Talo ja saunarakennus on nyt maalattu ulkoapäin kertaalleen! Huh huh! Täytyy varmaan maalata vielä toisen kerran, mutta ei tänä vuonna. Talon päätyihin tuli Harmaja-koristerimoitus. Aluksi mietimme, että laitetaanko niitä rimoituksia ollenkaan, mutta nyt kun ne ovat paikallaan, niin olemme tyytyväisiä, että laitettiin. Ne viimeistelevät julkisivun.

 

 

Ovissa ikkunoiden ympärillä olevat puunsävyiset kehykset täytyy vielä maalata saman värisiksi kuin ovi

 

Tolppien ympärille tulee vielä valkoinen panelointi niin kuin koristeportin tolpissa

 

 

 

 

 

 

Ikkunoiden ympärille ei laiteta listoja

 

Takapihalle on vähän mallailtu tulevan terassin paikkaa

Nyt ennen kuin terasseja aletaan rakentaa, on Mankku siirtynyt saunarakennuksen kimppuun, sillä siellä riittää vielä paljon hommaa. Viikonlopun aikana hän on saanut saunarakennuksessa sijaitsevan varaston seinät ja lattian maalattua, sisäkaton paneloitua valkoisella mdf-paneelilla ja hyllyt seinille. Minä olen käynyt tavaroita läpi ja valinnut mitä laitetaan pois. Ja sitä tavaraa on niin paljon! Täytyy varmaan järjestää pihakirppis…

 

Saunarakennuksen varastossa sijaitsee toinen lämminvesivaraaja ja ilmanvaihtokone (jota ei vielä ole kytketty)

 

Varastossa on myös isännän serverikaappi 🙂

 

Tavaraa… 🙁

 

Varaston katto paneloitiin valkoisella mdf-paneelilla

Saunarakennuksen kylppäristä en olekaan kirjoitellut pitkään aikaan. Tänään Mankku on pessyt saunarakennuksen kylpyhuoneen seinälaattoja ja levittänyt niihin StonePlus-ainetta, joka syventää laatan sävyä. Laatoissa oli aika paljon kaikenlaista pientä nirhamaa, sillä ne on ostettu outlet-myymälästä (lue lisää täältä), eivätkä ole ihan priimatavaraa. Tuolla aineella nirhaumat saa pääosin piiloon.

Kuvassa näkyy kuinka osaan laatoista on levitetty StonePlus-aine

 

Saunarakennuksen kylpyhuone

Minua huolettaa vain se, että kuinka kiiltäväksi laatan pinta jää. Toiveissa olisi, että ne säilyisivät suhteellisen mattana. Sekin mietityttää, että käsitelläänkö myös mosaiikit samalla aineella, jolloin ne tummenevat ison laatan kanssa suunnilleen saman sävyiseksi…? Minusta olisi kiva, että mosaiikkien eri sävyt erottuisivat. Täytyy varmaan testata yhteen jämäpalaan.

Saunarakennuksen oleskeluhuoneessa on vielä täys kaaos:

Mutta suunnitelmat ovat valmiina. Lattia jätetään betonille ja se käsitellään jollain (ei maalata). Sisäkatto tehdään puupanelista, joka maalataan valkoiseksi. Haaveissa oli, että takaseinämä olisi paneloitu vaakapuupaneelilla, mutta taitaa tulla liikaa paneelia jos kattokin on sitä. Kipsilevykattoa ei jakseta alkaa tuonne hinkkaamaan (siinä oli talossa niin iso homma). Tavoitteena on kuitenkin, että oleskelutila olisi vähän loft-henkinen. EDIT: Mankku tuossa kommentoi, että kyllä hän voi sen kipsilevykaton tehdä sittenkin. Sanoo kaipaavansa pakkelointihommia. ;-D

Voi kun pääsisi vielä tänä kesänä saunomaan!

Author

14 Comments

  1. >Hienolta näyttää!Mikä sävy teillä on talomaalissa?Meilläkin maalaus edessä ja saman väristä ollaan aateltu…:)

  2. >Kaunis on teidän talo! Ja ihanaa kun teille tulee oikein oma saunarakennus.Meilläkin sauna odottaa vielä tekijäänsä. Lattia on kaakeloitu, lämpösulku tehty, mutta paneli ja lauteet + muu "pikku sälä" on tekemättä. Saunaan ei ole meillä koskettu tammikuun jälkeen. Minulla toiveena jos pääsisi joulusaunaan 😉

  3. >Harmaja on yksi mun Kannustalo suokkareista – ihana! Erillinen saunarakennus oli minunkin haaveissa, mutta se ei ainakaan tällä kertaa toteutunut.Uuu, kattojen kittaaminen on sitä ykkös hommaa! Mulla oli heti alkuun sellainen ongelma, että suojalasit huurustuu kuonokopan kanssa. Vaikea hioa, kun minuutin päästä ei näe mitä hioo. Ehkä löydän tänään jotkut high tech -lasit, ja homma jatkuu…

  4. >Moi, sellainen kysymys, että minkä merkkiset wc:n seinätelineet teillä on ja mitä mieltä olette olleet niistä? Mahtava blogi.

  5. >Saunatilat näyttävät jo nyt niin upeilta, voi vaan kuvitella kuinka hieno siitä tulee! Todellista spa-tunnelmaa. Eihän sitä kesällä ole ihan pakko päästä saunaan, mutta jouluna sitten viimeistään.: )

  6. >Upea ja näyttävännäköinen talo! Ulko -ja sisätilat sopivat tyyleiltään tosi hyvin yhteen.Mukavaa viikkoa sulle :)-I-

  7. >Talonne on ihana ja blogisi on avoin ja monipuolinen. Mutta sinun miehesi on ihan helmi, niin taitava ja viitseliäs, rauhallisen oloinen. Onnittelut, toivon teille kaikkea hyvää jatkossakin! -Jaffe-

  8. >aivan ihania saunarakennus-suunnitelmia. en malta oottaa postausta teidän joulusaunasta :D. saat sisustamalla tuostakin osasta kotianne niin kauniin ja kuvista kaikki fiilikset välittyy lukijallekin aivan ku ois paikan päällä!kaunis kotinne <3

  9. >Jaffelle:Harmajan isäntä kiittää kehuista.Leuka rintaan ja kohti uusia haasteita =)

  10. >Ihana saunarakennus:) fiilis on samaa josta itse tykkään. Aloitamme itse rakentamisen tänä syksynä. Lisäsin blogisi seuraamieni blogien listaan, jos ei haittaa:)

  11. >Sirja: Kiitos. :)Virpi: Talo on maalattu Paperi-sävyllä (kirjoittelin siitä aiemmin oman postauksen). Samaa sävyä on sisällä seinissä. :)Katja: Minäkin ajattelin, että joulusauna voisi olla realistinen, mutta isännällä on kiire. ;D Anne: Harmaja on kyllä kiva mallisto. Pidän myös Laavusta ja Ladostakin. Ja Kosketuksesta ja ja ja… :)Toivottavasti löysit ratkaisun tuohon lasipulmaasi!Anonyymi: WC:iden seinätelineet ja pöntöt on hankittu Laattapisteestä (Jika Mio muistaakseni). Ollaan oltu ihan tyytyväisiä. Pöntön kannessa on sellainen hidastusmekanismi ettei se kolahda. Toisesta pöntöstä se lakkasi yhtäkkiä toimimasta tässä tällä viikolla, mutta isäntä sai sen korjattua.Kaitaliina: Kiitosta vaan. 🙂 Minäkin olen sitä mieltä, että hyvä jos jouluksi päästäsisi joulusaunaan, mutta tuo toinen puolisko ei malta odottaa sinne asti. :)I: Kiitos mukavasta kommentista! Hyvää viikkoa sinnekin! :)Jaffe: Kiitos Jaffe, sellainen Mankku kyllä on! :)Laura: Kiva kuulla, että olet sitä mieltä. Luulen, että talomme ulkonäkö jakaa mielipiteitä, mutta pääasia että itse tykätään. :)S: Kiitos kiitos ihanainen! 🙂 Saisipa jo sisustaa saunaa! Kyllä sen aika tulee vielä…Molina: Ei toki haittaa, että lisäsit blogini blogilukemistoosi. 🙂 Tsemppiä alkavaan projektiin!!

  12. Hei! Muistatko millä sävyllä on maalattu teidän ikkunat ja ulko ovet?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.