Kuu vaihtui ja on aika jälleen summata yhteen sisustusuutisia! Tällä kertaa uutisissa korostuvat maalit, sillä viime aikoina on lanseerattu parikin mielenkiintoista uutuutta. Nyt kurkistetaan jo myös ensi syksyyn, kun esittelyssä on kurkistus Marimekon syksyn 2022 kodinmallistoon… A.S.Helsingö laajensi tuotevalikoimaansa lanseeraamalla uuden maalauskonseptin, Milieun. Suomessa valmistetun Milieun 31 sävyn…
Joulun alla kerroin alustavasti suunnitelmistamme luopua tästä kodista ja muuttaa ”uuteen kotiin”. En silloin vielä avannut aihetta tarkemmin, mutta nyt kun asiat etenevät ja tulen pian postailemaan tarkemmin myös uuden kodin suunnitelmista, on aika kertoa tarkemmin millaiseen kotiin muutamme… Uusi kotimme on itse asiassa meidän koko perheelle kovin…
Aurinkoiset päivät houkuttelevat mökkeilemään ja olemmekin viettäneet aikaa Villa Fregatissa niin usein kuin mahdollista. Innostuimme myös vähän rymsteeraamaan ja olohuoneessa on nyt kiva, entistä toimivampi järjestys. Tilaan avautuva näkymä on minulle tärkeä kriteeri huonekalujen sijoittelussa Kun mietin huonekalujen sijoittelua, yksi tärkeimmistä kriteereistä minulle on se millainen ensi näkymä…
Kaupallinen yhteistyö: Balmuir & Joutsen Hotellien ylellisen muhkea petaus on yksi lomamatkojen kohokohdista, mutta pehmeän petauksen nautintoa ei tarvitse välttämättä säästää lomamatkoihin; unelmapetauksen voi toteututtaa kotioloissakin. Ylellisen petauksen kulmakivet ovat laadukkaat peitot, tyynyt sekä vuodevaatteet. Poimi tästä vinkit! Minusta on tärkeää panostaa makuuhuoneen tekstiileihin ja hyviin yöuniin laadukkaiden…
Kaupallinen yhteistyö: Stockmann & Asennemedia Sisustusfilosofiani perustuu vahvasti ajattomuuteen ja aikaa kestäviin hankintoihin. Olen rakentanut sisustuksen perustuksen aikaa kestäväksi niin visuaalisuuden kuin laadun näkökulmasta kuitenkin siten, että sisustusta on helppo muunnella pienin keinoin. Panostan ajattomuuteen, mutta samaan aikaan haluan maustaa sisustusta trendijutuilla – se onnistuu lopulta melko helposti…
Maailman tilanne huolestuttaa kovasti, mutta välillä tekee hyvää siirtyä uutisvirrasta kevyempiin sisältöihin. Niinpä kurkistetaan nyt helmikuun sisustusuutisiin. Kovin vilkas kuukausi ei ollut sisustuksen näkökulmasta, mutta jo muutamastakin mielenkiintoisesta uutuudesta syntyy kiva sisustusuutispaketti. Iittala lanseeraa uudelleen kolme kokoa Tapio Wirkkalan vuonna 1972 suunnittelemasta Niva-lasisarjasta. Lasit ovat saatavilla rajoitetun ajan,…
Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia Visuaalisena ihmisenä nautin siitä, että arjessakin on ripaus kauneutta: aamukahvin saa nauttia nätistä kupista ja arkikattausestakin rakentuu kaunis lähes itsestään, kun astiat ovat upeita. Iittalan Teema luo pohjan meidän kodin astiastolle ja nyt täydensin kokoelmaani ihanilla uutuusväreillä! Kattauksissa yhdistelen uutta ja vanhaa -…
Sisustusuutiset on täällä taas! Joulukuussa uutiset ovat perinteisesti tauolla ja nyt on aika summata tammikuun kuulumiset sisustusrintamalta. Brändien kevät-kesä-mallistot alkavat saapua myymälöihin ja on ihana inspiroitua kesäisistä sisustuskuvista. Skanno on luonut Skanno Home -konseptin, joka sisältää kaksi pop-up-kotia Espoon Kurttilassa. Sisustusarkkitehtuurista ja -suunnittelusta vastaavat vierailevat suunnittelijat, LS Design…
Maalasimme syksyllä makuuhuoneemme ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä uuteen vihertävän harmaaseen seinäväriin. Olen innoissani, kun pääsen nyt vapaammin toteuttamaan erilaisia petauksia. Esimerkiksi ihanat Iittalan Taika-lakanat sopivat nyt ihanasti kotimakkariin. Minulla on paljon erilaisia lakanoita, sillä haluan panostaa petaukseen ja lakanat ovat minulle myös yksi tapa sisustaa kotia Aiempi…
Sisustustrendien aikajänne on selvästi pidentynyt, eivätkä trendit muutu enää niin nopeasti kuin ennen. Tämä on myönteinen kehitys vastuullisuuden näkökulmasta. Trendit eivät kuitenkaan ole kadonneet ja edelleen on hyvin aistittavissa, millaiset jutut ovat pinnalla sisustamisessa. Tässä minun vuoden 2022 sisustustrendikatsaukseni. Epäröin jonkin verran teenkö sisustustrendikatsausta tänä vuonna ollenkaan, sillä…
Viime viikon sunnuntaina napputtelin kotimme myynti-ilmoituksen Etuoveen. Kodin myyntiin liittyy monenlaisia tunteita ja varsinkin ennen myynti-ilmoituksen tekemistä fiilikset heittelivät edestakaisin. Välittäjät ovat arvioineet kotimme, ilmoitus on julkaistu ja nyt innolla odotamme mitä tämä matka tuo tullessaan. Joulun alla kerroin blogissani myyntipäätöksestä ja siitä, kuinka päätös on vaatinut sulattelua.…
Joulun jälkeen hyvin tyypillisesti iskee karsimisvimma ja runsaiden koristusten jälkeen kaipaa kotiin selkeämpää ilmettä. Tämä toistuu joka vuosi. Tein kodin sisustukseen pieniä muutoksia, jotka saivat raikkautta ja ilmavuutta aikaan. Sitä tässä tammikuussa kaivataan, kun ei malttaisi odottaa kevään saapumista! Ensimmäinen ilmavuutta lisäävä tekijä oli se, että irroitin sohvamodulit…