Tag

Asetelmat

Browsing

Joulukuun ensimmäinen päivä. Lapset saivat avata ensimmäiset luukut kalenterista – voi sitä riemua! Tyttömme oli saanut päiväkodissa olla ensimmäisenä kurkistamassa joulukalenteriin ja innoissaan kertoi siitä heti minulle, kun hain lapset kotiin. Päiväkodin kalenterista tuli langasta tehty tonttu mukanaan seuraava teksti: ”Tontut ovat kertoneet, että olet kohtelias tyttö…

Törmäsin tässä blogeja selatessani kuvaan, jossa näkyy miten kivalta näyttää, kun yhdistelee erilaisia Blossa-glögipulloja kynttiläasetelmassa. Meillä on kylläkin vain tämän vuotisia pulloja, kuten aiemmin kirjoittelin, mutta eiköhän niistäkin saa sitten jonkinlaisen asetelman aikaiseksi… Blossaa on muuten maisteltu ja hyvältä maistui meidän mielestä! Tällä viikolla on täällä meillä…

Sanonpa vaan, että jo on aikoihin eletty, kun pitää käydä glögitkin varaamassa Alkosta! Kyseessä on tietysti tuo paljon puhuttu Blossan vuosikertaglögi. Kaksi vuotta sitten en vielä tiennyt tästä vouhotuksesta mitään, viime vuonna luin niistä eka kerran siskon blogista ja missasin tuolloin mahdollisuuteni omaan pulloon. Tänä vuonna näytti myös…

Tänään otin esiin ikivanhan Ikea-ostokseni: PS-kynttelikön. Olen ostanut tämän ensimmäiseen opiskelija-asuntooni reilu 10 vuotta sitten. Kynttelikkö on edelleen myynnissä ja näitä näkyy aika usein sisustusblogeissakin, varsinkin ruotsalaisissa. Kaunis yksinkertainen kynttelikkö. Sanoisin, että Ikea-klassikko. Tunnelmallista sunnuntai-iltaa!

Sain jotain viikkoja sitten mieheltäni orkidean tuliaisiksi hänen työmatkaltaan. Suloista! Minun on vain vaikea päättää mihin sen sijoittaisin, sillä meillä on tällä hetkellä niin ”paljon” kukkasia. Orkidea on niin pitkä, että se pitää sijoittaa sivupöydälle. Eteisen pöydällä on uusi mehikasvi enkä oikein muuta paikka keksi, joten sijoitin sen…

Tänään poltetaan ”betonikynttilöitä” ja syödään irtokarkkeja. Vielä ei päästy lauantaisaunaan, sillä saunan lasien saapuminen on viivästyntyt. Odottavan aika on pitkä. Mankku laittoi kuitenkin kiuastakkaan tulen ja kävimme nuuhkimassa ihanaa takan tuoksua. Rentouttavaa lauantai-iltaa!

Tämän päiväiset järkkäilyt on vieläkin vähän kesken. Tuumasin, että postailisin teille siitä vasta huomenna, mutta laitetaanpas kuitenkin pari kuvaa jo nyt (vaikka iltahämärässä ei ollutkaan ihan parhaat olosuhteet kuvaamiseen). Vaihdoimme siis makkarin ja eteisen lipastojen paikkaa. Molemmissa oli valkoiset Ikean lipastot; eteisessä ennen Malm ja makkarissa…

Tällä viikolla olohuoneen pöydälle valikoitui asteri-kukka (Victoria Aster). Kuten olen kertonut, en ole mikään viherpeukalo ja valitsen kukat aina ihan vain ulkonäön perusteella. Tämäkin taitaa olla ulkokukka, mutta meillä se on nyt olohuoneessa. Pidän muutenkin enemmän tuollaisista multaan istutetuista kukista kuin esim. ruusuista maljakossa. Pitää olla vähän rouheaa…

Taas kirjoittelen tästä lyhdystä, mutta on pakko kun se on niin kaunis! Ja meillä palaa nyt ensimmäistä kertaa kynttilät! Minusta on ihanaa, kun illat alkavat pimentyä ja saa laittaa valoja päälle – täällä näyttää ihan erilaiselta, tunnelmallisemmalta. Ulkona sataa vettä ja minä polttelen kynttilöitä ja siivoilen. En…

Keltainen on hiipinyt kuin itsestään meidän kodin pieneksi tehosteväriksi. Oikeastaan kaikki alkoi keltaisesta Hayn vaaterekistä, jonka hankin meidän eteiseen jo ennen muuttoa tänne uuteen kotiin. Nyt keltainen on hivuttautunut myös olohuoneeseen Johanna Gullichsenin pikkutyynyn, Hayn neontuben ja kauniin KostaBodan lasin muodossa. Ostan kerran viikossa…

Kävin tänään kirppiksellä pitkästä aikaa. Itse asiassa, en ole aiemmin tuolla SPR:n kirppiksellä käynytkään. Olen todella huono löytämään kirppiksiltä mitään – varsinkaan vaatteita. Tällä kertaa tein mielestäni kuitenkin oikein kivat löydöt. Parit suola-sokerisirottimet (haamut ja puiset), puinen tarjotin ja monta kynttilänjalkaa. Kaikki maksoivat yhteensä vähän päälle 20 €.…

Kävin tänään ruokaostoksilla ja samalla mukaani tarttui mehikasvi. Sijoitin sen eteisen lipaston päälle, sillä asetelma kaipasi jotain kasvia. En ole mikään viherpeukalo, joten saa nähdä kuinka kauan tuo tuossa pysyy. Iskin sen vain muoviruukussaan tuohon lasimaljakkoon, kun en tiedä millaisessa kipossa ja mullassa se viihtyy. Kaikki…