Tag

Keittiö

Browsing

Tällä viikolla raksalla on tapahtunut kaikenlaista. Suurin juttu on se, että väliseinätolppia on alettu asentaa (ja kaikki taitavatkin olla jo paikoillaan) ja väliseiniä on alettu levyttää. Magnus on hankkinut muurattavien seinien harkot ja kantanut ne sisään. Joitakin ulkoverhouslautoja on myös asennettu paikoilleen etuterasille ja saunarakennukseen. Tällä viikolla saapuivat…

Yksi suuri päätös on nyt tehty: olemme päättäneet mikä keittiö meille tulee. Kävimme viime viikolla Topi-keittiöillä juttelemassa ja punnitsimme muitakin vaihtoehtoja. Täällä ei ole kovin monia keittiöfirmoja ja päätimme, että keittiön hankkiminen toisesta kaupungista (esim. Ikeasta tai Kvikiltä) on liian työlästä. Aiemmin rakentaneena tiedämme myös minkä verran…