Tag

Julkisivut

Browsing

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Suomen Blogimedia Mökkiprojekti alkaa edetä siihen vaiheeseen, että on aika miettiä julkisivujen värivaihtoehtoja. Väri pitää ilmoittaa rakennusluvassa, joten nyt täytyy saada varmuus siitä, minkä väriseksi Fregatin maalaamme. Ihastuin kovasti Tikkurilan inspiraatiotauluihin, joissa on esitelty julkisivuun sopivia värivaihtoehtoja maisemoittain: saariston sävyt, sekametsän sävyt ja mäntymetsän…

Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo Voi kuinka olenkaan odottanut, että pääsen näyttämään teille tarkemmin millainen mökki meille on tulossa! Nyt vihdoin voin kertoa, mitä olemme jo pitkään suunnitelleet, hioen yksityiskohtia ja mittasuhteita. Mökkimme toteutetaan yhteistyössä Kannustalon kanssa ja tämä on siksi erityislaatuinen projekti, että kyseessä on aivan uusi, minun…

Ehkä muistattekin, että olen kertonut meidän pienen bloggaajaporukan kuukausiteemasta, jossa jokainen vuorotellen keksii postausaiheen, josta muut (halutessaan) kirjoittavat. Syyskuun teeman keksi Nuapurissa-blogin Maru: Mitä tekisit nyt toisin? Maru pohjusti teemaa seuraavasti: “Mitä tekisit nyt toisin? Onko jokin sisustusratkaisu, joka silloin tuntui loistavalta, mutta nyt kaduttaa? Mitä et mieluusti…

Kaupallinen yhteistyö: Teknos Kuten kerroinkin aikaisemmin, sujui meidän kesälomapäivät osittain myös maalauspuuhissa. Meidän talo ja saunatupa kaipasivat molemmat kipeästi toista maalikerrosta ja nyt vihdoin tänä kesänä päätimme tuon urakan toteuttaa. Maaliksi valikoitui yhteistyössä Teknoksen kanssa “Nordica Matt” talomaali, joka antaa kauniin täysin mattaisen maalipinnan. Huoltomaalattava pinta on hyvä…

Kaupallinen yhteistyö: Teknos Talon rakentaminen on aikamoinen urakka, josta ulkomaalaus on vain yksi pieni etappi. Meidän talopaketti toimitettiin harmaaksi pohjamaalattuna, ja maalasimme talon ja saunarakennuksen aika pian kertaalleen valkoiseksi. Tarkoituksena oli maalata koko talo ja saunatupa toiseen kertaan mahdollisimman pian, mutta se urakka jäi aina muiden kiireiden jalkoihin.…

Viikonloppuna oli kaikenlaista puuhaa. Istutin mm. kasveja Koodista hankkimiini Bacsac-istutuspusseihin. Minusta nuo Bacsacit ovat niin viehättävän näköisiä ja käteviäkin; ruukku ei paina paljon eikä se vie tilaa säilytyksessä, sillä sen saa taiteltua niin pieneksi. Kävin jälleen asioimassa siellä ihanassa pienessä puutarhamyymälässä, josta kerroin aiemmin, ja sain asiantuntevia neuvoja…

Viime aikoina on tapahtunut myös pientä edistystä talon ulkopuolella. Talon etuterassille on lisätty rimoitusta, pihaa on tasoitettu ja ylimääräiset kivet on viety pois. Etuterassin rimoitusta (tällä puolella tiheää) Etuterassin rimoitusta (tällä puolella väljempää) Harmajan piirustusten mukaisesti koristeportin toiselle puolelle tuli tiheämpää rimoitusta kuin toiselle. Näyttää kivalta minusta. Viikonloppuna…

Talo ja saunarakennus on nyt maalattu ulkoapäin kertaalleen! Huh huh! Täytyy varmaan maalata vielä toisen kerran, mutta ei tänä vuonna. Talon päätyihin tuli Harmaja-koristerimoitus. Aluksi mietimme, että laitetaanko niitä rimoituksia ollenkaan, mutta nyt kun ne ovat paikallaan, niin olemme tyytyväisiä, että laitettiin. Ne viimeistelevät julkisivun. Ovissa…

Kuten jo mainitsin, olemme hankkineet ulkovalaisimet. Aiemmin haaveilin niistä Flosin Belvedere-valaisimista. Ne olisivat olleet kyllä niiiiiin upeat, mutta ylittävät meidän budjetin aika reippaasti ja luulenpa, että värikään ei ehkä olisi ollut optimaalisin, sillä ne ovat tummanruskeat. Päädyimme sitten hankkimaan K-raudasta kotimaiset Ketosen Lumo-valaisimet tummanharmaana. Ovat nämäkin ihanat ja…

Täällä oli juhannuspäivän iltana taianomainen sää: aurinko laski kauniisti ja vettä satoi samaan aikaan. Taivalle ilmestyi kaunis sateenkaari. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että ulkovalotkin on hankittu. Minulla on tarkoitus kirjoitella niistäkin tarkemmin kunhan ehdin… EDIT: Päivitin tuota sivupalkissa olevaa “Tulossa”-listausta. Pysyy itselläkin mielessä, mistä piti postailla… 😉

Sisustuspostauksen jälkeen olisi vaihteeksi paluu rouheampaan raksaelämään. Onhan täällä vielä kuitenkin paljon tekemistä. Monet tuttavamme ovat kyselleet, että milloin aloitamme terassi- ja pihatyöt. Olemme päättäneet, että maalaamme talon ensin, sillä tarvitsemme henkilönosturia ja silloin on kätevää, ettei tarvitse varoa niin paljon terasseja tai istutuksia. Niinpä olemme viime päivinä…

Viikolla kolme tapahtui huomattava ja meille tärkeä päivitys talon julkisivussa: timpurit asensivat Harmaja-koristeportin ulko-oven eteen. Juuri tuo koristeportti on yksi syy miksi alunperin ihastuimme Harmaja-mallistoon; se viimeistelee kauniisti koko talon julkisivun. Tykätään siis siitä kovasti! Kuvia vähän joka suunnasta: Sisällä jatkuivat paklaus- ja pohjamaalaustyöt.…