussa kävimme taas katsomassa laattoja ja luulenpa, että niistä pitää kirjoitella vielä lisää myöhemmin.

Tämän viikon perjantaina olemme menossa tärkeälle ja mielenkiintoiselle vierailulle, josta kerron myöhemmin lisää…


Johanille iso kiitos tämän postauksen kuvista! 🙂

Yksi suuri päätös on nyt tehty: olemme päättäneet mikä keittiö meille tulee. Kävimme viime viikolla Topi-keittiöillä juttelemassa ja punnitsimme muitakin vaihtoehtoja. Täällä ei…

Kävimme tiistaina Laattapisteen myymälässä katsastamassa laajaa laattavalikoimaa ja hakemassa vahvistusta omille valinnoillemme. Nyt olemme päättäneet, että eteiseen, keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen tulee vaaleinta Il Micron…

Nyt raksa alkaa olla siinä kunnossa, että odottelemme vain talopaketin saapumista. Rakennusten sisätäytöt on tehty ja tiivistetty. Tänä aamuna täytettiin pihaa. Seuraavaksi Magnus aikoo…