Sisustuspostauksen jälkeen olisi vaihteeksi paluu rouheampaan raksaelämään. Onhan täällä vielä kuitenkin paljon tekemistä.

Monet tuttavamme ovat kyselleet, että milloin aloitamme terassi- ja pihatyöt. Olemme päättäneet, että maalaamme talon ensin, sillä tarvitsemme henkilönosturia ja silloin on kätevää, ettei tarvitse varoa niin paljon terasseja tai istutuksia. Niinpä olemme viime päivinä miettineet sopivaa valkoisen sävyä talon ulkomaaliksi…

Tässä olisi vaihtoehtoja:

Ympyröidyt vaihtoehdot ovat ne, jotka päätyivät harkintalistalle. Ja kyllä, nämä ovat kaikki valkoisia, vaikka vierekkäin sävyt näyttävät harmahtavilta.

Tikkurilan Paperi-sävyllä olemme maalanneet talomme sisäseinät. Samaa sävyä saa myös ulkomaalina ja se oli heti yksi varteenotettava vaihtoehto. Muut värimallit ovat Teknoksen.

Mankku haki pienen purkin jokaista noista kolmesta valkoisen sävystä ja maalasi niillä osan saunarakennuksen seinää.

Alimmainen sävy on selkeästi liian sinertävä, joten se jäi heti laskuista pois. Jäljelle jäi Paperi (yllä vasemmalla) ja T1325 (kuvassa valkoisimmalta näyttävä). Näillä kahdella piti vielä maalata toista seinää suuremmalta alueelta:

Selkeää eroa sävyjen välillä ei huomaa, mutta koska T1325:n värimallipala näyttää lievästi punertavalta, emme uskalla valita sitä (vaikka se seinään maalattuna näyttää sävyistä valkoisimmalta). Olisi kamalaa jos talo näyttäisi hivenenkään vaaleanpunaiseen vivahtavalta! Niinpä ulkomaalin sävyksi valikoitui Tikkurilan Paperi. Varma valinta.

Minä järjestelen kotia sisällä kuntoon ja Mankku maalaa ulkona taloa. Näin aiomme viettää vapun. On meillä kyllä vähän grillaustarpeitakin jääkaapissa…

Mukavaa vappua!

Author

20 Comments

  1. >Mukavaa Vappua.Hyvä ratkaisu maalata n yt talo ja sitten on kyllä aikaa möyriä pihan kimpussa – koko kesä.

  2. >Hei,onko alimmassa kuvassa teknoksen sävy oikealla? Ainakin kuvassa se näyttää valkoisemmalta. Meillä samainen vaihe menossa, mutta ei olla vielä maaleja seiniin sudittu.Kiitos jos vastaat,ja tsemppiä muuttokamppeiden järjestelyyn!

  3. >Miksi olisi kamalaa jos vivahtaisi vaaleanpunaiseen? Ettekö pidä siitä väristä? Minusta puutaloihin sopii myös hempeät värit, kuten vaaleansininen, -keltainen ja -punainen. Kuten entisaikojen vanhat huvilat.

  4. >lukija Turusta: Jep. :)arleena: Niin just ajateltiin. Nurmikko olisi tietenkin kiva saada melko pian, lasten kannalta.Hyvää vappua sinnekin!Anonyymi: Alimmassa kuvassa on oikealla puolella alareunassa Paperia ja neljä ylimmäistä lautaa on maalattu Teknoksella. Eli eroa ei juuri huomaa. Anonyymi: Kyllähän pastellivärit näyttävät söpöiltä vanhoissa taloissa (pitsihuviloissa yms), mutta meillä on moderni puutalo. Ei moderni talo näytä minusta kauniilta pastellivärisenä ja tietenkin haluamme, että talosta tulee sen värinen kun olemme suunnitelleet. 🙂 Muutenkin minusta on karmeaa jos talon väriksi on valittu liian räikeä liila tai vaaleanpunainen. Oikean sävyn valitseminen on erittäin tärkeää minusta. Pidän kyllä vaaleanpunaisesta värinä, mutta oikeassa sävyssä, ympäristössä ja yhteydessä. 🙂

  5. >oon täysin samaa mieltä sun kans noissa väriasioissa. mieluummin kylmät sävyt ulkoverhoukseen ku lämpimät & hempeät :). toki makuasioita, mut ite oisin päätyny samaan sävyyn ku teki!

  6. >Ihana talo ja upea sisustus kerta kaikkiaan!Oikea sävy on jättiläistärkeä! Ja olen samaa mieltä, että ei mitään pastellia moderniin taloon. Mun juoksulenkin varrella on kaksi ihanaa modernia taloa. Kauniit pihat ja kaikki, mutta jokaikinen kerta käy silmiin toisen talon vääränsävyinen sokkeli ja toisen talon aivan liian keltaiseen taittuva sävy. Tietysti nämä ovat makuasioita, mutta lenkkikaverikin kiinnitti huomiota samoihin, vaikka en sanonut mitään. Onnea sen juuri oikean värin valitsemiseen. Hyvä paperi!

  7. >Meillä on moderni puutalo maalattu sävyttämättömällä valkoisella. On täydellinen puhtaan valkoinen, eikä taita mihinkään väriin. Sisäseinät on myös samalla "sävyllä". Valkoiset rännit ja tikkaat sopivat myös seinän väriin hyvin.

  8. >Moi! Itse pähkäilen vasta talon ovenvärin kanssa -ottaako siniharmaa vai musta, ja tämä valinta taas rajaa talonväriä, jota en ole vielä päättänyt 🙂 Oven värikoodi pitäisi olla tistaina matkalla Kannukseen… Joka toinen hetki olen siniharmaan kannalla, kunnes sitten musta tuntuukin paremmalta. Kohta taidan arpoa :-DTuohon Harmajaan ei kyllä vaaleanpunainen sopisi alkuunkaan, olen samaa mieltä! Hyvä, että maalaushommat käynnissä ja oikea väri plakkarissa.

  9. >Hei!Kivaa nähdä juttuja valkoisesta puutalosta. Meille tulee valkoinen Rauhala (mansardi) harmaalla katolla ja juurikin tuo samainen asia on pohdituttanut, että mikä sävy on se oikea. Tietyssä valossa kun vivahteista tulee todella ärsyttäviäkin; vaaleanpunaisia, vaaleansinisiä, vaaleankeltaisia.. Mielenkiinnolla siis odotan kuvia valmiiksimaalatusta talostanne 🙂 Ja eri valoissa vielä, kiitos 😉

  10. >Ystäväni on hankkimassa valkoisia seiskatuoleja ja pähkäilee pinnan kanssa; kiiltävä houkuttelee, mutta on niin paljon kalliimpi ja naarmuherkkä… Ollaan surffailtu Sinun sivuillasi ja löydetty tuolit olohuoneestanne ja nyt kiinnostaisi: ovatko tuolinne sillä kiiltävällä pinnalla???

  11. >Millä mallilla sisustaminen on? En millään malttaisi odottaa lisää kuvia sisältä! Milloin niitä on tulossa? kyselee malttamaton 🙂

  12. >S: Aivan niin! 🙂 selma: Karmean värisiä taloja on kyllä aivan liikaa! Oikean sävyn valitseminen on niin tärkeää. Paperi on ainakin sisätiloissa osoittautunut hyväksi valinnaksi. :)Anonyymi: Maalasimme ekan talon sävyttämättömällä valkoisella. Huomasimme, että se ei peittänyt kovin hyvin ja maalikerroksia tarvittiin monta, jotta jäljestä tuli hyvä. Siksi valitsemme nyt hiukan sävytetyn valkoisen (mutta selkeästi valkoisen värin kuitenkin, ei vaalean harmaata esim.). Toivottavasti nyt selvittäisiin 1-2 maalauskerralla… :)Hannis: Voi, tsemppiä oven värin valintaan! Raksatessa pitää kyllä tehdä niin monta eri valintaa, että jossain vaiheessa tulee sellainen tunne, että "valitaan nyt vaan tuo". Tai meille kävi joidenkin asioiden kanssa niin: esim. ovien kahvat, jotka menivät sitten vaihtoon. 😀 Iida: Valkoinen Rauhala on todella kaunis valinta! 🙂 Varmasti laitan kuvia sitten joskus, kun saamme talon maalattua – emme voineetkaan vielä aloittaa, sillä täällä on niin kova tuuli. :/Anna-Liisa: Meidän seiskatuoleissa on mattamaali ja se on osoittautunut tosi hyväksi valinnaksi. Itse en henk.koht. valitsisi kiiltäviä tuoleja, sillä minusta matat/normaalipintaiset ovat ajattomammat. Makuasioita…Anonyymi: Voi ihana olet, kun odottelet sisustuskuvia! 😀 Täällä on vielä roinaa siellä sun täällä ja pientä säätöä tarvitaan. Laitan kyllä lisää kuvia, mutta en uskalla vielä luvata, että milloin. En itsekään malttaisi odottaa! Työpäivän jälkeen ei vaan hirveästi saa aikaiseksi, kun väsyttää ja haluaa touhuta lasten kanssa. Pikkuhiljaa valmista tulee…

  13. >Tuo T1373 sisältää purkkivalkoiseen sekoitettuna 5% mustaa sekä 2% vihreää :)T1325 taas sisältää 3% mustaa sekoitettuna purkkivalkoiseen eli on tosi vähän harmaa. Paperi sävyn ncs koodi on s0500-N eli siinä on 5% mustaa valkoisessa. Eli periaatteessa olisko tuo T1325 kuitenkin valkoisin 🙂 En tiiä onko se kuitenkaan niin yksiselitteistä. Riippuen mitä maaliakin käytätte 🙂

  14. >Sanna: Kiitos tiedosta. 🙂 Kyllä se Paperi valikoitui meidän ulkomaaliksi, sillä se on havaittu hyväksi sisällä.

  15. >Onpas hyvä tietää, että paperi sävyä on saatavissa myös ulkomaaliin!:) Onko teidän halogeenit jotka katossa mistä ja millaiset? Millainen valonlähde niissä on? Eli onko sävyltään lämmin kuten olet toivonut?

  16. >Elviira: Halogeenit ovat sähkömiehen kautta hankitut. En yhtään tiedä niiden teknisistä ominaisuuksista. 😀 Sanoin vaan, että en halua ledejä enkä kylmää valoa. Sävy on juuri oikea ja ne kaikki ovat himmennettäviä. Käsittääkseni ovat ihan perushalogeenit. (tästä vastauksesta ei nyt tainut olla mitään apua… :D)

  17. >Anonyymi: Ulkomaalit on ostettu ja sudittukin jo seiniin aika laajasti (saunarakennuksen osalta). 🙂 Mutta kiitos vinkistä! Siitä oli varmasti apua jollekin toiselle. 🙂

  18. >Hei,Saman sävyinen talo, meilläkin on tulossa mutta pohdimme mikä pohjamaali kannattaa ottaa, mihin pohjamaaliin te Paperisävyn otitte? 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.