Tag

Fiiliksissä

Browsing

Kylläpäs on ollut touhukas viikonloppu! Minulla on ollut paljon blogitöitä ja rästiin jääneitä kotihommia, joten aivan täysin levon kannalta ei tämä viikonloppu ole sujunut. Tänään aamupäivällä oli vuorossa kotihommat ja sillä aikaa, kun pyykkikone hurrasi, päätin leipoa raparperipiirakkaa. Siitä tuli taivaallista! Kerroinkin jo ”Kurkistus pihaan ja kukkapenkkeihin” postauksessa…

Meillä oli viikonloppuna aivan ihana tapaaminen sisustusbloggaajasiskojen kanssa Vaasassa! Te, jotka seuraatte minua Instagramissa pääsittekin Storyjen kautta kurkistamaan paikkoja, joissa piipahdimme. Vaikka olen asunut Vaasassa aikoinaan yli kymmenen vuotta, tuli viikonloppuna vierailtua minullekin aivan uusissa paikoissa. Lauantaipäivään mahtui kiertelyä Vaasan keskustassa sekä Raippaluodossa, ja tietysti söimme erityisen hyvin.…

Joskus voi käydä niin, että sitä yllättää itse itsensä. Kun on monta rautaa tulessa ja touhuaa kovasti, niin pienet yksityiskohdat saattavat päästä unohtumaan. Kuten vaikkapa se mitä kukkasipuleita sitä tulikaan maahan kaivettua syksyllä. Huhuilin tuossa maaliskuussa erään ihanan kukkasen perään, joka oli tullut vastaani monessa paikassa. Blogiin poimin…

Haaveillaanko vähän kesästä? Sehän on jo ihan nurkan takana. Minulla on suuret odotukset ensi kesästä ja ihanista hetkistä Villa Fregatissa. Ehkä olen vähän romantisoinut mökkeilyä, mutta unelmointi ja mielikuvafiilistely ovat minulle yksi olennainen osa koko mökkiprojektia. Tänään Mankku sanoi ääneen sen, mitä en itse ole uskaltanut toivoa: Villa…

Vietin pitkän viikonlopun Pariisissa vanhempieni sekä siskoni kanssa. Matkan päätarkoitus oli käydä kansainvälisillä Paris Contemporary Art Fair -taidemessuilla, jonne meidän isän, Juhani Melenderin, tauluja oli valittu esille. Toki ehdimme myös kierrellä Pariisissa ja viettää kiireetöntä aikaa kahviloissa ja puistoissa. Olen matkustellut paljon Euroopassa, mutta tämä oli ensimmäinen visiittini…

Kun kaarsimme lauantaina mökkipihalle, minun täytyi ensimmäisenä kiirehtiä rantaan ihastelemaan horisontissa kajastellutta auringonvaloa. Miten rantanäkymät voivatkaan näyttää niin monta erilaista puolta…? Päivä oli pilvinen ja aurinko näyttäytyi satunnaisesti pilvien välistä. Se paistoi kirkkaana vastapäisellä rannalla valaisten horisonttiin vaalean nauhan. Merellä oli viiltävän kylmä tuuli, joka jäädytti kuvaussormet alta…

Pitkän pimeän kauden jälkeen sitä iloitsee pienistäkin valonsäteistä ja päivien pidentymisestä. Meidän kotiin aurinko alkaa paistaa aamulla ensimmäiseksi keittiön ja eteisen puolelta. Eräänä aamuna oli niin ihana valo, että oli pakko napata muutama kuva muistoksi. Eteinen näkyy harvemmin blogissa, joten ajattelin jakaa nämä kännykällä tallennetut kuvat tännekin. Blogeissa…

Takana on mitä täydellisin joulunvietto. Saimme rentoutua oikein kunnolla ja viettää kiireetöntä aikaa perheen kesken. Välipäivinä perheeseemme saapui uusi pieni jäsen: Pörrö-kissa. Nappasin nämä jouluiset kuvat aattona, kun kaikki alkoi olla valmista jouluaterialle. Pöytä oli katettu ja koti somistettu jouluiseen tunnelmaan. Jouluaterian jälkeen meillä on tapana avata lahjat,…

Nyt alkoi meidän perheen joululoma! Aivan mahtavaa! Ennen joulua riittää kaikenlaista puuhaa ja järjestelyä, joten luulenpa etten enää ehdi kirjoitella blogiin ennen aattoa. Instagramin puolelle saatan vielä tallentaa tunnelmia ennen joulua. Minulle tärkeintä joulussa on kiireettömyys ja yhteinen aika läheisten kanssa. Joululomalla on aikomus ottaa erittäin rennosti: nukkua…

Marraskuu yllätti auringonpaisteella. Vuoden harmaimmaksi povattu päivä taisikin olla koko marraskuun aurinkoisin. Meillä on kulunut koko viikonloppu erilaisissa puuhasteluissa. Välissä on täytynyt tietysti piipahtaa mökkiraksalla. Luonto on valtavan suuri inspiraation lähde! Paitsi että rauhoitun näissä merimaisemissa, poimin luonnosta usein sävyjä myös oman kodin sisustamiseen. Kaislikon lämpimän keltaiset sävyt…

Tänään on ollut touhukas päivä: olen ehtinyt pyörähtää mökkitontilla kahteen kertaan, istuskella ystävän kanssa kahvilla muutaman tunnin ja käydä hoitamassa blogiasioita. Lauantai-illan pyhitän rentoon kotoiluun, hyggeilyyn. Siitä innostuneena poimin tähän muutamia lempihyggeilykuviani vuosien varrelta. Me tuumasimme sisustussiskojen kanssa, että emme anna marraskuun harmauden lannistaa, vaan otamme nyt kaiken…

Täällä on vietetty isänpäivää perinteisissä tunnelmissa. Herätimme aamulla Mankun lasten kanssa viemällä aamupalan ja lahjat sänkyyn. Sitten kävimme kahvittelemassa lasten molempien pappojen luona. Nuo tärkeät hetket taltioituvat sydämeen ja omaan perhealbumiin. Blogiin nappasin muutaman kuvan juuri äsken, kun katoin pöytään santsikupit isänpäiväkahveista. Kaunis sininen hetki loisti sisään ikkunoista.…