Tag

Piha

Browsing

Takana on hyvin ja pitkään nukuttu yö. Heräsimme vasta puoli yhdentoista aikaa ja sitten nautittiin hitaasti aamupuuro ja -kahvit takkatulen ääressä. Viime päivien ehkä vähän alavireinen fiilis on poissa ja olen täynnä tarmoa! Usein en totea näin, mutta nyt aloitan isolla innolla siivouksen! Ensimmäisenä kannoimme joulukuusen terassille ja…

Aikomuksenani oli viettää blogilomaa vielä tänään, mutta kun lapset lähtivät naapuriin leikkimään ja isäntä korjailee radio-ohjattavaa autoa, niin päätin tulla kirjoittelemaan blogia. Tietysti olisin yhtä hyvin voinut siivota (koti on vielä hyrskynmyrskyn aaton jäljiltä), mutta eipä nyt huvittanut. Tämä joulu on sujunut juuri niin rennosti kuin toivoinkin. On…

Tänä vuonna olen ollut melkoisen laiska pihatöiden suhteen. Kesän kynnyksellä en ostanut oikeastaan mitään kesäkukkia terassille ja pihahommat jäivät parin kuolleen puun raivaamiseen ja yhden uuden istuttamiseen. Loppukesästä en ostanut perinteisiä krysanteemeja, joten siirryin pihakukkasissa suoraa callunoihin. Sujautin callunat suoraa sellaisenaan ruukkuihin; en istuttanut niitä sen kummemmin. Ruukutkin…

Yksi kesän parhaimmista jutuista on tuoreet marjat ja oman pikkupuutarhan antimet. En ole mikään suuri viherpeukalo ja jo se, että jokin kasvi menestyy meidän pihalla saa minut hihkumaan onnesta. Tänä vuonna en tehnyt suurta hyötypuutarhaa, vaan istuttelin ruukkuihin salaattia, tomaattia ja ruohosipulia. Kaikki hengissä vielä! Yksi meidän pihan…

Minun piti tänään postata ihan muusta aiheesta. Mutta aamun ikävät uutiset Ranskasta saivat kaiken oman tekemisen tuntumaan ihan turhanpäiväiseltä. Blogi syntyy vahvasti fiilispohjalta, vaikka en täällä mitään syvällisiä kirjoittelekaan. Niinpä hylkäsin ensin mielessä olleen aiheen ja tämä postaus syntyi ihan sattumalta, suunnittelematta. Kävin nimittäin ostamassa kunnon satsin tuoreita…

Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo Asuntomessut lähestyvät ja Kannustalon tämän vuoden messutalo Pohjanmaa alkaa olla jo valmis vastaanottamaan messuvieraita. Ennen kuin tehdään kattavampi kotikierros talon sisällä, kurkistetaan Pohjanmaa-talon pihapiiriin. Kannustalohan on tunnettu siitä, että talon suunnittelussa voi huomioida koko pihapiirin ja mallistosta löytyy useita piharakennuksia ja pihatuotteita, jotka täydentävät kotia.…

Salomo-kesämyrsky jätti jälkensä meidänkin pihalle, vaikka olimmekin ehtineet varautua myrskyyn. Myrsky riepotteli puita ja istutuksia. Takapihan puut ovat vieläkin, lähes viikko myrskyn jälkeen, vähän vinossa. Kukkaset ovat repaleisina ja osa lumipalloheisin kukinnoista irtosi kokonaan. Taisivat ne kirvatkin saada kyytiä… Kuvassa näyttää siltä kuin täällä tuulisi vieläkin, vaikka on…

…siellä me olemme viettäneet viime päivät. Etupäässä olen vain nautiskellut lämpimistä alkukesän päivistä riippukeinussa, mutta jotain konkreettistakin olen saanut aikaiseksi. Hankittiin nimittäin vähän kesäkukkia ja hyötykasveja. Viime kesäinen amppelihullaannus jatkuu tänäkin vuonna ja ostin taas pari amppelia. Pikkupuuni terassin reunassa voi oikein hyvin ja rehevöityy vauhdilla. Oliivipuuni ei…

Kaupallinen yhteistyö: Ellos Kohta alkaa kaikki meidän kolme terassia olla putsattuja ja puunattuja kesää varten. Seuraavaksi olisi vuorossa se mukavin osuus: terassien sisustaminen. Jo olemassa olevia kalusteryhmiä pitäisi täydentää ja olisi muutenkin mukava uudistaa ilmettä muutamien tekstiilien ja terassille sopivien sisustusesineiden avulla. Blogiyhteistyön merkeissä lähdin kartoittamaan jälleen Elloksen…

Ihanat kevätilmat ovat hellineet meitä ja tässä on nyt pari iltaa puuhasteltu pihahommissa iltamyöhään. Olen haravoinut niin, että kädet ovat ihan rakoilla. Hankittiin myös uusi, kunnollinen painepesuri ja meille taisi tulla pieni kilpailu siitä kumpi sitä pääsisi käyttämään. Takapihan terassi on jo pesty ja seuraavaksi on vuorossa etupihan…

Muutama päivä sitten tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun muutimme tänne meidän Harmajaan. Toisaalta tuntuu kummalliselta, että siitä on jo niin kauan! Omasta Harmajasta haaveilimme jo ekaa taloa rakentaessa ja tämä koti onkin ollut yksi unelmien täyttymys. Toki vuosien varrella on huomannut mitä olisi ehkä voinut tehdä toisin,…

Siinä missä kodin sisällä vallitsee melko keväinenkin fiilis, on talon ulkopuolella kyllä täysi talvi. Täällä Keski-Pohjanmaalla on tosi paljon lunta ja lumitöitä on saanut tehdä kyllä oikein urakalla. Huvikseni napsin muutaman kuva meidän talvisesta pihasta. Takapihan terassi on aivan lumessa ja grillikin näyttää aika surkealta lumen keskellä. Suojahuppu…