Tag

Reseptit

Browsing

Hauskaa vappua! Me vietämme vappua rauhallisesti kotona perheen kanssa. Eilen illalla herkuteltiin nacholautasella ja tänään olivat vuorossa perinteiset munkit ja sima. Lapsille on hankittu vappupallot ja kohta lähdemme ostamaan tämän vuoden ensimmäiset irtojätskit. Nacholautanen: nachoja ranskankermaa salsaa juustodippiä jalapenoja Nyt uunissa on valmistumassa pulled pork, jota Mankku innostui…

Perjantaihuomenta! Kuvassa ei ole jälkiruoka, vaan aamupala. Syön yleensä joka aamu puuroa, mutta nyt piti minunkin kokeilla banaanilettujen (tai minä sanon kyllä ”lättyjen”) tekemistä, kun olin törmännyt niihin niin monessa paikassa sosiaalisessa mediassa. Ohje on tosi helppo: BANAANILETUT 1 banaani 2 kananmunaa – sekoitetaan ja paistetaan kuin letut…

Perjantai on viikon paras päivä! Meillä on tapana silloin vähän herkutella ja katsoa yhdessä jotain kivaa tv:stä. Nykyisin se on ollut Hauskat kotivideot ja Vain elämää. Tunnelmaa lisäävät kynttilät, joista loin sekalaisen asetelman olohuoneen pöydälle. Yksi herkku, jota silloin tällöin teemme on meksikolaiseksi pizzaksi nimetty ”hässäkkä”. Siinä kasataan…

Huh, viikonloppu on hurahtanut Helsingissä; Habitaressa, Bonnierilla ja kaupoissa kierrellessä. Nyt on ihana olla taas kotona ja palata pikkuhiljaa normaaliin arkeen. Aika monessa blogissa onkin Habitaresta jo kirjoitettu, joten saa nähdä postailenko siitä ollenkaan. Ehkäpä muutaman oman lempparikuvan voin julkaista jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin täytyy palata vielä Emile…

Olen heikkona marjatiskeihin. Nappaan lähes jokaisella ruokakauppareissulla jotain mukaan kaupan ulkopuolella olevalta marjatiskiltä. Eilen nappasin vadelmien ja mansikoiden lisäksi litran kanttarelleja. Tänään kokkasin kanttarellikeittoa elämäni ensimmäistä kertaa (niin, kuten todettua kokkaus ei ole vahvuuksiani). Keitosta tuli ihan hyvää, joten kehtaan jakaa ohjeen teillekin. Resepti on saanut vaikutteita muutamasta…

Onpas ollut mukava viikonloppu! Sopivasti puuhaa ja rentoutumista. Lauantai-iltana avattiin meidän perheen grillikausikin. Mankku grillasi mieleisiään pihvejä ja minä nautiskelin mielummin täytetyistä herkkusienistä (pekonia ja Koskenlaskija-juustoa, perinteisesti) ja salaatista. Lapset halusivat makkaraa. Kaikille jotain. Maistoin ensimmäistä kertaa myös Golden Capin uutta ”Lemon Soda” -siideriä*, joka oli ihan hyvää.…

Tämä päivä on ollut yhtä synttärihulinaa! Samana päivänä on vietetty 5-vuotissynttäreitä niin kavereiden kuin perheen kesken. Mutta ehkä se on helpompaa näin, että koko rumba on ohi yhdessä päivässä. Päivänsankari on kyllä nauttinut ihan täysillä. Viimeisten vieraiden lähdettyä hän hyppeli ja tanssahteli, kun oli ollut niin kiva päivä.…

Onpas tämä pitkä viikonloppu ihana! Ehtii tehdä muutakin kuin pestä pyykkiä ja siivota. 😉 Eilen lapset kiersivät trullittelemassa ja Mankku leipoi porkkanakakkua. Illalla käytiin vielä katsomassa Cheekiä, joka oli aivan loistava! Siellä meitsi kolkytviisvee heilui teinien keskellä, heh. No en ollut ainoa. 🙂 Tänään voisi käydä kävelylenkillä meren…

Huh, nyt meinaa vähän väsyttää! Tuli ehkä haalittua liikaa kaikenlaista tekemistä yhdelle viikonlopulle. Mutta pääasia, että synttärisankarilla on ollut hauskaa. Lupasin teille Mankun herkullisen valkosuklaajuustokakun ohjeen. Tätä kakkua poikamme halusi synttärikakuksi. Koristelimme synttärikakun Angry Birds -teeman mukaisesti karkeilla ja Suffeli-patukoilla. Kuvan annos gluteenittomasta versiosta ja on ehkä enemmän…

Maistuisiko sinulle herkullinen Caesarsalaatti tai vaikkapa mehukas Mudcake? Olivia-lehden viisivuotistaipaleen kunniaksi julkaistu keittokirja Täydellinen ohje lupaa, että ”kirjan ohjeiden avulla ensikertalainenkin onnistuu gourmet-tason klassikkoruuissa”. Kuulun siis kohderyhmään, heh. Lisää tietoa keittokirjasta voit käydä lukemassa täältä. Sain mahdollisuuden arpoa yhden Täydellinen ohje -keittokirjan lukijoideni kesken. Ajattelin, että nyt olisi…

Tänään leivoin pitkästä aikaa kääretorttua. Opiskeluaikoina tein tätä unelmatorttua useastikin. Kaivoin nyt kaapista esiin myös harvoin käytetyn Teema-sarjan teekannun. Olipas kiva herkutella perheen kesken. Helppo unelmatorttu Torttupohja: 3 munaa 1 valkuainen n. 2 dl sokeria –> vaahdoksi 3/4 dl perunajauhoja 2 rkl kaakaojauhetta 2 tl leivinjauhetta Nuo siivilöidään…

Ei, tämä blogi ei ole muuttumassa ruokablogiksi. Se ei olisi mitenkään edes mahdollista, sillä olen niin surkea kokki. Mutta tänään tein niin helppoa rieskaa, että ajattelin jakaa teille tämän reseptin. Sillä jos minä osaan tätä tehdä, niin kaikki osaavat. Helppo perunarieska 1 ps (105 g) Perunasosejauhetta (tai vaihtoehtoisesti…