Tänään leivoin pitkästä aikaa kääretorttua. Opiskeluaikoina tein tätä unelmatorttua useastikin. Kaivoin nyt kaapista esiin myös harvoin käytetyn Teema-sarjan teekannun. Olipas kiva herkutella perheen kesken.
Helppo unelmatorttu
Torttupohja:
3 munaa
1 valkuainen
n. 2 dl sokeria
–> vaahdoksi
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
Nuo siivilöidään vaahdon sekaan. Ja sitten uuniin 200-225 ° n. 10 min.
Täyte:
150 g voita
200 g tomusokeria
1 keltuainen
4 tl vaniljasokeria
Nuo vatkataan sörsseliksi ja levitetään jäähtyneen torttupohjan päälle. Ja sitten rullataan.
Hankalinta tässä reseptissä on se, kun torttupohja jää aina leivinpaperiin niin tiukasti kiinni. Laitoin ensin kyllä sokeria siihen, mutta ei auttanut. Siksi minun kääretortusta ei yleensä tule niin kauniin näköistä. Mutta maku onkin tärkeämpää. 😉
14 Comments
Noin 1h sitten ihastelin tuota Teeman teekannua kaupassa! Itseltä uupuu teekannu ja tuo olisi täysi unelma…. tämä opiskelija tietää mitä ainakin toivoo joululahjaksi 😉
Onpas sinulla ihana joululahjatoive. 🙂
Minä toivon vain siivousapua. Oikeasti, se olisi paras lahja. 😀
Ihan sama unelmatorttu resepti on meillä..lisänä vain mustikkasosetta sisään 🙂 Ihanaa!
Kiva blogi ja selkeät kirjoitukset ja kuvat. Kiitos.
Oi, mustikkasosetta! Kiitos vinkistä! 🙂
Vinkkinä..voitele leivinpaperi hennosti öljyllä ennen taikinan laitoa niin ei jää kiinni ollenkaan!!
Kiitos vinkistä. Tuota en olekaan hoksannut kokeilla.
Unelmatorttu on niin hyvää 🙂 Itse laitan aina myös väliin appelsiinimarmeladia. Leivinpaperi kannattaa tosiaan öljytä niin tulee nätti pinta 🙂
Marmeladikin kuulostaa hyvältä. En olekaan ikinä vielä ”tuunannut” tuota torttua mitenkään. 😀 Pitääpä kokeilla…
Toinen vinkki: rullauksen jälkeen ”voitele” leivinpaperi kylmällä vedellä, niin paperi irtoaa nätimmin. Tai käytä kestoleivinpaperia, se on vähän liukaspintaista valmiiksi, ja taloudellistakin 🙂
Sulla on kiva blogi, vaikka sisustus onkin mun tyyliin vähän liian tylsä, jos sallit… Mutta koko tyylisis on sellainen sopiva mix aika rennolla otteella. Noita pönötyksiä en kestä… Jatkan seurailua.
Kestoleivinpaperi olisi tosi hyvä juttu meidän huushollissa! Täytyypäs hommata sellainen.
Ja kiitos palautteesta. 🙂
Minä teen niin, että kun kääretorttu otetaan uunista niin levitän pöydälle toisen samankokoisen leivinpaperipalasen ja ripottelen sen päälle sokeria. Kippaan välittömästi torttupohjan tämän sokerileivinpaperin päälle ja puristelen tämän pohjaleivinpaperin nurjalle puolelle (siis se mikä on kattoa kohden) kylmää vettä + pyyhin sitä pohjaa. Yleensä teen tämän märällä tiskirätillä, koska ei se vesi sitä pohjaa ollenkaan kosketa. Sitten samantien otan paperin pois. Jos tuntuu joistain kohdin ettei irtoa niin pyyhin sitä kohtaa enemmän ja johan irtoaa. Aina on tullut siisti ulkokuori :). Kokeileppa ;).
Noinhan se pitäisikin tehdä! Muistin jonkin tuollaisen vinkin, mutta en sitten tarkemmin, että miten se menikään. Kiitos sinulle tästä selvityksestä! 🙂
Samalla tavalla kuin Marie, teen minäkin.. sokeria sille leivinpaprulle jolle torttu kumotaan heti uunista ottamisen jälkeen ja uunissa olleen leivinpaperin päälle levitän hetkeksi märän keittiöpyyhkeen. Ei tarvita öljyä ennen uuniin laittoa :D. Onhan sulla leivinpaperia eikä esmes voipaperia :)? kysyy tämänkin kokeillut. Nimittäin sehän ei lähde irti edes moottorisahalla.
Juu, oli leivinpaperia. 🙂
Täytyy ens kerralla tehdä tolla teidän opastamalla tavalla.