Kaupallinen yhteistyö: Vepsäläinen Oy & Asennemedia

Monissa kodeissa olohuone on varmastikin kodin sydän. Olohuoneeseen kokoonnutaan viettämään yhteistä aikaa perheen kanssa, siellä kestitään vieraat ja sisustajalle se on yksi keskeisimpiä tiloja, jonka ilmettä päivittää pienin muutoksin. Meillä olohuoneen palikat ovat pääosin olleet kohdallaan, mutta uusi sohvapöytä on ollut haavelistallani jo pitkään. Nyt olen valinnut pari sohvapöytävaihtoehtoa loppusuoralle.

Sohva toimii lähtökohtana koko olohuoneen sisustukselle

Kun talomme valmistui vuonna 2011, halusimme ensimmäistä kertaa panostaa kunnon sohvaan. Silloin hankimme kotimaisen Adean Band-sohvamme ja se toimii lähtökohtana koko olohuoneen sisustukselle. Tärkeää oli luonnollisesti se, että sohvassa on mukava istua, siinä on irtopäälliset ja että se on laadukas. Vuosien varrella sohvamodulien ilme on muuttunut irtopäällisten myötä (meillä on jo kolmet!) ja olen vaihdellut sohvamoduleiden sijoittelua sekä tyynyjen esillepanoja. Sohva on osoittanut todellisen muuntautumiskykynsä ja olemme olleet siihen valtavan tyytyväisiä!

Tähän kotiin muuttaessa hankimme myös sohvapöydät: kymmenen vuotta sitten niin kovin trendikkäät tanskalaisen HAY:n ”Tray” pöydät. Kuten useimpiin trendijuttuihin, myös näihin pöytiin kyllästyi jo muutaman vuoden jälkeen, kun niitä alkoi näkyä kaikkialla. Ratkaisin tuon dilemman hankkimalla runkoihin marmorilevyt, jolloin pöydistä tuli tuunattua persoonallisemmat. Muutos oli oikein mainio, mutta käytännössä ei kuitenkaan paras mahdollinen. Pöydänjalat notkuvat helposti painavien marmorilevyjen painosta ja pöytiä on hankala siirtää.

Kun sisustus alkaa muilta osin olla hyvin kasassa, aloin pikkuhiljaa haaveilla uudesta sohvapöydästä

Ennen kaikkea teemme kodin sisustushankinnat pitkällä tähtäimellä ja nyt olisi tarkoitus löytää sohvapöytä, josta olisi iloa vuosikausiksi. Tietysti näin kymmenen vuoden jälkeen tuntuisi myös piristävältä saada olohuoneeseen vaihtelua huonekalujen osalta, myönnän sen. Sohvapöytä on ainoa huonekalu tässä tilassa, johon emme ole satsanneet ja kun kodin sisustus alkaa muilta osin olla hyvin kasassa, aloin pikkuhiljaa haaveilla uudesta sohvapöydästä. Yhteistyössä Vepsäläisen kanssa tutustuin tarkemmin heidän laajaan verkkokauppavalikoimaan ja valitsin sieltä ajattomia sohvapöytävaihtoehtoja, jotka voisivat sopia meidän kotiin. Ja minulla on teille alekoodikin – se löytyy postauksen lopusta!

Vepsäläinen on varmasti tuttu monelle himosisustajalle, sillä löytyyhän heiltä kaikki upeat brändit kuten Artek, Fritz Hansen, Vitra sekä kotimaiset huippumerkit kuten Adea, Woodnotes, Nikari ja monta muuta – yhteensä lähes 100 ihanaa brändiä! Vepsäläisen verkkokaupan valikoima on laajentunut merkittävästi viime aikoina ja sieltä löytyy myös monia meidän kodista tuttuja tuotteita (kuten Muuramen tv-taso, Linie Designin mattoja, Artemide Tolomeo Mega -jalkavalaisin, Fritz Hansenin seiskatuolit, Carl Hansen & Sonin Y-tuoli, Flosin kattokruunu jne…). On mahtavaa, että mekin, joiden kotikaupungista ei Vepsäläisen liikettä löydy, pääsemme ostoksille kätevästi verkosta.

Kriteerinä sohvapöydän valinnassa minulla oli ajattomuus, korkea laatu sekä taidokas muotoilu

Minä valitsin Vepsäläisen sohvapöytävalikoimasta viisi lemppariani ja valintani löytyvät nyt Vepsäläisen verkkosivuilta. Kriteerinä sohvapöydän valinnassa minulla ovat ajattomuus, korkea laatu sekä taidokas muotoilu. Omaan kotiin pohdin sohvapöytävalintaa etenkin materiaalin näkökulmasta: meillä on saarnipuinen ruokapöytä, joten tulisiko tilaan liikaa puuta jos valitsisin sohvapöydäksikin puisen pöydän (jollaisesta olin ensi sijassa haaveillut). Entä lasi tai vaikkapa sama marmori kuin vanhoissa pöydissä, mutta nyt uudenlaisessa muodossa?

Sain Vepsäläiseltä kotisovitukseen kaksi sohvapöytävaihtoehtoa, jotka rankkasin listani kärkeen: Adean soikean Plateu-pöydän sekä Woodnotesin Twiggy-pöydän uudessa suuremmassa koossa. Molemmat ovat kotimaisia lempibrändejäni, joiden tuotteita meiltä löytyy jo ennestäänkin.

ADEA Plateau

Adean Plateau-pöytiä on näkynyt jo pitkään, mutta nyt viehätyin erityisesti tästä soikean muotoisesta mallista. Siinä on sopivaa ajankohtaisuutta ja samaan aikaan se on kuitenkin todella ajaton. Marmorikansia saa monessa eri värissä ja ensimmäiseksi mietin meille jotain tummempaa vaihtoehtoa. Kun sain sovitukseen tämän vaaleakantisen mallin, niin ihastuin siihen todella paljon!

Mustat metallijalat matchaavat täydellisesti &traditionin nojatuoliimme sekä takkaan ja taustalla näkyvään Muuton hyllykköön. Vaalea carrara marmori taas yhdistyy kodin muuhun värimaailmaan ja löytää parinsa nurkan takaa keittiön välitilasta. Pöytä on muotoilultaan siro ja kooltaan pienempi kuin vanha sohvapöytävirityksemme. Tykkään tästä todella paljon!

WOODNOTES Twiggy

Toinen vaihtoehto on Woodnotesin Twiggy-pöytä uudessa isommassa koossa 88 x 88 cm. Meillähän on ennestään pieni Twiggy-pöytä (koossa 44 x 44 cm) ja se majailee nykyään mökillä. Twiggyssä minua viehätti ajatus siitä, että sen myötä saisin olohuoneeseen sen ripauksen puuta, jota sinne kaipasin, mutta lasikannen ansiosta puuta ei tulisi kuitenkaan liikaa.

Twiggy on huomattavasti suurempi kuin soikea Plateau, mutta sopii silti mainiosti olohuoneeseemme. Sijoittaisin neliönmuotoisen sohvapöydän vasten sohvan jompaakumpaa päätä, en sohvan keskelle. Ripaus puun sävyä toisi olohuoneeseen lämpöä. Pidän myös tästä vaihtoehdosta todella paljon! Twiggy-pöytä on muuten nyt Vepsäläisellä kampanja alennuksessa -15% ajalla 1-28.3.2021.

Mietin huonekaluvalinnoissa aina myös monikäyttöisyyttä. Näistä kahdesta vaihtoehdosta Adean Plateau olisi ehkä monikäyttöisempi, sillä kapea sohvapöytä toimisi myös sivutasona tarvittaessa. Kahden mieluisan vaihtoehdon välillä voi olla vaikea valita, joten siksi täytyy listata myös käytännön faktoja päätöksen teon tueksi. Vähän vielä pitää punnita kahden ihanan vaihtoehdon välillä, mutta luulen, että päätös alkaa olla selvillä.

Uuden sohvapöydän myötä olohuoneen kulmakivet alkavat sitten olla kasassa. Valinnat ovat ajattomia ja pitkäikäisiä, mutta vaihteluakin saa aikaan helposti pienillä jutuilla.

ALE-koodi Vepsäläiselle

Yhteistyön myötä voin nyt tarjota seuraajilleni alekoodin Vepsäläiselle: koodilla VALKOINEN HARMAJA saat -10% alennuksen normaalihintaisista sohvapöydistä niin verkkokaupassa kuin myymälässäkin ajalla 13-20.3.2021. 

Ja vinkki: jos kiinnostuit myös sohvan uudistamisesta irtopäällisillä, niin Vepsäläisen sivuilta löytyy oma osio Adean sohvien irtopäällisistä; sieltä voit selata erilaisia vaihtoehtoja ja näet hintahaarukkaa.

Lue myös: Sohvat uudistuivat irtopäällisillä

Author

24 Comments

  1. Hei! Jos näiden kahden pöydän välillä pohdit niin aivan ehdottomasti Twiggy istuu sisustukseenne paremmin. Plateau näyttää hailulta ja irralliselta. Mutta kuten aina nämä ovat makuasioita.

    • Suvi M Reply

      Kiitos mielipiteestä! 🙂 Nämä ovat mitä vahvimmassa määrin makuasioita ja pöydän hankinnassa pitää ottaa huomioon monenlaisia asioita (muitakin kuin visuaalisia).

  2. Myös minun mielestäni Twiggy-pöytä sopii olohuoneeseenne paremmin. Se on lämpimämmän oloinen. Lisäksi näen jo silmissäni, miten kauniita ja moniulotteisia asetelmia osaat loihtia tuolle neliön muotoiselle pöydälle.

    • Suvi M Reply

      Twiggy on kyllä ihana ja tammi tuo kivasti lämpöä. Jotenkin koen, että neliön mallisiin ja pyöreisiin pöytiin on vaikeampaa tehdä asetelmia kuin suorakaiteen muotoisiin…

  3. Molemmat ovat kauniita, mutta minustakin Twiggy sopii paremmin teille. Puu tuo lämpöä ja lasikansi keveyttä. Meillä on sama yhdistelmä kotona (se pienempi pöytäkoko tosin) ja muotokieli on mielestäni yhtenäinen, kun sekä sohvan jalkojen kulmat että pöydän kulmat ovat pyöristetyt. Pitääpä kurkata nuo irtopäälliset , olisi kivaa vaihtelua!

    • Suvi M Reply

      Hyviä pointteja! 🙂 Irtopäällisillä saa niin kivaa vaihtelua kyllä!

  4. Adean Plateau-pöytä ehdottomasti! Pöydän muoto ja kepeys sopii mielestäni tilaan hyvin.

    • Suvi M Reply

      Plateau on tosi ihana kyllä! Minäkin tykkään paljon tuosta pöydän muodosta.

  5. Upeat pöydät ja niin ihana tunnelma olohuoneessa! Iskin silmäni tuohon turkoosihkoon sohvatyynyyn. Mistähän se on?

  6. Piikuliinu. Reply

    WOODNOTES TWIGGY luo lämpöä ja kodikkuutta sisustukseen, minä valitsisin sen.

    • Suvi M Reply

      Totta, ripaus puuta tuo ihanasti lämpöä olohuoneeseen. 🙂

  7. Vepsäläistä täällä Tampereen suunnallakin peukutetaan. Useimmat hankinnat, kuten sohva, nojatuoli ja sänkymme ovat sieltä hankittu. Kaikki yli 10 vuotta vanhoja ja yhä ajankohtaisia. Pöydistä puheenollen Twiggy vetää pidemmän korren. Plateau on jotenkin hontelon näköinen.

    • Vaikket kysynytkään mielipidettä, niin omasta mielestäni marmorikantinen on jotenkin vähän hassun näköinen, ikään kuin jalka ja kansi eri paria, molemmat osat erikseen upeat mutta yhdessä jokin mättää mun silmään mittasuhteissa. Twiggy on aivan upea ja sopis super hyvin teille, salaa toivon pääseväni ihailemaan sitä jatkossakin täällä???? omaan ei ole varaa????

      • Suvi M Reply

        EE: Kiitos mielipiteestä! 🙂 Twiggy on ollut monen suosikki.

    • Suvi M Reply

      Mermar: ajaton sisustus kestää aikaa. 🙂 Ja laadukkaita hankintoja arvostaa usein erityisesti. Molemmat pöydät ovat niin ihania, että valinta ei ole mitenkään helppo. 🙂

  8. Hyvä kirjoitus! Katsoisin kuitenkin ensisijaisen tärkeäksi että sohvan sijasta rakennuksen arkkitehtuuri ohjaa tilojen suunnittelua. Suunnittelijan päätavoitteena tulee olla kokonaisvaltaisen harmonian saavuttaminen. Arkkitehtuuri ohjaa tilan suunnittelua, siten ettei itse tila olisi ristiriidassa rakennuksen arkkitehtonisuuden kanssa 🙂

    • Suvi M Reply

      Se on tärkeä pointti ja talo on meille räätälöity, joten sisustus ei ole siinä suhteessa ristiriidassa suinkaan. 🙂

    • Suvi M Reply

      Matto on Linie Designin ”Charles” 🙂 Se on kyllä ollut tosi kiva!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.