Tag

Keittiö

Browsing

Kun lapset olivat ihan pieniä (tai ovat he minusta vieläkin aika pieniä), hankin kotiin perinteisiä punaisia joulutekstiileitä. Niillä somistimme joulua ensimmäiseen taloomme, mutta parina viime vuonna ei punainen ole kuulunut yhtä vahvasti joulusisustukseemme. Päätin kaivaa nuo tekstiilit taas esille ja sisustaa kodin perinteisen punaisesti osana postaussarjaani ”Kolme tyyliä…

Muistatteko viime kesällä liikkeellä olleen blogihaasteen, jossa tavoitteena oli stailata jokin kodin huone kolmella eri tyylillä ja kotoa löytyvillä sisutustuotteilla (”Yksi huone, kolme tyyliä”)? Haaste oli minusta tosi kiva ja tänään kun järjestelin kaappeja, sain idean että voisin toteuttaa tuon saman idean nyt kolmella erilaisella joulutyylillä. Tässä jo…

Jouluun yhdistetään perinteisesti punainen väri. Tyylikkäissä joulusisustuksissa sitä harvemmin kuitenkaan nykyisin näkee. Vaikka olenkin kirjoitellut sisustavani tänä jouluna maanläheisillä sävyillä ja vihreällä, löytyy meidän kodista ripaus punaistakin. Tällä hetkellä pieni punasävyinen nurkkaus sijaitsee eteisessä. Eteisen lipaston päällä on punapalloinen be&liv:in joulukalenteri* ja sen parina punainen Bertoia-tuolilöytöni. Luultavasti tulen…

Muistatte ehkä kun kirjoittelin jonkin aikaa sitten ”Suunnittele oma kahvirasia” postauksessa Pauligin sovelluksesta, jolla voi suunnitella itselleen kahvipurkin ja tilata sen 3D tulosteena. Sain oman kahvipurkkini* eilen ja tykkään siitä valtavasti! Olen joskus kauan sitten kirjoitellut siitä kuinka tuntuu vaikealta löytää tyylikäs kahvipurkki, mutta nyt minun ei enää…

Uskon siihen, että arkisetkin askareet tuntuvat hitusen verran miellyttävimmiltä, kun välineet ovat kauniita ja taitavasti muotoiltuja. Vaikka harvemmin innostun esimerkiksi kattamaan pöytää näyttävästi (ja pidänkin enemmin rennoista, vähän eriparisista kattauksista) en kuitenkaan halua astiakaappiini astioita, jotka eivät miellytä minua visuaalisesti. Kun kaikki kodin esineet ja astiat ovat kauniita,…

Joku saattaa ehkä muistaa, että olen joskus blogin alkuaikoina pyytänyt vinkkejä tyylikkäistä kahvipurkeista. Uusi purkki löytyi lopulta, mutta entäs jos haluaisikin jonkin persoonallisemman vaihtoehdon? Nyt voin ilokseni kertoa, että se on mahdollista: Paulig on luonut nettiin sovelluksen, jonka avulla jokainen voi suunnitella oman kahvirasiansa 3D-muodossa. Yhteistyön merkeissä Paulig…

Olen jo pitkään miettinyt muutosta meidän keittiön välitilaan. Ihastuin aikoinaan välitilassamme olevaan mosaiikkimaiseen laattaan siinä olevien pikkumosaiikkipalojen muotojen takia. Laatat koostuvat ikäänkuin pienistä geometrisistä muodoista. Mutta huonoja puolia on kaksi… Ensinnäkin, laatan pinnassa on hitusen helmiäistä, joten se kiiltelee vahvasti valon osuessa keittiöön vastapäätä olevista suurista ikkunoista. Tämä…

Asuntomessujen pressipäivästä jäi minulle yksi ihan konkreettinenkin muisto. Sain nimittäin kokeilla kankaanpainantaa Puustelli-keittiöiden pisteellä ja loihdin meille uuden keittiöpyyhkeen. Muotit oli tehty valmiiksi leikkaamalla kuviot perunoihin ja kangaspalat oli ommeltu valmiiksi, joten minun tehtäväkseni jäi vain valita mieleinen kuvio ja värit. Valitsin puoliympyrän ja väreiksi mustan, keltaisen ja…

Minun mielestäni yksi viehättävimmistä tunnelmista, mitä kotiin voi tulla on ilta-auringon säteiden luoma hehku. Meidän kodissamme aurinko alkaa tähän aikaan vuodesta paistaa sisälle olohuoneen suurista ikkunoista iltapäivällä ja ne valaisevat n. klo 21 asti. Eräänä perjantai-iltana päätin taltioida nuo auringonsäteet valokuviin. Todellisuushan on kuitenkin se, että kesäisin aurinko…

Olen päättänyt aloittaa uuden tradition: käyn aina perjantaisin ostamassa tuoreita leikkokukkia kukkakaupasta sekä Lidlin herkullisia sämpylöitä ja muita leipomuksia viikonlopuksi. Eilen kukaksi valikoitui kaunis hortensian oksa, enkä malttanut olla ostamatta myös kaunista laventelia. Toivottavasti saan pidettyä laventelin hengissä! Terassin hyllyyn olin ajatellut sen sijoittaa, mutta se jäikin tuohon…

Muistatteko, kun kerroin etsiväni pientä hyllyä keittiöön (”Pieni hylly keittiöön” -postauksessa)? Silloin ihan täydellistä hyllyä ei tuntunut löytyvän, sillä hyllyn pitäisi olla niin kapea eikä se saisi olla kovin syvä. Mutta nyt taisin löytää täydellisen vaihtoehdon: Iittalan ”Aitio” uutuushyllyn! Iittalan sisustusuutuudet tulevat kauppoihin syksyllä, enkä vielä löytänyt netistä…

Pitkän hämärän kauden jälkeen kirkkaat kevätauringon säteet antavat uskomattoman paljon energiaa ja kaikenlainen keväthääräily alkaa innostaa. Vaikka luonto ei vielä olekaan herännyt ja puutarha on aikalailla horroksessa näillä leveysasteilla, voi keväistä ilmettä luoda aurinkoiselle terassille ja kotiin helposti herkullisen värikkäin tekstiilein. Olinkin ihan fiiliksissä, kun pääsin stailaamaan kotiamme…