Hei! Mitäs tänne kuuluu? Blogissa on ollut kesän ajan hiljaisempaa ja on tullut jo vähän ikäväkin tänne. Täytyy kyllä tunnustaa, että tuskin enää palaan normaaliin usemman blogipostauksen viikkotahtiin, mutta aion jatkossakin kirjoitella blogia säännöllisesti. Nyt ajattelin kertoa vähän kuulumisia sekalaisten kotikuvien kera. Kuvatkin ovat kesäkuulta, eli olen pitänyt lomaa myös valokuvauksesta.

Meillä on ollut oikein mukava kesä! Olemme mökkeilleet ja remontoineet uutta kotia. Lomaan mahtui sopivassa määrin pelkkää oleskelua ja mukavaa remppapuuhaa. Asensimme keittiön uuteen kotiin ja se on vielä vähän kesken. Seuraava isompi urakka on kylpyhuone. Instagramin puolella remonttia pääsee seuraamaan reaaliajassa, mutta aion kyllä tännekin tallentaa edelleen remontin etenemistä.

Innostuin keväällä kuntosaliharjoittelusta ja nyt olen hurahtanut liikunnan tuomaan hyvään oloon aivan täysin! En olisi koskaan uskonut, että minulle voi käydä niin, koska ennen inhosin hikoilemista ja kuvittelin, että uiminen on ainoa liikuntalaji, josta pidän. Edelleen käyn myös uimassa joka viikko. Ja ostin uuden polkupyöränkin! On ollut todella mahtavaa löytää liikunnan ilo ja se on myös yksi syy, miksi aion jatkossa kirjoitella blogia aiempaa vähemmän.

Hitaampi tahti sometyöstä on tuonut minulle kaipaamaani vapautta ja haluan, että elämään mahtuu enemmän vapaa-aikaa. Edelleen rakastan sisustamista ja valokuvaamista ja sitä myötä tätä some-työtä, mutta tasapainon löytäminen on tärkeää. Nyt se on vihdoin alkanut löytyä. Minusta on myös ihan hyvä, että blogimaailma on yleisestikin siirtynyt hitaampaan postaustahtiin. Blogissa on kuitenkin esimerkiksi Instagramiin verratuna monia hyötyjä. Esimerkiksi se, että julkaisut säilyvät täällä ja ne on helppo löytää googlettamalla.

Syksyltä toivon, että saamme uuden kodin remontin valmiiksi ja että pääsisimme muuttamaan uuteen kotiin ennen joulua. Meillä ei kuitenkaan ole mitään tarkkaa aikataulua ja kaikki etenee omalla painollaan. Nykyisessä kodissa on ollut paljon asuntonäyttöjä, joten sillä sarallakin on kivaa vipinää. Luotan siihen, että tämä ihana, meidän rakkaudella rakentama koti löytää mukavat uudet omistajat. Kauhea haikeus kyllä iskee kun sitä ajattelee, vaikka odotankin uuteen kotiin muuttoa innolla.

Syksylle on luvassa tosi kivoja some-töitä ja niitäkin odotan innolla! Kun on pitänyt vähän lomaa tästä(kin) tekemisestä, niin on taas uutta intoa luoda sisältöjä. Odotan myös, että pääsen kirjoittelemaan tarkemmin remontin eteenemisestä ja vähän jo sisustelemaankin uuden kodin nurkkia.

Toivottavasti teillä oli ihana loma!

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.