Tag

Asetelmat

Browsing

Pääsiäisen aikaan asetin Lighthouse-lyhdyn sisälle kodinonnen ja mehikasvin. Alkuperäinen ideani oli laittaa lyhdyn sisään kaktuksia, mutta niitä minulla ei vielä silloin ollut. No, kodinonnihan kupsahti hyvin nopsaan ja mehikasvi siirtyi makkariin, joten sain hyvän syyn käydä hakemassa täytettä lyhdyn sisälle. 😉 Lighthouse-lyhdyn sisällä on pyöreä syvennys, jonka takia…

Viikonloppuna hankin vähän pääsiäisjuttuja kotiin. Helmilijat ovat minusta tosi kauniita ja nyt ostin niitä kaksi ruukullista. Kotona en meinannut keksiä, että mihin suojaruukkuun ne sijoittaisin, kunnes päätin koettaa näitä sylinterimaljakoita. Muistin, että Divaanissa oli muutama numero takaperin asetettu yrttejä korkeisiin lasivaaseihin, joten sovelsin sitä ideaa tähän. Helmilijat olivat…

Topz-puikot ovat löytäneet tiensä uuteen kivipurkkiin ja onpa kylpyhuoneen tasolle ilmestynyt myös uusi hajuvesipullo. Clean-tuoksua olin toivonut jo pitkään ja nyt se käärityi esiin synttäripaketista. Ihanaa, kiitos! ♡ Pidän eniten puhtaan raikkaista tuoksuista, makeat tai mausteiset hajuvedet eivät ole niin kovin minun makuuni. Synttäripäivänäni päättyi myös Nespresso-kahvikoneen arvonta…

Makuuhuoneemme on täysin valkoinen. Pidän kovasti siitä, että sieltä löytyy vaaleudesta huolimatta herkullisia kontrasteja: ylelliset silkkiverhot, rouheat pellavalakanat*, skarpin moderni sängypääty sekä kolme erilaista valaisinta. Pellavalakanat tuntuvat ihanan vilpoisilta ja uskon, että ne vain paranevat (pehmenevät) useiden pesujen myötä. Ryppyjä saa olla. Asettelin sängynpäädylle vaihteeksi uuden asetelman. Kirjat…

Meitsin mummoilu jatkuu. Olohuoneen pöydälle pääsi kirppikseltä löytämäni ”rupikonnamaljakko”. Tämä(kin) varmaan jakaa mielipiteitä. 😉 Mutta kuten olen aiemminkin todennut, tykkään tuoda kontrasteja ja kerroksellisuutta sisustukseen. Tämä maljakko näyttäisi ihan erilaiselta jossain 70-luvun pimeässä, synkässä asunnossa. Kun sen yhdistää vaaleaan moderniin kotiin, syntyy minusta kiva yhdistelmä uutta ja vanhaa.…

Ostan tuoreita kukkia kotiin lähes joka viikko. Viime viikonloppuna valitsin valkoisia ja herkän vaaleanpunaisia tulppaaneja. Muutama kukkanen katkesi synttäritemmellyksessä, mutta laitoin ne pieneen tuikkukuppiin kirjahyllyä koristamaan. Kirjahyllyssä on vielä myös muutama kuivannut oksa muistona ”blogikimpusta”. Vaikka en kuivakukkien ystävä olekaan, näyttävät nämä oksat minusta kauniilta. Pidän myös vähän…

Siivouspäivä siirtyikin sitten sunnuntaille. Ruokailutilan jouluvalaistus riisuttiin pois ja tilalle sommittelin uuden tauluasetelman. Halusin tällä kertaa melko väljän ja pelkistetyn asetelman, joten tauluja on vain viisi. Ne on ripustettu melko matalalle, jotta mikään taulu ei jää valaisimen taakse. Ajattelin, että tätä asetelmaa on helppo laajentaa ajan myötä ylös-,…

Näkisittepä vaan mikä todellisuus näiden tiukasti rajattujen kuvien ulkopuolella piilee. Olisi nimittäin taas siivouspäivä tiedossa. Uusi kalenterikin pitäisi väsätä keittiön magneettitauluun. Olen muuten aika tympääntynyt tuohon meidän välitilan laattaan. Olen aikaisemminkin tainnut mainita siitä. Saumaa on niin paljon, että sitä on hankala pyyhkiä. Onneksi välitilaan ei tule kauheasti…

Tässäpä tämän päivän viiden minuutin DIY-juttu. Tai no kauemmin meni aikaa siihen, kun etsin nauloja ja vasaraa. Sain joululahjaksi HAY:n kuparin värisiä henkareita ja ajattelin, että niitä voisi laittaa esille tällä tavoin. Tuon yläpuolella on vielä toinenkin lehtihenkari, mutta se rajautui nyt pois kuvasta. Taulun nappasin isin työhuoneelta.

Jostain syystä koen, että keittiössä on vaikea asetella kaikki tarpeelliset purkit ja purnukat kauniisti esille. Eihän keittiön tasoille ole tarkoitus asetelmia luoda, vaan keittiön pitää olla toimiva – niin, että kaikki tarpeellinen löytyy käden käänteessä. No kuitenkin, nämä purnukat on aseteltu tähän vain esteettisistä syistä. Ja miksi sitä…

Sain äidiltäni ”pikkujoululahjaksi” kuvissa näkyvän kynttelikön, jonka hän on itse tehnyt. Eikös olekin hieno?! Aivan kuin Ferm Livingin String-kynttelikkö, mutta tällä minun omallani on paljon enemmän tunnearvoa! Eteisen lipastolle on hiipinyt myös joka vuotinen tonttu. Tontun olen minä askarrellut päiväkodissa joskus kauan kauan sitten. Kaikki itsetehdyt koristeet ovat…

Joulukukat ovat nyt kyllä vallanneet tämän huushollin täysin! Aikaisemmin esiteltyjen kukkien lisäksi meiltä löytyy myös hyasintteja. Hyasintit ovat lemppareitani, sillä niiden tuoksusta tulee minulle hyvin jouluinen fiilis. Kun olin pieni, meillä oli kotona aina paljon hyasintteja joulun aikaan, kunnes kerran sain niistä allergisen reaktion. Iän myötä allergia on…