Sain vihdoin oman taloprojektini valmiiksi.

Rakensin tytöllemme nukkekodin. Osat olivat valmiina, mutta kaikki piti maalata/tapetoida ja liimata. Nyt saa lapset leikkiä. Meillä on lapsilla ihan ”normaalit” lelut eikä kaikki ole ns. sisustukseen sopivaa. Lasten pitää antaa leikkiä sellaisilla leluilla, joista he itse pitävät. Toki on bonusta jos lelu miellyttää myös aikuisen silmää.

Kiitos kaikista kommenteista, joita olette edelliseen postaukseen jättäneet! Hyviä vinkkejä olemme saaneet. Iltapäivällä minäkin pääsen todennäköisesti raksalle siivoamaan yms. jos lapset menevät isovanhemmilleen. Ehkä voisin kuvata vähän raksavideoo…? 😉

Tällä viikolla on raksalla ollut vähän hiljaisempaa. Edistystä on toki tapahtunut: lasten kylpyhuoneen seinät on laatoitettu (alla muutama kuva vielä keskeneräisestä työstä – jälleen…

Ajattelin pikkuhiljaa kertoa vähän tarkemmin sisustussuunnitelmistamme. Eteinen on nyt pohjamaalattu, joten kurkistetaanpas sinne. Eteisen valaistukseen olemme tehneet muutamia muutoksia. Alunperin oli tarkoitus, että katossa…