Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Meidän 15 vuotta uskollisesti palvellut pyykinpesukoneemme sanoi sopimuksen irti kesän alussa. Myös lähes yhtä vanha kuivausrumpumme reistaili, joten päätimme hankkia kuivaavan pesukoneen. Lupasin raportoida sen käyttökokemuksista ja moni on niistä jo ehtinyt kyselläkin, joten nyt vihdoin luvassa tarkempia vastauksia.

Päätimme hankkia LG:n Direct Drive 12/8 kg kuivaavan pyykinpesukoneen, jossa on myös höyryohjelma ja raikastustoiminto. Ensimmäiseksi aivan mahtavalta tuntui se, että koneessa oli näyttö, josta näki kuinka kauan pesuohjelma tai kuivaus kestää – tälläistä luksusta ei vanhassa Mielessämme ollut. Jo pelkästään tämä tuntui suurelta edistysaskeleelta entiseen.

Moni tuntui epäilevän sitä, että kuivaavalla pesukoneella pyykin peseminen ja kuivaus kestää tuhottoman kauan. Minun täytyy sanoa, että en juurikaan huomaa eroa edelliseen. En toki ole ennen ottanut aikaa kuinka kauan pesuohjelma + kuivaus kesti vanhalla pesutornilla, mutta teitä varten otin nyt aikaa. Täytin koneeseen meille tyypillisen pyykkimäärän. Koneeseen mahtuu aivan hirveästi pyykkiä, emmekä ole kuin kerran saaneet sen aivan täyteen ja silloin pesimme petivaatteita. Normaalin vaatepyykkimäärän pesu kesti LG:llä 1,5 tuntia ja kuivaus 2,5 tuntia. Aivan kohtuullista minusta ja sopii meidän arkeen.

Moni varoitteli myös siitä, että pyykit jäävät tosi ruttuisiksi kuivaavassa pesukoneessa. Tässä on kyllä jonkin verran perää, sillä mikäli pyykkejä ei heti ota kuivausohjelman jälkeen pois koneesta, niin rypyt todellakin jämähtävät niihin kiinni. Mutta jos ottaa ne pois melko pian, niin en huomaa eroa edelliseen pesutornisysteemiin. Pyykki on myös aivan yhtä kuivaa kuin kuivurissa kuivattuna. Toki kuivuusasteen saa itse valita.

Mikä on aivan huippua tässä kuivaavassa pesukoneessa on sen höyry- ja raikastustoiminnot. Olen käyttänyt raikastustoimintoja sellaisiin vaatteisiin, jotka eivät sinänsä ole likaisia, mutta kaipaavat juurikin raikastusta. Toimii loistavasti! Samoin höyrytoiminto: se silottaa kauluspaidat tosi hyvin, eikä paitaa välttämättä tarvitse silittää silitysraudalla ollenkaan. Koneessa on myös Stain Care -ohjelma, joka lupaa poistaa jopa viinitahroja – tätä en ole vielä testannut.

Aluksi kokeilin innoissani koneen eri ohjelmia, mutta sittemmin meille on vakiintunut tietyt ohjelmat, joita käytämme usein. Kuivausvaihtoehtoja on mm. Eco Dry ja Normal Eco Dry, joista ensimmäinen säästää vettä ja jälkimmäinen energiaa. Useinmiten käytämme kuitenkin Normal Dry -kuivausohjelmaa, joka lyhentää ohjelma-aikaa ja pienentää energiankulutusta kuivauksen aikana.

 

Aivan mahtavaa on se, että pesutornista luopumisen myötä saimme lisää tasotilaa kodinhoitohuoneeseen. Nyt on paljon parempi lajitella pyykkejä, kun on enemmän tilaa. Kuivausrummun jättämään tilaan asensimme tangon henkareille; meillä ei aiemmin ollut näin hyvää paikkaa henkaripyykille.

Plussat ja miinukset

+ kodinhoitohuoneeseen vapautuu tasotilaa pesutornin tieltä

+ nykyaikaiset ja monipuoliset pesu- ja kuivausohjelmat

+ höyryohjelma ja pyykin raikastus

+ koneeseen mahtuu järkyttävän paljon pyykkiä

+ kone ilmoittaa äänimerkillä, kun ohjelma on valmis

 

– pyykit saattavat jäädä ryppyisiksi jos jäävät liian pitkäksi aikaa koneeseen

– nukkasihti on vähän hankala puhdistaa, sillä kone valuttaa vettä ulos samaan aikaan (tätä ei toki tarvitse tehdä joka kuivauksen jälkeen)

 

Yhteenvetona voinkin todeta, että olemme olleet tosi tyytyväisiä tähän hankintaan ja kuivaava pesukone sopii hyvin meidän perheen arkeen. Kysykää toki lisää jos haluatte tietää jostain vielä tarkemmin.

Lue myös: Kokemuksia kuivaavista pesukoneista?


Translation: We bought a washing machine that also dries the laundry and we are very pleased with this LG.

 

Author

8 Comments

  1. Onnistuuko tuossa koneessa pesu+ kuivaus-ohjelman keskeyttäminen ennen kuivausta siten, että saa herkemmät pyykit pois tai voiko homman tehdä helposti osissa eli ensin laittaa pesuohjelman ja sitten erikseen kuivausohjelman?

    • Suvi M Reply

      Kyllä se onnistuu. Eli voi erikseen valita pesuohjelman ja kuivausohjelman vasta sen jälkeen. Tai sitten voi valita sellaisen ohjelman, jossa on sekä pesu että kuivaus. Minä käytän yleensä aina eri ohjelmia juurikin siksi, että voin välillä ottaa pois ne pyykit, joita en halua kuivausohjelmaan laittaa. :)

  2. Kiva kuulla kokemuksia tästä koneesta! Verrattuna erilliseen kuivuriin, niin kumpikohan vie enemmän kuivauksessa sähköä / onkohan mekaniikka erilainen?

    Olen vähän ihmetellyt yleistä intoa laittaa pesukone ja kuivuri päällekkäin. Meillä ne ovat vierekkäin, jolloin pyykin saa kuivuriin näppärästi ihan viereisestä ‘oviaukosta’ sisään ja kodinhoitohuoneessa aina tarpeellista laskutilaa on enemmän.

    • Suvi M Reply

      En kyllä osaa sanoa kumpi veisi enemmän sähköä.

      Me halusimme kodariin monta ritiläkaappia likapyykeille, joten siksi päädyimme pesutorniin alunperin. Näin jäi enemmän tilaa likapyykkikoreille. :)

  3. Moi,
    en ole käyttänyt aikaisemmin kuivausrumpua tai kuivaavaa pesukonetta. Minua kiinnostaisi, näkyykö kuivaajan käyttö vaatteissa esim. Nyppyyntymisenä tai kulumisena? Käytätkö kuivaustoimintoa kaikkiin tekstiileihin vai tuleeko edelleen ripustettua joitain kuivumaan?

    • Suvi M Reply

      En ole huomannut sen enempää nyppyyntymistä tai kulumista. Kyllä edelleen kuivatan joitakin vaatteita tavallisesti: kaikkea ei saa laittaa kuivausrumpuun.

  4. Mukava lukea muidenkin käyttökokemuksia kuivaavasta pesukoneesta! Itselläni on myös LG kuivaava pesukone (8/5kg), johon olemme olleet todella tyytäväisiä. Meille tämän koneen myynyt myyjä painotti paria asiaa, joita muiden liikkeiden myyjät eivät osanneet kertoa (kun keskittyivät vain haukkumaan kuivaavia koneita);

    -pese ja kuivaa ohuet ja paksut tekstiilit erikseen
    -pesuun ja kuivaukseen 1/2 – 2/3 rummullista pyykkiä jolloin säästää aikaa, vettä ja energiaa, eikä päivittäispyykk rypisty (meillä pesu+kuivaus kestää keskimäärin 2,5 – 3h (vanha kone vain PESI tuon aikaa!)

    Lisäksi olen huomannut että lakanoita max 3kpl kerralla ja pyyheitä max 5kpl, montako tuossa isommassa voi kerralla mielestäsi pestä ja kuivata kerralla?
    Kyllä kuivaava pesukone on aivan huippu laite kun sitä käyttää oikein ja säästää paljon aikaa etenkin kun hyödyntää ajastinta :)

    • Suvi M Reply

      Hyviä pointteja! :) Minä olen kyllä pessut ja kuivannut enemmänkin kuin 3 lakanaa tai 5 pyyhettä kerralla. Laitan oikeastaan niin paljon, kun koneeseen tunkematta mahtuu. ;)

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.