Pääsiäinen lähestyy ja tänä vuonna odotan sitä entistäkin innokkaammin! Pääsiäinen on muodostunut minulle aikuisuudessa yhdeksi lempipyhistä: pääsiäistä vietetään joulua rennommin, koska siihen ei liity yhtä paljon valmisteluita tai odotuksiakaan. Nyt kun kotona vietetään erityisen paljon aikaa, niin tekee entistä enemmän mieli tuoda pääsiäistunnelmaa piristämään kotia. Niinpä poimin vinkkejä tyylikkäisiin pääsiäiskoristeisiin.

Kuva: Cooee

Koska olen innokas sisustaja ja tykkään tuoda kotiin vaihtelua pienin keinoin, niin koristelen mielelläni kotia myös juhlakausiin. Koristelut ovat kuitenkin melko hillittyjä, enkä kuorruta niillä koko kotia. Esimerkiksi pääsiäisenä jo kukkavalinnat tuovat vahvasti pääsiäisfiilistä kotiin, eikä välttämättä muuta edes tarvita.

Kuva: Iittala
Kuva: H&M Home

Pääsiäisenä tykkään panostaa kattauksiin. Otan esille pöytäliinan sekä kangasservetit, jotka monena vuonna olen taitellut pupusiksi. Kattauksen viimeistelevät kauden kauneimmat kukkaset; omia lemppareitani ovat keltaiset leikkohyasintit, mimosa, pajunkissanoksat sekä myös perinteiset tulppaanit.

Kuva: Artek
Kuva: H&M Home

Sisustusjemmastani löytyy kyllä myös muutama pääsiäiskoriste: pieni pupu, muutamia tipuja sekä pääsiäiskranssi ulko-oveen. Ajattelin, että voisin hankkia muutaman tyylikkään koristeen lisää ja niinpä poimin omat lempparini kollaasiin.

Iittalan lasikoristeet ovat valtavan kauniita ja ajattomia. Tykkään tosi paljon myös COMPANY:n Artekille suunnittelemasta keramiikkasarjasta, johon kuuluu mm. tuo hauska pääsiäisnoita-maljakko. Kierrekynttilät ovat edelleen pinnalla ja niitä saa myös kevääseen sopivissa sävyissä. Oma kynttiläkiintiöni on kyllä täynnä, joten sen osalta ei tarvita täydennystä. Luulen, että valintani kohdistuukin tyylikkäisiin lasikoristeisiin tai keramiikkaan.

Laitatko sinä pääsiäiskoristeita kotiin?

Author

2 Comments

    • Suvi M Reply

      Vanhoihin postauksiin tulleet kommentit jäävät tosi helposti huomaamatta. Kyllä meillä on lattialämmitys.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.