Sisustuksen hioutuminen kestää aikansa, enkä usko että yhdellä kertaa voisi sisustaa kodin valmiiksi. Tai lopputulos ei tällöin välttämättä olisi aivan paras. Ajan myötä huomaa miten tilassa ollaan ja eletään ja taloa hieman “makustellen” alkaa ajatukset sisustamisen viimeistelyn suhteen kypsyä. Me olemme nyt tehneet kakkoskotiimme Villa Fregattiin muutamia pieniä sisustuksen viimeistelyjä ja nyt siellä alkaa tuntua kotoisalta. Valmista tuskin tulee koskaan.

Huonekalut ovat pysyneet samoina talon valmistumisesta saakka; hiljattain hankimme ainoastaan Doorien ovilla tuunatun Ikean Bestå-hyllykön olohuoneesen. Nyt olen sitten viimeistellyt sisustusta omalla tyylilläni: isäni Juhani Melenderin maalauksilla sekä upeilla kotimaisilla tekstiileillä. Ja tietysti kukkasilla, jotka yleensä hankin paikallisesta Mari Havian kukkakaupasta.

Sohvan takaiselle seinälle kokosin taulukollaasin. Se viimeistelee sisustusta huomattavasti ja tuo sinne kotoisempaa tunnelmaa. Ruokailutilan luona seinään nojaa yksi suurempi taulu – en ole varma ripustammeko sitä seinälle, sillä pidän tuosta rennosta esillepanosta. Senkin ylle laitoin yhden taulun ja ajattelin, että siihen on helppo vaihdella taulua välillä, kun on vain yksi naula, eikä kokonainen kollaasi mene aina uusiksi.

Sohvalla meillä on nyt kotimaisen Bonden Livingin ihanat villaiset tekstiilit (*saatu): Jammit-tyyny sekä Kustavi-torkkupeitto. Aiemmin kirjoittelinkin näistä villatekstiileistä Luonnonmukaista kauneutta sisustukseen kotimaisesta villasta postauksessa. Nyt valitsin tekstiilit, joissa on ripaus keltaista – se sopii minusta tosi kauniisti tänne!

Sisustuksen viimeistelevät siis taulut, tekstiilit ja pienet esillepanot

Sisustuksen viimeistelevät siis taulut, tekstiilit ja pienet esillepanot. Ilman niitä on minusta lopputulos hengetön ja keskeneräinen. Tämäkin lienee toki makuasia; toiset tykkäävät enemmän tyhjemmästä sisustuksesta. Minä laitan mieluusti esille kaikkea kaunista ja kokoan erilaisien yhdistelmien avulla oman näköisen lopputuloksen.

 

Ja jotain vähän erilaista ja yllättävääkin on hyvä olla. Nyt se on tämä hauska kannu, jonka sain siskon kätköistä. Kannu on Kosta Bodan lasitaidetta ja siinä on signeeraus pohjassa. Pitäisi tarkemmin selvittää, mikä kannu on kyseessä. Minusta se on tosi kaunis ja trendikäskin.

Joko huomasit muutoksen ikkunoissa? Otimme tosiaan vaihteeksi ikkunaristikot pois ja näistä kuvista näette, miltä Fregatti-talo näyttää ilman ristikoita (kurkkaa ulkokuvat täältä). Rakennusaikana testasimme myös ilmettä ilman ristikoita, mutta silloin se tuntui tosi paljaalta. Nyt kun sisustus alkaa olla valmis ja mökillä on tavaraa, niin eivät ristikottomat ikkunat tunnu enää niin tyhjiltä. Mankku pitää enemmän ikkunaristikoista ja nyt sovimme, että pidetään vuorovuosin niitä paikoillaan. Nyt ollaan siis vuosi ilman.

Kun aloin sisustaa Villa Fregattia, kirjoitin näin: “Tavoitteena on yhdistää moderneja ja klassisia elementtejä ja luoda lopputulos, joka olisi lämmin ja kodikas, mutta samalla myös rennolla tavalla eleganttikin”. Olen pyrkinyt luomaan mökille omanlaisen tyylin ja minusta tuntuu, että se on toteutunutkin. Haluan sisustaa omalla tyylilläni, vaikka toki täältäkin löytyy paljon suosittuja huonekaluja ja esineitä – mutta se on se kokonaisuus ja se miten niitä yhdistelee, joka luo lopputuloksen. Sisustus on tuskin koskaan valmis, varsinkin kun se on minun intohimoni, mutta palaset alkavat olla kohdallaan; nyt sitä enää muunnellaan ja säädetään silloin, kun kaipaa pientä piristystä.

Lue myös:

Villa Fregatin kesäsisustus (miltä näytti ennen tätä)

Sisustuskierros Villa Fregatissa (viime kesänä)

Uutta ja vanhaa sisustuksessa

Author

6 Comments

  1. Hei

    Kivalta näyttää! Sohva ja senkki näyttävät upeilta. Kun tykkäät vaihtelusta, kokeilepa sohvaa pyöreän ikkunan alle ja tv:tä portaiden alle. 👌

    • Suvi M Reply

      Ihana kuulla! 🙂 Ja juu, alunperin meillä oli tarkoituksena laittaa sohva pyöreän ikkunan alle ja niin se on luonnoskuvissakin. Mutta kun talo nousi ja pääsimme sisälle fiilistelemään, niin tajusimme, että sohvan pitää olla tuossa, jotta näkee suoraa merelle, kun istuu sohvalla. Jos se on pyöreän ikkunan alla, joutuu katsoa lautakasoja. 😉 Mutta toki joskus voi vaihdella…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.