Tag

Asetelmat

Browsing

Ensin ajattelin tehdä piparkakkutalon (en ole ikinä tehnyt sellaista), mutta sitten keksinkin, että teen mielummin piparkakkukaupungin. Tai enemminkin kylän, sillä tässä on vain neljä pikkuista taloa. Muotit tein itse pahvista ja koristelu noudattaa perinteistä linjaa. Yllätyksenä tuli se, että meidän kisuli vaikuttaa olevan sokerin…

Jouluun on enää viikko. Jokos teillä alkaa olla kaikki jouluvalmistelut tehtynä? Täällä ei. Megasiivousta ei ole luvassa tänä vuonna, vaan meillä mennään rennolla linjalla, eli kaapit ovat sikinsokin, mutta päällisin puolin on suhteellisen siistiä. Tänään kävimme ostamassa valtaosan joululahjoista. Mukaan tarttui tietenkin muutama joulujuttu tänne kotiinkin. Kuten tämä…

Meillä on jos jonkinmoisia säilytysratkaisuja pienesineille ja “sälälle”: löytyy pussukkaa, purnukkaa, laatikkoa ja lokerikkoa. Lemppareitani ovat Hayn säilytysboxit, joita meillä on työhuoneessa kaikenlaisille sekalaisille tavaroille (niistä kirjoittelinkin taannoin). Laatikkoihin on helppo sujauttaa pikkutavarat yms. nopsasti pois näkyviltä. Ja sinne ne tavarat jäävätkin sitten. Nyt pitäisi käydä laatikot…

Taas olen täällä käärinyt kukkaruukkuja. Tällä kertaa kääreeksi valikoitui Marimekon lahjapaperi, joka on peräisin isäinpäivälahjasta. Naru on samaa kuin muissa aikaisimmissa viritelmissäni. Olen nyt ihan hurahtanut tähän ideaan, mutta se johtuu ihan siitä ettei minulla ole kivoja ruukkuja, joihin kukkia istuttaisin. Tämä on niin kätevä tapa naamioida…

Ihanaa, että tänään on vapaapäivä! Aamu alkoi rennosti hitaalla aamiaisella ja sen jälkeen oli vuorossa pienimuotoista siivousta. Päivänvaloa ei nykyisin riitä moneksi tunniksi, joten näpsäisin kuvia ympäri kotia – saa vähän blogimateriaalia “varastoon”. Suurimman muutoksen koki tänään ruokailutilamme, josta purin tauluasetelman pois ja laitoin tilalle yhden suuren isäni…

Joulukuun ensimmäinen päivä. Lapset saivat avata ensimmäiset luukut kalenterista – voi sitä riemua! Tyttömme oli saanut päiväkodissa olla ensimmäisenä kurkistamassa joulukalenteriin ja innoissaan kertoi siitä heti minulle, kun hain lapset kotiin. Päiväkodin kalenterista tuli langasta tehty tonttu mukanaan seuraava teksti: “Tontut ovat kertoneet, että olet kohtelias tyttö…

Törmäsin tässä blogeja selatessani kuvaan, jossa näkyy miten kivalta näyttää, kun yhdistelee erilaisia Blossa-glögipulloja kynttiläasetelmassa. Meillä on kylläkin vain tämän vuotisia pulloja, kuten aiemmin kirjoittelin, mutta eiköhän niistäkin saa sitten jonkinlaisen asetelman aikaiseksi… Blossaa on muuten maisteltu ja hyvältä maistui meidän mielestä! Tällä viikolla on täällä meillä…

Sanonpa vaan, että jo on aikoihin eletty, kun pitää käydä glögitkin varaamassa Alkosta! Kyseessä on tietysti tuo paljon puhuttu Blossan vuosikertaglögi. Kaksi vuotta sitten en vielä tiennyt tästä vouhotuksesta mitään, viime vuonna luin niistä eka kerran siskon blogista ja missasin tuolloin mahdollisuuteni omaan pulloon. Tänä vuonna näytti myös…

Tänään otin esiin ikivanhan Ikea-ostokseni: PS-kynttelikön. Olen ostanut tämän ensimmäiseen opiskelija-asuntooni reilu 10 vuotta sitten. Kynttelikkö on edelleen myynnissä ja näitä näkyy aika usein sisustusblogeissakin, varsinkin ruotsalaisissa. Kaunis yksinkertainen kynttelikkö. Sanoisin, että Ikea-klassikko. Tunnelmallista sunnuntai-iltaa!

Sain jotain viikkoja sitten mieheltäni orkidean tuliaisiksi hänen työmatkaltaan. Suloista! Minun on vain vaikea päättää mihin sen sijoittaisin, sillä meillä on tällä hetkellä niin “paljon” kukkasia. Orkidea on niin pitkä, että se pitää sijoittaa sivupöydälle. Eteisen pöydällä on uusi mehikasvi enkä oikein muuta paikka keksi, joten sijoitin sen…

Tänään poltetaan “betonikynttilöitä” ja syödään irtokarkkeja. Vielä ei päästy lauantaisaunaan, sillä saunan lasien saapuminen on viivästyntyt. Odottavan aika on pitkä. Mankku laittoi kuitenkin kiuastakkaan tulen ja kävimme nuuhkimassa ihanaa takan tuoksua. Rentouttavaa lauantai-iltaa!

Tämän päiväiset järkkäilyt on vieläkin vähän kesken. Tuumasin, että postailisin teille siitä vasta huomenna, mutta laitetaanpas kuitenkin pari kuvaa jo nyt (vaikka iltahämärässä ei ollutkaan ihan parhaat olosuhteet kuvaamiseen). Vaihdoimme siis makkarin ja eteisen lipastojen paikkaa. Molemmissa oli valkoiset Ikean lipastot; eteisessä ennen Malm ja makkarissa…